Kirjasyksy 2012

Syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani. En osaa sanoa, onko se lukemisen kannalta paras vuodenaika, kun on niin ihana olla ulkona syksyllä ja silloin kynä luistaa parhaiten. Rakkaudestani syksyyn kertoo myös se, että alan yleensä jo elokuussa pukeutua syysvaatteisiin, jotta syksy tulisi nopeammin (ihan kuin se siihen vaikuttaisi, mutta kun ei malta odottaa!) Syksy on ihanaa aikaa ja sitä odotan innolla joka vuosi.

Tänä syksynä ei ole tulossa montaa uutuuskirjaa, jotka kiinnostavat, mitä olen noita katalogeja katsellut. Likeltä löysin Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, joka kiinnostaa minua ihan jo siksi, että se on Oksasen kirjoittama. Helsinkikirjat julkaisee Jera ja Jyri Hynnisen Haluatko todella kirjailijaksi? -kirjan, joka kiinnostaa, sillä kyllä, haluan todella kirjailijaksi. Helsinkikirjoilta tulee myös Sirke Happosen Muumiopas, jonka suurena muumifanina ehdottomasti haluan. Tammen katalogista löysin myös kaksi kiinnostavaa teosta. Kirjavan kammarin Karoliina Timosen esikoisen Aika mennyt palaa sekä Annie Riggin Kasvisruokamaanantain.


EDIT: Löysin Kirjavasta Kammarista tälle syksylle vielä Linn Ullmannin Aarteemme kallis!


EDIT NRO 2: Kaivelin hieman netin ihmeellisiä syövereitä, josta löysin lisää katalogeja. Minerva julkaisee tänä syksynä Cynthia M. Bulikin teoksen Nainen peilissä - Ulkonäköpaineet ja itsetunto, joka kiinnostaa minua hyvin paljon. Minerva julkaisee myös Visa Kuusikallion ja Katri Kuusikallion kirjan Hyväksikäytetyt - Selviytyjät kertovat, jonka myöskin haluan käsiini! Lisäksi samainen kustantamo julkaisee syksyllä teoksen, Martine & Louise Fokkens: Punaisten lyhtyjen tarinoita, joka kuulostaa mielenkiintoiselta. 

Valheella on lyhyet jäljet - vai onko?

Kirjailija: Emmanuel Carrére

Teos: Valhe (2001)

Kustantaja: Like

Suomentaja: Marja Haapio

IBAN: 951-578-767-X

Sivuja: 155

Genre: non-fiction

Pisteet: 5/5

Kirja on tositapahtumiin perustuva ja kertoo ranskalaisen Jean-Claude Romandin tarinan. Kirjailija Emmanuel Carrére kävi kirjeenvaihtoa vangitun Romandin kanssa kirjan kirjoittaakseen. Kertomus alkaa 9.1.1993, kun palokunta saapuu Jean-Clauden ja hänen perheensä talolle, joka on ilmiliekeissä. Palomiehet löytävät talosta Romandin vaimon ja kaksi lasta - kuolleina, sekä itse Jean-Clauden, joka on palanut lähes hengiltä ja hänet kiidätetään sairaalaan.

Tapausta tutkittaessa käy ilmi, että myös Jean-Clauden vanhemmat toisaalla on tapettu ja, että hän on itse tappanut perheensä ja yrittänyt päästä myös omasta hengestään sytyttäessään talon tuleen. Tapaus ihmetyttää ja kauhistuttaa naapurustoa ja perheen tuttavia, sillä Jean-Claude tunnetaan menestyvänä lääkärinä sekä hyvänä ystävänä ja ihmisenä. Myöhemmin tulee kuitenkin ilmi, että tämä on työtön, vailla tuloja ja koulutusta. Hän on valehdellut kaikille ihmisille ympärillään 18 vuoden ajan ja valhe on kasvanut pienestä valkoisesta valheesta koko hänen elämänsä käsittäväksi petokseksi. Lopulta Jean-Claudella ei ole muuta pakoreittiä valheestaan kuin surmata perheensä ja itsensä, viimeksi mainitussa kuitenkaan onnistumatta.

Teos on erittäin koskettava ja järkyttävä. Jo itse tapahtunut on järkyttävää ja käänteet mielenkiintoisia, mutta Carréren sujuva kieli vangitsee lukijan otteeseensa. Kirjassa on sekä tapahtuneen kuvausta, Carréren omaa pohdintaa että suoria otteita Romandin Carrérelle lähettämistä kirjeistä. Vaikka Romandin järkyttävää tekoa ei varmasti kukaan voi hyväksyä, kirja auttaa lukijaa ymmärtämään teon tekijää, taustoja ja tapahtunutta paremmin. Mielestäni on hyvä kuulla myös teon tekijän näkemys asiaan kuin tuomita hänet suoralta kädeltä tietämättä muuta kuin muilta ihmisiltä, poliisilta tai uutisista kuullun.

Vaikka tapahtunut on suuri tragedia, Romand ei ole kylmäverinen murhaaja vaan rakastava poika, aviomies ja isä, jonka läheisten suuret odotukset ajoivat hänet valehtelemaan koulumenestyksestään ja lopulta koko urastaan ja elämästään. Kirjassa pohditaan kuinka pieni valkea valhe voikaan lumipallon lailla kasvaa niin suuriin mittoihin ja kuinka itse valehtelija ei jäänyt valheestaan kiinni ennen kuin pani sille verisen lopun. Jean-Claude Romandin on määrä päästä vapaaksi vuonna 2015, jolloin hän on 61-vuotias. Kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva.

Teidän kuninkaallinen korkeutenne

Kirjailija: Ilkka Raitasuo, Terhi Siltala
Teos: Kellokosken prinsessa (2010)
Kustantaja: Like
IBAN: 952-0-10509-3
Sivuja: 252
Genre: elämäkerta / muistelma
Pisteet: 5/5  




Kellokosken Prinsessa on sekä katsaus mielenterveyden historiaan ja kehitykseen että koskettava elämäkerta. Se antaa vastaukset moniin kysymyksiin: mitä lobotomia on käytännössä? Kuka Kellokosken Prinsessa oli? Ketkä saivat minäkin vuonna Nobelin palkinnon epäinhimillisistä keksinnöistään? Miksi prinsessa joutui sairaalaan? Kysymyksiä voisi kysyä satoja ja niihin kaikkiin kirja antaa vastauksen. Ainakaan minulle ei jäänyt paljon kysyttävää aiheesta kirjan luettuani. Kirja kuvaa kronologisessa järjestyksessä Prinsessan elämää aina syntymästä kuolemaan sukututkimuksen, sairauskertomusten ja kuullun perusteella käsikädessä mielenterveydenhoidon kehittymisen kanssa lähes koko 1900-luvun ajan. Teoksessa kuvataan myös niitä (hyvin epäinhimillisiäkin) hoitokeinoja, joita ei Prinsessaan kokeiltu.

Kellokosken Prinsessassa silmiinpistävää oli se, etteivät mitkään hoitokeinot saaneet Prinsessan omaa päänsisäistä kuninkaallista maailmaa palaamaan normaaliin, tuiki tavallisen suomalaisen naisen elämäksi. Prinsessa eli lähes koko elämänsä kuvitteellisessa harhassaan erilaisista shokkihoidoista ja lääkityksistä huolimatta. Vuosien hoitojen jälkeen Prinsessan lopulta annettiin elää harhassaan rauhassa ja hänet hyväksyttiin omana itsenään, Prinsessana. Toinen silmiinpistävä asia Prinsessassa oli, että hänen eri henkilöille antamansa arvonimet pysyivät muuttumattomina läpi hänen elämänsä.

Itse pidin Kellokosken prinsessasta hyvin paljon juuri historiallisuuden, koskettavuuden ja sujuvan kerronnan vuoksi. Olen itsekin ollut Kellokoskella hoidettavana ja siksi Kellokosken prinsessa oli myös tietyllä tapaa nostalginen ja avasi sairaalassa kuulemiani legendoja uuteen valoon. Henkilönä Prinsessa vaikutti hyvin sympaattiselta ja mielenkiintoiselta ja kirjan luettuani tuli sellainen tunne, että olisin halunnut tavata hänet, jos vain olisin ollut syntynyt hänen eläessään ja olisin ollut sen ikäinen, että olisin tapaamisesta ja prinsessasta jotain ymmärtänyt. Mielestäni kirja on ehdottoman lukemisen arvoinen olit sitten kiinnostunut historiasta, elämäntarinoista, mielenterveydestä tai ihan vain kiinnostavista henkilöistä. Kirjan kieli ja kerronta on sujuvaa ja se pitää hyvin otteessaan. Tarina oikein ahmaisee lukijan omaan maailmaansa ja kirjan luettuasi luulet hetken aikaa tunteneesi Prinsessan. Prinsessan tarina on hyvin lämminhenkinen ja koskettava, joissan kohdin jopa järkyttävä. Teoksessa on myös valokuvia prinsessasta ja sairaalasta sekä patsaasta, joka suunniteltiin ja toteutettiin Kellokosken potilaiden ja erityisesti Prinsessan kunniaksi. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva nimeltä Prinsessa.