lauantai 31. joulukuuta 2011

Keittiön ja nyrkin välissä - laulellen!

Olen ollut pitkään telakalla lukemisen suhteen. Olen ollut jotenkin hirveän saamaton, monessakin asiassa. Olen ollut levoton ja samaan aikaan hirveän väsynyt. Nyt kuitenkin, kun sairastuin juuri vuodenvaihteeksi, sain tartuttua kirjaan ja sain sen jopa luettua loppuun (, joka on ollut vaikeaa viimeaikoina).




Kirjailija: Sofi Oksanen
Teos: Liian lyhyt hame - kertomuksia keittiöstä
Kustantaja: Bonnier
ISBN: 978-952-2-56060-5
Sivuja: 78
Genre: laululyriikka
Pisteet: 4/5





Sofi Oksasen uutuus, lauluntekijä Maija Kaunismaan kanssa tekemä projekti Liian lyhyt hame on ilmestynyt sekä kirjana, tupla-albumina ja musiikkiteatteriesityksinä Kansallisteatterissa. Ensi vuonna lisäksi tulossa kaksikon yhteinen valtakunnallinen kiertue projektin tiimoilta. Sain kirjan joululahjaksi ja luettuani sen tulin tulokseen, että haluan kuulla myös näiden laulujen sävellykset.

Sofi Oksanen valloitti minut teksteillään kuin kunnon isku suoraan kasvoihin ja on ollut yksi lempikirjailijoistani heti Baby Janen luettuani. Oksanen kirjoittaa asioista, joista moni ei kirjoita. Kipeistä ja vaietuista asioista.

Projektin ideana tosiaan oli "yrittää kuvailla suomalaisen naisen asemaa nykyajassa sekä sitä, mikä on sallittua naiselle ja mikä ei." Ja kuten Oksanen itsekin jälkikirjoituksessaan sanoo, keskeisiksi ja toistuviksi teemoiksi nousivat väkivalta, hyväksikäyttö, petos ja päihteet.

Lukiessani Liian lyhyttä hametta aloin miettiä, mihin on jäänyt miesten kokema lähisuhdeväkivalta, joka on vielä vaietumpaa kuin naisten ja lasten kokema. Teos kuitenkin päättyy pieneen faktaosioon, jossa valotetaan itse projektin ideaa, tarjotaan tilastollisia tietoja lähisuhdeväkivallasta, siihen liittyvistä tunteista, naisen asemasta ja pohditaan mikä tässä asiassa oikein mättää.

Yksi syy miksi tartuin juuri tähän teokseen on se, että olen itsekin viime aikoina keskittynyt kirjoittamisessani laululyriikkaan. Oikeastaan koko joulukuu on vierähtänyt lauluja kirjoittaessa, muuta kirjallista en ole saanut aikaiseksi. Toivoin löytäväni uusia aiheita lauluilleni ja ehkä löysinkin, pari päivää, kun kirjaa sulattelen ensin.

Sulattelua tämän kirjan jälkeen todellakin kaipaa. Niin paljon asiaa lyhyessä kirjassa. Näin juuri kirjan luettuani en voi vielä sanoa muuta kuin "suosittelen".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti