sunnuntai 28. elokuuta 2011
Kirja-arvonta
Lupasin tänään suorittaa kirja-arvonnan, mutta eipä tuossa nyt pahemmin arvottavaa ole, kun sain vain yhden kommentin. Onnea ja lukuelämyksiä sitten vaan Marleenalle!
torstai 25. elokuuta 2011
Runohaaste
Koko lailla kirjallisesti -blogissa oli hetki sitten runohaaste, johon minäkin aion ilomielin osallistua. Runohaasteen idea on etsiä edes yksi kiinnostava runo ja julkaista se blogissaan. Runoa saa esitellä ja analysoida tarkemmin, mutta pääpontti on, että tutustuu runouteen sen verran, että löytää edes yhden sen verran kauniin ja kiinnostavan runon, että haluaa jakaa sen muiden kanssa. Runohaasteeseen voi osallistua kerran tai vaikka säännöllisesti kerran viikossa tai kuussa.
Itse aion osallistua tähän haasteeseen viikottain, aion lukea enemmän runoutta ja kokeilla taas runojen kirjoittamista. Haluaisin myös useammin osallistua runotapahtumiin. Tällä hetkellä kirjahyllyssäni on nelisenkymmentä runoteosta, joista aion lukea ainakin yhden viikossa.
Elokuvissa, kirjallisuudessa
rakastavaiset tapaavat syksyn värittämissä
puistoissa
Tosielämässä se voi tapahtua mielisairaalan tupakkahuoneessa
jossa toinen valvoo öitä
polttaen ketjussa
odottaen
koska sydän on löytänyt kohteen johon tarttua
Rakastuneen hymy
krooninen virnistys
ihminen joka ei kuule
kuin ajatuksensa
mieleen mahtuu tasan yksi ihminen
on valmis kirjoittamaan nimensä vekseliin
jos älyää pyytää
mustiin pukeutuneet ovat pinkeissä vaatteissa silmissään
Päivät käyvät arjeksi
rakkaus ei vähene
mutta tulee osaksi elämää
ei ole väärin nauraa eri aikaa
kuin toinen
eikä ole väärin toisen kysyä miksi naurat
minä haluan itkeä
lopulta kaikki sekoittuu
itkun, nauran
säveliksi
On päiviä jolloin toinen jaksaa kääntää vain kylkeään
ei halua nähdä ketään
ei edes sinua
vaikka rakastaa enemmän kuin
vielä eilen
silloin voi kömpiä viereen
tuntea se lämpö joka ihmisestä huokuu
Vääjämättä on aikoja jolloin
epätoivo peittää kaiken alleen
silloin pitää uskaltaa heittäytyä
elämän kantamaksi
muistaa
Teitäkin rakastetaan
Teihin rakastutaan
Tämän runon on kirjoittanut Jani Salminen tilaustyönä minun ja Jennyn häihin vuosi sitten. Tämä runo on yksi henkilökohtaisista suosikeistani jo sen itsensä vuoksi, mutta tietysti myös tunnesiteen vuoksi.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Voi kurjuutta, että lyriikan aina pitääkin lentää ilmaan!
Kirjailija: Emma Juslin
Teos: Yksin yhdessä (2009)
Kustantaja: Teos & Söderströms
Suomentaja: Jaana Nikula
IBAN: 978-951-851-196-3
Sivuja: 210
Genre: kotimainen kauno
Pisteet: 4/5
Emma Juslinin toinen suomennettu romaani Yksin yhdessä on erittäin taitavasti kirjoitettu tarina kolmen suomenruotsalaisen naisen yksinäisyydestä. Juslin kirjoittaa oivaltavasti sanoilla leikitellen, kuvaa tavattoman kauniin arkisesti vesisateistaa tammikuuta tapahtunien ympärillä. Teoksen tunnelma kaappaa mukaansa, näet kauneuden hiljaisuudessa ja ennen kuin huomaatkaan, olet itsekin yksin yhdessä, eikä se ole huono asia.
Lukion ekaluokkalainen Olga on mustiinpukeutuva tyttö, jolla on periaate, hän ei tanssi. Hänen isänsä vaikenee naapurin Fredin kanssa (he ovat ymmärtäneet kielen puutteet) ja juo kahvia. Isän ja tyttären suhde on hiljaisen rakas ja äiti on häipynyt. Olga on lähes kaikkea vastaan, mutta loppua kohden alkaa periaatekin jo pettää.
Olgan äidinkielenopettaja, Tove, kirjoittaa runoja runokilpailuun ja yrittää kestää turhauttavaa työtään sijaisena lukiossa, jossa oppilaita ei kiinnosta oppiminen. Tovella on lämpimiä tunteita ystävänsä Stinan poikaystävään, Sebastianiin. Tämä kaikki ahdistaa Tovea, mutta tämä tyttöhän ei hajoa.
Stina taas on hajoamispisteessä; eläminen suhteessa, jossa ei rakasteta vaan toisiaan vihataan samalla tavalla, äidin itsemurha ja jäljen jättäminen (tai jättämättömyys). Stina käyttää lääkkeitään väärin ja polttaa salaa yksin kotona. Lopulta kaikki tuntuu toivottomalta ja Stina joutuu sairaalaan, sillä Jumala ei vastaa.
Naisten elämät kietoutuvat sulavasti toisiinsa ja kerronta on mukaansatempaavaa, lähes nerokasta. Kuten takakannessakin sanotaan: "Juslin on nerokas kirjoittaja, joka manaa arkisemmistakin huomioista esiin jotain peruuttamattoman koskettavaa tai kipeän hauskaa." Juslinin proosaa on helppo lukea. On vain laskettava silmänsä ensimmäiselle sanalle ja teksti hoitaa loput. Ennen kaikkea Yksin yhdessä saa tuntemaan ja ajattelemaan.
"Pako on tyypillistä lyriikalle, Tove ajattelee. Runous käyttäytyy kuin sanojen massa, johon päästetään pommi, ehkä itsemurhapommi. Kaikki roikkuu yhden sanan vatsan ympärillä.Räjähteet syttyvät ja sitten on vain kerättävä vaurioituneet verbit, adjektiivit ja typistyneet runojen minät jotka ovat jäljellä. Paranneltava niitä kuin sairaanhoitaja, laitettava laastarit ja sanottava voi kurjuutta että lyriikan aina pitääkin lentää ilmaan."
Teos: Yksin yhdessä (2009)
Kustantaja: Teos & Söderströms
Suomentaja: Jaana Nikula
IBAN: 978-951-851-196-3
Sivuja: 210
Genre: kotimainen kauno
Pisteet: 4/5
Emma Juslinin toinen suomennettu romaani Yksin yhdessä on erittäin taitavasti kirjoitettu tarina kolmen suomenruotsalaisen naisen yksinäisyydestä. Juslin kirjoittaa oivaltavasti sanoilla leikitellen, kuvaa tavattoman kauniin arkisesti vesisateistaa tammikuuta tapahtunien ympärillä. Teoksen tunnelma kaappaa mukaansa, näet kauneuden hiljaisuudessa ja ennen kuin huomaatkaan, olet itsekin yksin yhdessä, eikä se ole huono asia.
Lukion ekaluokkalainen Olga on mustiinpukeutuva tyttö, jolla on periaate, hän ei tanssi. Hänen isänsä vaikenee naapurin Fredin kanssa (he ovat ymmärtäneet kielen puutteet) ja juo kahvia. Isän ja tyttären suhde on hiljaisen rakas ja äiti on häipynyt. Olga on lähes kaikkea vastaan, mutta loppua kohden alkaa periaatekin jo pettää.
Olgan äidinkielenopettaja, Tove, kirjoittaa runoja runokilpailuun ja yrittää kestää turhauttavaa työtään sijaisena lukiossa, jossa oppilaita ei kiinnosta oppiminen. Tovella on lämpimiä tunteita ystävänsä Stinan poikaystävään, Sebastianiin. Tämä kaikki ahdistaa Tovea, mutta tämä tyttöhän ei hajoa.
Stina taas on hajoamispisteessä; eläminen suhteessa, jossa ei rakasteta vaan toisiaan vihataan samalla tavalla, äidin itsemurha ja jäljen jättäminen (tai jättämättömyys). Stina käyttää lääkkeitään väärin ja polttaa salaa yksin kotona. Lopulta kaikki tuntuu toivottomalta ja Stina joutuu sairaalaan, sillä Jumala ei vastaa.
Naisten elämät kietoutuvat sulavasti toisiinsa ja kerronta on mukaansatempaavaa, lähes nerokasta. Kuten takakannessakin sanotaan: "Juslin on nerokas kirjoittaja, joka manaa arkisemmistakin huomioista esiin jotain peruuttamattoman koskettavaa tai kipeän hauskaa." Juslinin proosaa on helppo lukea. On vain laskettava silmänsä ensimmäiselle sanalle ja teksti hoitaa loput. Ennen kaikkea Yksin yhdessä saa tuntemaan ja ajattelemaan.
"Pako on tyypillistä lyriikalle, Tove ajattelee. Runous käyttäytyy kuin sanojen massa, johon päästetään pommi, ehkä itsemurhapommi. Kaikki roikkuu yhden sanan vatsan ympärillä.Räjähteet syttyvät ja sitten on vain kerättävä vaurioituneet verbit, adjektiivit ja typistyneet runojen minät jotka ovat jäljellä. Paranneltava niitä kuin sairaanhoitaja, laitettava laastarit ja sanottava voi kurjuutta että lyriikan aina pitääkin lentää ilmaan."
lauantai 20. elokuuta 2011
Hyvä kiertämään!
Sain tänään viimein uuden kirjahyllyn ja pääsin vihdoin ja viimein aakkostamaan kaikki kirjani laatikoista hyllyyn. Aakkostaessani huomasin omistavani kaksin kappalein Sofi Oksasen Stalinin lehmiä sekä Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytärtä ja ajattelin pistää hyvän kiertämään. Molemmat kirjat ovat pokkareita ja erinomaisessa kunnossa (lukuunottamatta minun nimeäni sisäkannessa, jonka saa kyllä halutessa pois). Homman nimi olisi siis laittaa minulle kommentti ja minä suoritan arvonnan sunnuntaina 27.8. klo 21 eli tasan viikon kuluttua. Jokaisella kommentoijalla on käytössään yksi arpa. Kaksi kirjaa, kaksi voittajaa.
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Näytetekstiä, kirjoituskilpailua, messua...
Viime aikoina kynä on suhissut ahkerasti. Toissa viikolla kirjoitin kolme novellia: Viita-akatemiaa varten kolmisivuisen näytetekstin, isä-kirjoituskilpailuun viisisivuisen tarinan isästäni ja näiden jälkeen kirjoitin ihan muutenn vain kolme-neljäsivuisen novellin. Lisäksi olen harrastanut jääkaappirunoilua eli istunut jääkaapin edessä ikuisuudet ja muodostanut magneeteista runoja. Härskejä, mutta hauskoja. Pari herkkääkin olen onnistunut niistä sanoista väsäämään.
En malta odottaa, että Viita-akatemiasta kuuluu jotain, samoin on kirjoituskilpailun kanssa. Kilpailutuloksia saan kyllä odottaa vielä ensi vuoden alkuun, mutta akatemiaan päässeiden nimet pitäisi tulla syksyn aikana julki. Odotan innolla, että pääsen taas kunnolla työstämään tekstejä eikä aina vain silloin, kun on inspiraatio päällä.
Olen myös alkanut pitää suuripiirteistä lukujärjestystä. Uskon tämän helpottavan vähän lukemistani, viime aikoina kun on ollut vähän keskittymisvaikeuksia ja muuta. Kun valitsen itselleni jo etukäteen luettavia kirjoja, säästän aikaa seuraavan kirjan valitsemisessa (, joka saattaa kestää päiviä) ja kun tiedän, mihin kirjaan uppoudun seuraavaksi, ehdin jo etukäteen valmistautua siihen. Lisäksi, luen keskeneräisen kirjan nopeammin (eli käytän enemmän aikaa lukemiseen, kuin näinä lähiaikoina olen käyttänyt) loppuun, kun odotan innolla seuraavaa kirjaa.
Lokakuussa tahtoisin mennä Helsingin kirjamessuille, koska en viime vuonna sinne päässyt. Pitänee alkaa säästää rahaa sinne jo nyt.
Helsingin sanomissa oli lista tänä syksynä julkaistavista kirjoista ja ehdin jo laittaa haluamani ostoslistalleni. Paljon oli tuttuja nimiä ja kiinnostavalta kuulostavia kirjoja. Sormet ihan jo syyhyää tuota listaa selatessa.
Parin viikon sisällä saisi tulla porukoilta kirjahylly, sillä meillä ei ole nyt kirjahyllyä lainkaan. Kaikki kirjat ovat joten kuten aakkosittain neljässä pahvilaatikossa. Tulee ihan hiki pintaan, kun yhtä kirjaa etsii ja se onkin väärässä laatikossa; siinä, jonka katsoo viimeisenä. Toivottavasti siis saataisiin kohta se hylly (pääsen aakkostamaan!).
En malta odottaa, että Viita-akatemiasta kuuluu jotain, samoin on kirjoituskilpailun kanssa. Kilpailutuloksia saan kyllä odottaa vielä ensi vuoden alkuun, mutta akatemiaan päässeiden nimet pitäisi tulla syksyn aikana julki. Odotan innolla, että pääsen taas kunnolla työstämään tekstejä eikä aina vain silloin, kun on inspiraatio päällä.
Olen myös alkanut pitää suuripiirteistä lukujärjestystä. Uskon tämän helpottavan vähän lukemistani, viime aikoina kun on ollut vähän keskittymisvaikeuksia ja muuta. Kun valitsen itselleni jo etukäteen luettavia kirjoja, säästän aikaa seuraavan kirjan valitsemisessa (, joka saattaa kestää päiviä) ja kun tiedän, mihin kirjaan uppoudun seuraavaksi, ehdin jo etukäteen valmistautua siihen. Lisäksi, luen keskeneräisen kirjan nopeammin (eli käytän enemmän aikaa lukemiseen, kuin näinä lähiaikoina olen käyttänyt) loppuun, kun odotan innolla seuraavaa kirjaa.
Lokakuussa tahtoisin mennä Helsingin kirjamessuille, koska en viime vuonna sinne päässyt. Pitänee alkaa säästää rahaa sinne jo nyt.
Helsingin sanomissa oli lista tänä syksynä julkaistavista kirjoista ja ehdin jo laittaa haluamani ostoslistalleni. Paljon oli tuttuja nimiä ja kiinnostavalta kuulostavia kirjoja. Sormet ihan jo syyhyää tuota listaa selatessa.
Parin viikon sisällä saisi tulla porukoilta kirjahylly, sillä meillä ei ole nyt kirjahyllyä lainkaan. Kaikki kirjat ovat joten kuten aakkosittain neljässä pahvilaatikossa. Tulee ihan hiki pintaan, kun yhtä kirjaa etsii ja se onkin väärässä laatikossa; siinä, jonka katsoo viimeisenä. Toivottavasti siis saataisiin kohta se hylly (pääsen aakkostamaan!).
maanantai 15. elokuuta 2011
Kaunishäntäinen orava ja muita tuttavuuksia
Kirjailija: Tove Jansson
Teos: Taikatalvi (1957)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
IBAN: 951-0-14444-4
Sivuja: 132
Genre: lastenkirjallisuus / sadut / kaiken ikäisille / muumit
Pisteet: 5/5
Muumit ovat olentoja, jotka nukkuvat talviunta. Mutta mitä tapahtuukaan, kun Muumipeikko herää keskellä talvea eikä saa enää unta? Tästä asetelmasta lähtee liikkeelle Tove Janssonin Taikatalvi. Kuinka Muumipeikko selviää pitkästä ja pelottavasta talvesta ilman äitiään?
Taikatalvi on ihana tarina siitä, kuinka kaikki uusi ja vieras usein aluksi pelottaa. Ajan kanssa kuitenkin, kun tähän uuteen ja vieraaseen tutustuu, siitä voi oppia pitämään.
Talven aikana Muumipeikko tutustuu moniin uusiin hahmoihin (otuksiin, jotka eivät sovi kevääseen, kesään eivätkä syksyyn), kuten Tuu-Tikkiin, Surku-koiraan, kaunishäntäiseen oravaan, reippailevaan Hemuliin sekä Esi-isäänsä. Mörkökin laahustaa ajoittain hangessa etsimässä lämpöä ja pelottava Jäärouva tuo suuren pakkasen (jonka jälkeen päivät alkavat yksi kerralaan pidentyä). Myös pikku Myy on herännyt talviuniltaan, joten Muumipeikko ei ole aivan yksin kaiken uuden, vieraan ja pelottavankin keskellä.
Janssonin tapa kirjoittaa on aina mukaansatempaava, herttainen ja oivaltava. Hahmot ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan syväluotaavia ja kaikessa helppolukuisuudessaan kirjat ovat syvällisiä, moniulotteisia ja uudella lukukerralla ammentaa tarinasta aina jotain lisää. Lisäksi: uutta lukukertaa odottaa innolla!
Taikatalvi on yksi suosikkimuumeistani. Se on luettava aina uudelleen ja uudelleen, eikä lukemista tahdo lopettaa ennen viimeistä pistettä. Kirjassa on lumoavan mystinen tunnelma ja sitä lukiessani alan aina odottaa innolla talvea, vaikken siitä niin kovasti pidäkään.
Teos: Taikatalvi (1957)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
IBAN: 951-0-14444-4
Sivuja: 132
Genre: lastenkirjallisuus / sadut / kaiken ikäisille / muumit
Pisteet: 5/5
Muumit ovat olentoja, jotka nukkuvat talviunta. Mutta mitä tapahtuukaan, kun Muumipeikko herää keskellä talvea eikä saa enää unta? Tästä asetelmasta lähtee liikkeelle Tove Janssonin Taikatalvi. Kuinka Muumipeikko selviää pitkästä ja pelottavasta talvesta ilman äitiään?
Taikatalvi on ihana tarina siitä, kuinka kaikki uusi ja vieras usein aluksi pelottaa. Ajan kanssa kuitenkin, kun tähän uuteen ja vieraaseen tutustuu, siitä voi oppia pitämään.
Talven aikana Muumipeikko tutustuu moniin uusiin hahmoihin (otuksiin, jotka eivät sovi kevääseen, kesään eivätkä syksyyn), kuten Tuu-Tikkiin, Surku-koiraan, kaunishäntäiseen oravaan, reippailevaan Hemuliin sekä Esi-isäänsä. Mörkökin laahustaa ajoittain hangessa etsimässä lämpöä ja pelottava Jäärouva tuo suuren pakkasen (jonka jälkeen päivät alkavat yksi kerralaan pidentyä). Myös pikku Myy on herännyt talviuniltaan, joten Muumipeikko ei ole aivan yksin kaiken uuden, vieraan ja pelottavankin keskellä.
Janssonin tapa kirjoittaa on aina mukaansatempaava, herttainen ja oivaltava. Hahmot ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan syväluotaavia ja kaikessa helppolukuisuudessaan kirjat ovat syvällisiä, moniulotteisia ja uudella lukukerralla ammentaa tarinasta aina jotain lisää. Lisäksi: uutta lukukertaa odottaa innolla!
Taikatalvi on yksi suosikkimuumeistani. Se on luettava aina uudelleen ja uudelleen, eikä lukemista tahdo lopettaa ennen viimeistä pistettä. Kirjassa on lumoavan mystinen tunnelma ja sitä lukiessani alan aina odottaa innolla talvea, vaikken siitä niin kovasti pidäkään.
Merta ei voi ymmärtää
Kirjailija: Tove Jansson
Teos: Muumipappa ja meri (1965)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
IBAN: 951-0-19577-4
Sivuja: 182
Genre: lastenromaanit / sadut / kaiken ikäisille / muumit
Pisteet: 5/5
Muumipappa ja meri on ensimmäinen lukemani Muumi-kirja ja myös yksi kirjoista, joita luen yhä uudestaan.
Kirja alkaa isästä, joka tuntee itsensä tarpeettomaksi, kaikki työt on tehty tai sitten joku toinen on jo siinä touhussa. Niinpä Muumipappa päättää viedä perheensä pienelle, yksinäiselle ja kaukaiselle saarelle. Vain siellä hän voisi olla perheensä oikea pää ja suojelija. Hänellä olisi myös toinen tehtävä: toimia majakanvartijana ja oppia ymmärtämään merta.
Tarina on hellyyttävä kertomus merestä, jota ei voi ymmärtää, itsekeskeisistä merihevosista, ystävää ja lämpöä kaipaavasta Möröstä, koti-ikävästä kärsivästä Mammasta ja salaperäisestä kalastajasta.
Kun luen kirjaa aina uudelleen, tuntuu kuin olisi kesä, sillä luin teoksen ensimmäisen kerran kesällä 2006. Istuin vanhempieni terassilla kahvia juoden lukemassa. Kirja tempaisee mukaansa ja lukemista on lähes mahdotonta lopettaa kesken.
Tove Janssonin tapa kirjoittaa on niin lämminhenkinen, että se sulattaa kylmimmänkin sydämen. Janssonin kirjoihin on helppo uppoutua, rakastua ja palata aina vain uudestaan. Rakastan Janssonin tapaa kertoa suuria asioita pienien kautta ja saada lukijansa rakastamaan jopa pelottavaa Mörköä. Hän kuvaa tapahtumia ja tapahtumattomuutta niin tarkasti, että lukijan on erittäin helppo visualisoida tarina mielessään.
Kirjaa lukiessaan voi melkein haistaa suolaisen merituulen, kuulla tyrskyt ja merihevosten naurun sekä tuntea öljylampun lämmön kylmässä yössä.
Kesällä 2006, kun istuin kirjaa lukemassa terassilla, jouduin lähes ahdistuksen valtaan joutuessani laskemaan kirjan kädestäni hetkeksikin (esim. hakeakseni lisää kahvia). Kerran olin kohdassa, jossa ikävässä rypevä Mamma oli maalannut majakan seinään puutarhan ja mennyt sisälle maalaukseen. Santsikuppi oli haettava tavatonta vauhtia, sillä pelkäsin Mamman jäävän seinämaalauksensa vangiksi ikuisiksi ajoiksi (ja muu perhe voisi kuolla nälkään!) ellen heti jatkaisi lukemistani.
Kuten Jansson kirjassa kertoo, kaikkea ei voi ymmärtää: ei sitä, kuinka voikaan joutua pelkotilojen valtaan vain, koska joutuu keskeyttämään lukemisen pieneksi hetkeksi, ei sitä, kuinka ihanasti joku voikaan osata kirjoittaa, eikä merta.
Teos: Muumipappa ja meri (1965)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
IBAN: 951-0-19577-4
Sivuja: 182
Genre: lastenromaanit / sadut / kaiken ikäisille / muumit
Pisteet: 5/5
Muumipappa ja meri on ensimmäinen lukemani Muumi-kirja ja myös yksi kirjoista, joita luen yhä uudestaan.
Kirja alkaa isästä, joka tuntee itsensä tarpeettomaksi, kaikki työt on tehty tai sitten joku toinen on jo siinä touhussa. Niinpä Muumipappa päättää viedä perheensä pienelle, yksinäiselle ja kaukaiselle saarelle. Vain siellä hän voisi olla perheensä oikea pää ja suojelija. Hänellä olisi myös toinen tehtävä: toimia majakanvartijana ja oppia ymmärtämään merta.
Tarina on hellyyttävä kertomus merestä, jota ei voi ymmärtää, itsekeskeisistä merihevosista, ystävää ja lämpöä kaipaavasta Möröstä, koti-ikävästä kärsivästä Mammasta ja salaperäisestä kalastajasta.
Kun luen kirjaa aina uudelleen, tuntuu kuin olisi kesä, sillä luin teoksen ensimmäisen kerran kesällä 2006. Istuin vanhempieni terassilla kahvia juoden lukemassa. Kirja tempaisee mukaansa ja lukemista on lähes mahdotonta lopettaa kesken.
Tove Janssonin tapa kirjoittaa on niin lämminhenkinen, että se sulattaa kylmimmänkin sydämen. Janssonin kirjoihin on helppo uppoutua, rakastua ja palata aina vain uudestaan. Rakastan Janssonin tapaa kertoa suuria asioita pienien kautta ja saada lukijansa rakastamaan jopa pelottavaa Mörköä. Hän kuvaa tapahtumia ja tapahtumattomuutta niin tarkasti, että lukijan on erittäin helppo visualisoida tarina mielessään.
Kirjaa lukiessaan voi melkein haistaa suolaisen merituulen, kuulla tyrskyt ja merihevosten naurun sekä tuntea öljylampun lämmön kylmässä yössä.
Kesällä 2006, kun istuin kirjaa lukemassa terassilla, jouduin lähes ahdistuksen valtaan joutuessani laskemaan kirjan kädestäni hetkeksikin (esim. hakeakseni lisää kahvia). Kerran olin kohdassa, jossa ikävässä rypevä Mamma oli maalannut majakan seinään puutarhan ja mennyt sisälle maalaukseen. Santsikuppi oli haettava tavatonta vauhtia, sillä pelkäsin Mamman jäävän seinämaalauksensa vangiksi ikuisiksi ajoiksi (ja muu perhe voisi kuolla nälkään!) ellen heti jatkaisi lukemistani.
Kuten Jansson kirjassa kertoo, kaikkea ei voi ymmärtää: ei sitä, kuinka voikaan joutua pelkotilojen valtaan vain, koska joutuu keskeyttämään lukemisen pieneksi hetkeksi, ei sitä, kuinka ihanasti joku voikaan osata kirjoittaa, eikä merta.
Rakkaus on rikkaruoho
Kirjailija: Joni Pyysalo
Teos: Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet (2006)
Kustantaja: WSOY
IBAN: 978-951-0-32094-5
Sivuja: 104
Genre: runokokoelma
Pisteet: 5/5
Löysin teoksen ensimmäisen kerran lukioni kirjastosta vuonna 2006 ja se tarttui käteeni nimen perusteella, kannet taas saivat minut lukemaan tämän kokoelman ja luettuani sen olin rakastunut - ja koukussa, teos oli luettava aina vain uudestaan ja uudestaan.
Kokoelma koostuu kolmesta osasta: Sinä vain kuljit ja etsit, Rakkaus on rikkaruoho sekä Pimeä kesä. Ensimmäisessä osiossa ollaan kaupungissa ja etsitään ihmiselle käyttöohjetta, havaintoja ja oivalluksia elämästä. Pyysalon kieli kaappaa mukaansa ja jokaisen rivin haluaa lukea aina yhä uudestaan ja saa miettimään 'niinhän se on' ja 'kuinka ihanasti sanottu'. Sinä vain kuljit ja etsit alkaa omalla henkilökohtaisella tämän osion lempirunollani ja päättyy ateistin iltarukoukseen, väliin mahtuu proosarunoa ja aforismisia runoja.
"Aamujen oltava lempeitä täällä missä nukutaan yksin,
missä käsi tapaa tyhjää, ääni havahduttaa,
ikkuna unohtuu auki, lapset rakentavat hiekasta,
kaikki mikä on kun kuolema ei ole mielikuvitusta,
eikä ihmiselle käyttöohjetta."
Toinen osa, Rakkaus on rikkaruoho, käsittelee nimensä mukaisesti rakkautta, sen eri puolia. Tämä keskimmäinen osa teosta on oma lempikohtani. Pidän aivan kamalasti Pyysalon tavasta ilmaista rakkauden monet eri vaiheet ja ilmenemistavat. Rakkaus on rikkaruoho -osiossa käsitellään niin omien tunteidensa epäilyä kuin ihan puhdasta rakastamistakin. Pyysalo antaa rakkaudesta realistisen kuvan, joka ei ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa vaan hän kuvaa myös hattaransyönnin vaikeuden ja tahmaiset kasvot.
"Mutta rakkaus on rikkaruoho: löytää jokaisen mahdollisuuden,
jokaisen halkeaman, jokaisen heikon kohdan."
Kokoelma päättyy Pimeään kesään, jossa oman tulkintani mukaan ollaan matkattu alun kaupungista maalle, sillä lähes kaikissa tämän osan runoissa on osana luonto ja maalaisromanttinen tunnelma ottaa valtaa. Pimeän kesän viimeinen runo koostuu 17 pienemmästä runosta ja tässä kolmen sivun mittaisessa runossa kuvataan Pyysalon äidin kuolemaa ja koko kokoelma onkin omistettu "Äidilleni". Pimeä kesä on tunnelmaltaan synkkä ja öinen, mutta silti niin kovin kaunis.
"Miten kevyt ja pieni
kun kannoin sinut ulos laitokselta, sinä kerroit.
Miten kevyt uurna,
miten pieni kivi."
Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet on mielestäni mitä sopivin ja kuvaavin nimi tälle kokoelmalle. Pidän Pyysalon tavasta käsitellä asioita toisinaan muurahaisperspektiivistä, jolloin pienimmätkin asiat huomataan ja toisinaan taas lintuperspektiivistä, jolloin suuretkin asiat näyttäytyvät niin kovin pieninä tai kuvataan pienien asioiden kautta. Kokonaisuutena teos on ehyt ja pitää hyvin otteessaan, kirjan haluaa ahmaista yhdeltä istumalta, jolloin ei teoksesta välttämättä saa niin paljon irti. Kokoelman runot ovat helposti lähestyttäviä ja ymmärrettäviä eikä runojen sanomaa tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa. Teokseen on siis helppo palata aina uudestaan ja uudestaan ja mielestäni jokaisella lukukerralla runoista ammentaa aina jotain uutta. Toisaalta runoihin tekee mieli paneutua kunnolla, maistella sanoja ja säkeitä yksi kerrallaan. Voin ehdottomasti suositella tätä kokoelmaa aivan kaikille.
"Lapsi herää. Mitä on syntymän jälkeen: pimeä riippuu pää alaspäin
vuoteen päällä, avaa lepakonsiipensä ja kirkuu. Ääni jota ei kuule."
Teos: Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet (2006)
Kustantaja: WSOY
IBAN: 978-951-0-32094-5
Sivuja: 104
Genre: runokokoelma
Pisteet: 5/5
Löysin teoksen ensimmäisen kerran lukioni kirjastosta vuonna 2006 ja se tarttui käteeni nimen perusteella, kannet taas saivat minut lukemaan tämän kokoelman ja luettuani sen olin rakastunut - ja koukussa, teos oli luettava aina vain uudestaan ja uudestaan.
Kokoelma koostuu kolmesta osasta: Sinä vain kuljit ja etsit, Rakkaus on rikkaruoho sekä Pimeä kesä. Ensimmäisessä osiossa ollaan kaupungissa ja etsitään ihmiselle käyttöohjetta, havaintoja ja oivalluksia elämästä. Pyysalon kieli kaappaa mukaansa ja jokaisen rivin haluaa lukea aina yhä uudestaan ja saa miettimään 'niinhän se on' ja 'kuinka ihanasti sanottu'. Sinä vain kuljit ja etsit alkaa omalla henkilökohtaisella tämän osion lempirunollani ja päättyy ateistin iltarukoukseen, väliin mahtuu proosarunoa ja aforismisia runoja.
"Aamujen oltava lempeitä täällä missä nukutaan yksin,
missä käsi tapaa tyhjää, ääni havahduttaa,
ikkuna unohtuu auki, lapset rakentavat hiekasta,
kaikki mikä on kun kuolema ei ole mielikuvitusta,
eikä ihmiselle käyttöohjetta."
Toinen osa, Rakkaus on rikkaruoho, käsittelee nimensä mukaisesti rakkautta, sen eri puolia. Tämä keskimmäinen osa teosta on oma lempikohtani. Pidän aivan kamalasti Pyysalon tavasta ilmaista rakkauden monet eri vaiheet ja ilmenemistavat. Rakkaus on rikkaruoho -osiossa käsitellään niin omien tunteidensa epäilyä kuin ihan puhdasta rakastamistakin. Pyysalo antaa rakkaudesta realistisen kuvan, joka ei ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa vaan hän kuvaa myös hattaransyönnin vaikeuden ja tahmaiset kasvot.
"Mutta rakkaus on rikkaruoho: löytää jokaisen mahdollisuuden,
jokaisen halkeaman, jokaisen heikon kohdan."
Kokoelma päättyy Pimeään kesään, jossa oman tulkintani mukaan ollaan matkattu alun kaupungista maalle, sillä lähes kaikissa tämän osan runoissa on osana luonto ja maalaisromanttinen tunnelma ottaa valtaa. Pimeän kesän viimeinen runo koostuu 17 pienemmästä runosta ja tässä kolmen sivun mittaisessa runossa kuvataan Pyysalon äidin kuolemaa ja koko kokoelma onkin omistettu "Äidilleni". Pimeä kesä on tunnelmaltaan synkkä ja öinen, mutta silti niin kovin kaunis.
"Miten kevyt ja pieni
kun kannoin sinut ulos laitokselta, sinä kerroit.
Miten kevyt uurna,
miten pieni kivi."
Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet on mielestäni mitä sopivin ja kuvaavin nimi tälle kokoelmalle. Pidän Pyysalon tavasta käsitellä asioita toisinaan muurahaisperspektiivistä, jolloin pienimmätkin asiat huomataan ja toisinaan taas lintuperspektiivistä, jolloin suuretkin asiat näyttäytyvät niin kovin pieninä tai kuvataan pienien asioiden kautta. Kokonaisuutena teos on ehyt ja pitää hyvin otteessaan, kirjan haluaa ahmaista yhdeltä istumalta, jolloin ei teoksesta välttämättä saa niin paljon irti. Kokoelman runot ovat helposti lähestyttäviä ja ymmärrettäviä eikä runojen sanomaa tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa. Teokseen on siis helppo palata aina uudestaan ja uudestaan ja mielestäni jokaisella lukukerralla runoista ammentaa aina jotain uutta. Toisaalta runoihin tekee mieli paneutua kunnolla, maistella sanoja ja säkeitä yksi kerrallaan. Voin ehdottomasti suositella tätä kokoelmaa aivan kaikille.
"Lapsi herää. Mitä on syntymän jälkeen: pimeä riippuu pää alaspäin
vuoteen päällä, avaa lepakonsiipensä ja kirkuu. Ääni jota ei kuule."
Valheella on lyhyet jäljet - vai onko?
Kirjailija: Emmanuel Carrére
Teos: Valhe (2001)
Kustantaja: Like
Suomentaja: Marja Haapio
IBAN: 951-578-767-X
Sivuja: 155
Genre: non-fiction
Pisteet: 5/5
Kirja on tositapahtumiin perustuva ja kertoo ranskalaisen Jean-Claude Romandin tarinan. Kirjailija Emmanuel Carrére kävi kirjeenvaihtoa vangitun Romandin kanssa kirjan kirjoittaakseen. Kertomus alkaa 9.1.1993, kun palokunta saapuu Jean-Clauden ja hänen perheensä talolle, joka on ilmiliekeissä. Palomiehet löytävät talosta Romandin vaimon ja kaksi lasta - kuolleina, sekä itse Jean-Clauden, joka on palanut lähes hengiltä ja hänet kiidätetään sairaalaan.
Tapausta tutkittaessa käy ilmi, että myös Jean-Clauden vanhemmat toisaalla on tapettu ja, että hän on itse tappanut perheensä ja yrittänyt päästä myös omasta hengestään sytyttäessään talon tuleen. Tapaus ihmetyttää ja kauhistuttaa naapurustoa ja perheen tuttavia, sillä Jean-Claude tunnetaan menestyvänä lääkärinä sekä hyvänä ystävänä ja ihmisenä. Myöhemmin tulee kuitenkin ilmi, että tämä on työtön, vailla tuloja ja koulutusta. Hän on valehdellut kaikille ihmisille ympärillään 18 vuoden ajan ja valhe on kasvanut pienestä valkoisesta valheesta koko hänen elämänsä käsittäväksi petokseksi. Lopulta Jean-Claudella ei ole muuta pakoreittiä valheestaan kuin surmata perheensä ja itsensä, viimeksi mainitussa kuitenkaan onnistumatta.
Teos on erittäin koskettava ja järkyttävä. Jo itse tapahtunut on järkyttävää ja käänteet mielenkiintoisia, mutta Carréren sujuva kieli vangitsee lukijan otteeseensa. Kirjassa on sekä tapahtuneen kuvausta, Carréren omaa pohdintaa että suoria otteita Romandin Carrérelle lähettämistä kirjeistä. Vaikka Romandin järkyttävää tekoa ei varmasti kukaan voi hyväksyä, kirja auttaa lukijaa ymmärtämään teon tekijää, taustoja ja tapahtunutta paremmin. Mielestäni on hyvä kuulla myös teon tekijän näkemys asiaan kuin tuomita hänet suoralta kädeltä tietämättä muuta kuin muilta ihmisiltä, poliisilta tai uutisista kuullun.
Vaikka tapahtunut on suuri tragedia, Romand ei ole kylmäverinen murhaaja vaan rakastava poika, aviomies ja isä, jonka läheisten suuret odotukset ajoivat hänet valehtelemaan koulumenestyksestään ja lopulta koko urastaan ja elämästään. Kirjassa pohditaan kuinka pieni valkea valhe voikaan lumipallon lailla kasvaa niin suuriin mittoihin ja kuinka itse valehtelija ei jäänyt valheestaan kiinni ennen kuin pani sille verisen lopun. Jean-Claude Romandin on määrä päästä vapaaksi vuonna 2015, jolloin hän on 61-vuotias. Kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva.
Teidän kuninkaallinen korkeutenne
Kirjailija: Ilkka Raitasuo, Terhi Siltala
Teos: Kellokosken prinsessa (2010)
Kustantaja: Like
IBAN: 952-0-10509-3
Sivuja: 252
Genre: elämäkerta / muistelma
Pisteet: 5/5
Kellokosken Prinsessa on sekä katsaus mielenterveyden historiaan ja kehitykseen että koskettava elämäkerta. Se antaa vastaukset moniin kysymyksiin: mitä lobotomia on käytännössä? Kuka Kellokosken Prinsessa oli? Ketkä saivat minäkin vuonna Nobelin palkinnon epäinhimillisistä keksinnöistään? Miksi prinsessa joutui sairaalaan? Kysymyksiä voisi kysyä satoja ja niihin kaikkiin kirja antaa vastauksen. Ainakaan minulle ei jäänyt paljon kysyttävää aiheesta kirjan luettuani. Kirja kuvaa kronologisessa järjestyksessä Prinsessan elämää aina syntymästä kuolemaan sukututkimuksen, sairauskertomusten ja kuullun perusteella käsikädessä mielenterveydenhoidon kehittymisen kanssa lähes koko 1900-luvun ajan. Teoksessa kuvataan myös niitä (hyvin epäinhimillisiäkin) hoitokeinoja, joita ei Prinsessaan kokeiltu.
Kellokosken Prinsessassa silmiinpistävää oli se, etteivät mitkään hoitokeinot saaneet Prinsessan omaa päänsisäistä kuninkaallista maailmaa palaamaan normaaliin, tuiki tavallisen suomalaisen naisen elämäksi. Prinsessa eli lähes koko elämänsä kuvitteellisessa harhassaan erilaisista shokkihoidoista ja lääkityksistä huolimatta. Vuosien hoitojen jälkeen Prinsessan lopulta annettiin elää harhassaan rauhassa ja hänet hyväksyttiin omana itsenään, Prinsessana. Toinen silmiinpistävä asia Prinsessassa oli, että hänen eri henkilöille antamansa arvonimet pysyivät muuttumattomina läpi hänen elämänsä.
Itse pidin Kellokosken prinsessasta hyvin paljon juuri historiallisuuden, koskettavuuden ja sujuvan kerronnan vuoksi. Olen itsekin ollut Kellokoskella hoidettavana ja siksi Kellokosken prinsessa oli myös tietyllä tapaa nostalginen ja avasi sairaalassa kuulemiani legendoja uuteen valoon. Henkilönä Prinsessa vaikutti hyvin sympaattiselta ja mielenkiintoiselta ja kirjan luettuani tuli sellainen tunne, että olisin halunnut tavata hänet, jos vain olisin ollut syntynyt hänen eläessään ja olisin ollut sen ikäinen, että olisin tapaamisesta ja prinsessasta jotain ymmärtänyt. Mielestäni kirja on ehdottoman lukemisen arvoinen olit sitten kiinnostunut historiasta, elämäntarinoista, mielenterveydestä tai ihan vain kiinnostavista henkilöistä. Kirjan kieli ja kerronta on sujuvaa ja se pitää hyvin otteessaan. Tarina oikein ahmaisee lukijan omaan maailmaansa ja kirjan luettuasi luulet hetken aikaa tunteneesi Prinsessan. Prinsessan tarina on hyvin lämminhenkinen ja koskettava, joissan kohdin jopa järkyttävä. Teoksessa on myös valokuvia prinsessasta ja sairaalasta sekä patsaasta, joka suunniteltiin ja toteutettiin Kellokosken potilaiden ja erityisesti Prinsessan kunniaksi. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva nimeltä Prinsessa.
Teos: Kellokosken prinsessa (2010)
Kustantaja: Like
IBAN: 952-0-10509-3
Sivuja: 252
Genre: elämäkerta / muistelma
Pisteet: 5/5
Kellokosken Prinsessa on sekä katsaus mielenterveyden historiaan ja kehitykseen että koskettava elämäkerta. Se antaa vastaukset moniin kysymyksiin: mitä lobotomia on käytännössä? Kuka Kellokosken Prinsessa oli? Ketkä saivat minäkin vuonna Nobelin palkinnon epäinhimillisistä keksinnöistään? Miksi prinsessa joutui sairaalaan? Kysymyksiä voisi kysyä satoja ja niihin kaikkiin kirja antaa vastauksen. Ainakaan minulle ei jäänyt paljon kysyttävää aiheesta kirjan luettuani. Kirja kuvaa kronologisessa järjestyksessä Prinsessan elämää aina syntymästä kuolemaan sukututkimuksen, sairauskertomusten ja kuullun perusteella käsikädessä mielenterveydenhoidon kehittymisen kanssa lähes koko 1900-luvun ajan. Teoksessa kuvataan myös niitä (hyvin epäinhimillisiäkin) hoitokeinoja, joita ei Prinsessaan kokeiltu.
Kellokosken Prinsessassa silmiinpistävää oli se, etteivät mitkään hoitokeinot saaneet Prinsessan omaa päänsisäistä kuninkaallista maailmaa palaamaan normaaliin, tuiki tavallisen suomalaisen naisen elämäksi. Prinsessa eli lähes koko elämänsä kuvitteellisessa harhassaan erilaisista shokkihoidoista ja lääkityksistä huolimatta. Vuosien hoitojen jälkeen Prinsessan lopulta annettiin elää harhassaan rauhassa ja hänet hyväksyttiin omana itsenään, Prinsessana. Toinen silmiinpistävä asia Prinsessassa oli, että hänen eri henkilöille antamansa arvonimet pysyivät muuttumattomina läpi hänen elämänsä.
Itse pidin Kellokosken prinsessasta hyvin paljon juuri historiallisuuden, koskettavuuden ja sujuvan kerronnan vuoksi. Olen itsekin ollut Kellokoskella hoidettavana ja siksi Kellokosken prinsessa oli myös tietyllä tapaa nostalginen ja avasi sairaalassa kuulemiani legendoja uuteen valoon. Henkilönä Prinsessa vaikutti hyvin sympaattiselta ja mielenkiintoiselta ja kirjan luettuani tuli sellainen tunne, että olisin halunnut tavata hänet, jos vain olisin ollut syntynyt hänen eläessään ja olisin ollut sen ikäinen, että olisin tapaamisesta ja prinsessasta jotain ymmärtänyt. Mielestäni kirja on ehdottoman lukemisen arvoinen olit sitten kiinnostunut historiasta, elämäntarinoista, mielenterveydestä tai ihan vain kiinnostavista henkilöistä. Kirjan kieli ja kerronta on sujuvaa ja se pitää hyvin otteessaan. Tarina oikein ahmaisee lukijan omaan maailmaansa ja kirjan luettuasi luulet hetken aikaa tunteneesi Prinsessan. Prinsessan tarina on hyvin lämminhenkinen ja koskettava, joissan kohdin jopa järkyttävä. Teoksessa on myös valokuvia prinsessasta ja sairaalasta sekä patsaasta, joka suunniteltiin ja toteutettiin Kellokosken potilaiden ja erityisesti Prinsessan kunniaksi. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva nimeltä Prinsessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)