Hei vaan! En ole kirjoittanut blogiin mitään ihan luvattoman pitkään aikaan. Olen kyllä kirjoittanut paljon. Siis muuten kuin blogiin. Lukenut myös. Alkuvuodesta rohkaistuin julkaisemaan taas Aukeassa muutaman runon, en muista kerroinko siitä jo silloin. Sain paljon hyvää palautetta. Kokoelma, jota olen työstänyt nyt reilun vuoden alkaa olla jo aika hyvällä mallilla, mutta vielä on työtä.
Viime aikoina olen huomannut muutosta runoäänessäni. En osaa selittää mihin suuntaan se on muuttunut. Enkä tiedä onko se hyvä asia. Uudempiin runoihini olen toisaalta todella tyytyväinen, mutta toisaalta ne kuulostavat todella teennäisiltä, vaikka tunteesta ne ovatkin syntyneet. Pitäisi kai saada uusi pari silmiä lukemaan runojani ja kertomaan mielipiteensä. Siis ihan uusi. Sellainen, joka ei varmasi kaunistelisi sanojaan. Pelkään kaunisteltua palautetta ihan yli kaiken, kun annan ystävien lukea ja arvioida runojani. Tarvitsisin jonkun... hmm... anonyymin. Tai siis sellaisen ihmisen, joka ei tunne minua henkilökohtaisesti. Ja tästä johtuen kykenisi antamaan täysin rehellistä palautetta. En siis ajattele, että ystäväni valehtelisivat minulle runoistani, mutta se kaunistelu. Se pelottaa ja olen siitä todella vainoharhainen. Tai jotain.
Tämä voi olla vähän hakuammuntaa, mutta jos Sinua kiinnostaa tämä pesti, ota yhteyttä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukeminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukeminen. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
tiistai 25. syyskuuta 2012
Kirjastokortti ja muita ihmetyksiä
Syksy on viimein saapunut Lahteen koko ihanuudessaan! Viikon on satanut lähes lakkaamatta ja on ihanaa vain käpertyä kodin lämpöön kirjojen, vihkojen ja kynien keskelle. Unohtamatta aina silloin tällöin käydä nuuhkimassa ihanan raikasta ja märkää syysilmaa.
Eilen olin ensimmäistä kertaa Wellamo-opiston Tarinankertoja-kurssilla. Opettajamme (vai miksi sitä aikuisopistossa ja tällaisella kurssilla, joka perustuu ennen kaikkea vapaaehtoisuuteen, sanotaan...) oli ihanan rempseä ja kannustava. Kenenkään teksteistä ei sanonut pahaa sanaa, edes kritiikkiä väärään sävyyn. Tai oikeastaan kritiikkiä emme saaneet ollenkaan, ainakaan näin alkuun. Senkin aika varmasti tulee ja sitä odotan, ei pelkkä tekstin kehuminen vie kirjoittajaa saati tekstiä mihinkään. Kurssilaiset olivat myös mukavia, kaikki tosin minua vanhempia, tietysti. Normaalistihan 22-vuotiaat ovat toisen asteen kouluissa, töissä tai jossain, mutta eivät yleensä kansanopistoissa. Kuopuksena on kuitenkin jotenkin mukava olla. Lukion keskeyttämisen jälkeen olen ollut vähän joka paikassa ryhmän nuorin ja se on ihan hauskaa, kun on tottunut olemaan toisiksi vanhin perheen lapsista.
Saimme kurssilta kotitehtävänkin, josta olen aivan innoissani! En ole saanut kotitehtäviä moneen vuoteen. Viimeksi lukiossa -07, sellaisia joita teinkin seuraavaa tuntia varten. Kotitehtävämme oli kirjoittaa yksi liuska 1,5-rivivälillä (niin vähän!!) aiheena muisto musiikista ja aistihavaintoja käyttäen. Aloin tehdä sitä jo illalla, kun olin niin innoissani, mutta minulle iski valinnan vaikeus! Niin monia muistoja musiikista, kun on yli sadalla keikallakin ollut, monet hetket, joina vain olen maannut ja antanut musiikin virrata minuun, musiikkiterapia ja omien biisien väsääminen (soittaa en vielä osaa mitään, mutta visioita on kiva työstää päässään). Niin, ja Sininen sydän -musiikkivideo. Valitsin kuitenkin Nightwishin viimeisen konsertin Tarja Turusen kanssa, sillä se oli koskettava keikka, niin suuri musiikki, kaikki se adrenaliini ja olihan se kaiken kukkuraksi vieläpä ensimmäinen oikea konserttini.
Rönsyilee nyt pahasti tämä päivitykseni... Ja huomasin käyttäväni ehkä vähän liian paljon ihana-sanaa... Joka tapauksessa. Ihmeellistä eilisessä oli se, että matkalla Wellamoon tein jotain, jota en olisi uskonut itseni enää tekevän. Hankin kirjastokortin! Minä! Minä, joka olen niin vannoutunut kirjakaupan vakioasiakas ja oman pienen 200 kirjan kirjastoni palvelija! Minä nipsumainen otus, joka haluan omistaa kirjoja voidakseni kosketella, haistella ja järjestellä niitä mieleni mukaan! Ei kirjastoon voi mennä laittamaan kirjoja mieleiseensä järjestykseen. Mutta kun siellä oli niin paljon kirjoja! Rahattomana sorruin sen kirjojen paljouden edessä ja lainasin heti 7 runokirjaa. Mutta kyllä tuntui hyvältä tulla illalla kotiin mukanaan seitsemän kirjaa, joita ei ollut vielä lukenut, vaikkeivät ne olleetkaan antikvariaatin pölyttyneitä ensipainosaarteita, joiden kansia voi hyväillä kädellään (päällystysmuovi! ARGH!) ja joita voi sanoa omakseen. Tai kirjakaupan uunituoreita uutuuksia, joita kukaan ei ole vielä ennen minua avannut ja jotka voin laittaa hyllyyn omalle paikalleen. Oivoi. Mutta se tuoksu, se pyhä hiljaisuus, joka hyllyjen välissä vallitsi, se oli jotain ihanaa, kaikki se täsmällinen aakkosellinen järjestys ja kaikki. Ja siellä oli kahvio. Kahvin ja kirjojen tuoksu kietoutuneena ihanasti yhteen.
RÖNSYILEE! Perkele. No, eilen iltapäivällä myös kirjoitin kaksi uutta runoa kokoelmaan. Niistä tuli mielestäni ihan onnistuneita, kun olin niitä pitkään mielessäni haudutellut ja pyöritellyt enkä koko kesänä saanut niitä hyviksi. Nyt ne on valmiita. Ainakin toistaiseksi. Olen myös saanut kaksi elämäkertakirjoittamistilausta. Toisen hahmottelua olen jo aloittanut ja pohjatyötä tietysti myös. Elämäkerrat on mielenkiintoisia. Kun niitä lukee, vahvistuu se käsitys, joka minulla on aina ollut, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja erilainen, oma yksilönsä, jokaisella on erilainen tarina. Ja nämä elämäntarinat kiehtovat minua, jännittäviä ihmisiä, joista nyt saan kirjoittaa.
Huh. Ehkä tämä kilometriteksti on nyt tässä. En tiedä kiinnostaako kiviäkään tämä päivitys, jonka kohokohtana oli niinkin ihmeellinen asia kuin kirjastokortin hankkiminen... No, itsellenihän minä pääasiassa kirjoitan. Ja tietysti lukea saa, kaikin mokomin!
Eilen olin ensimmäistä kertaa Wellamo-opiston Tarinankertoja-kurssilla. Opettajamme (vai miksi sitä aikuisopistossa ja tällaisella kurssilla, joka perustuu ennen kaikkea vapaaehtoisuuteen, sanotaan...) oli ihanan rempseä ja kannustava. Kenenkään teksteistä ei sanonut pahaa sanaa, edes kritiikkiä väärään sävyyn. Tai oikeastaan kritiikkiä emme saaneet ollenkaan, ainakaan näin alkuun. Senkin aika varmasti tulee ja sitä odotan, ei pelkkä tekstin kehuminen vie kirjoittajaa saati tekstiä mihinkään. Kurssilaiset olivat myös mukavia, kaikki tosin minua vanhempia, tietysti. Normaalistihan 22-vuotiaat ovat toisen asteen kouluissa, töissä tai jossain, mutta eivät yleensä kansanopistoissa. Kuopuksena on kuitenkin jotenkin mukava olla. Lukion keskeyttämisen jälkeen olen ollut vähän joka paikassa ryhmän nuorin ja se on ihan hauskaa, kun on tottunut olemaan toisiksi vanhin perheen lapsista.
Saimme kurssilta kotitehtävänkin, josta olen aivan innoissani! En ole saanut kotitehtäviä moneen vuoteen. Viimeksi lukiossa -07, sellaisia joita teinkin seuraavaa tuntia varten. Kotitehtävämme oli kirjoittaa yksi liuska 1,5-rivivälillä (niin vähän!!) aiheena muisto musiikista ja aistihavaintoja käyttäen. Aloin tehdä sitä jo illalla, kun olin niin innoissani, mutta minulle iski valinnan vaikeus! Niin monia muistoja musiikista, kun on yli sadalla keikallakin ollut, monet hetket, joina vain olen maannut ja antanut musiikin virrata minuun, musiikkiterapia ja omien biisien väsääminen (soittaa en vielä osaa mitään, mutta visioita on kiva työstää päässään). Niin, ja Sininen sydän -musiikkivideo. Valitsin kuitenkin Nightwishin viimeisen konsertin Tarja Turusen kanssa, sillä se oli koskettava keikka, niin suuri musiikki, kaikki se adrenaliini ja olihan se kaiken kukkuraksi vieläpä ensimmäinen oikea konserttini.
Rönsyilee nyt pahasti tämä päivitykseni... Ja huomasin käyttäväni ehkä vähän liian paljon ihana-sanaa... Joka tapauksessa. Ihmeellistä eilisessä oli se, että matkalla Wellamoon tein jotain, jota en olisi uskonut itseni enää tekevän. Hankin kirjastokortin! Minä! Minä, joka olen niin vannoutunut kirjakaupan vakioasiakas ja oman pienen 200 kirjan kirjastoni palvelija! Minä nipsumainen otus, joka haluan omistaa kirjoja voidakseni kosketella, haistella ja järjestellä niitä mieleni mukaan! Ei kirjastoon voi mennä laittamaan kirjoja mieleiseensä järjestykseen. Mutta kun siellä oli niin paljon kirjoja! Rahattomana sorruin sen kirjojen paljouden edessä ja lainasin heti 7 runokirjaa. Mutta kyllä tuntui hyvältä tulla illalla kotiin mukanaan seitsemän kirjaa, joita ei ollut vielä lukenut, vaikkeivät ne olleetkaan antikvariaatin pölyttyneitä ensipainosaarteita, joiden kansia voi hyväillä kädellään (päällystysmuovi! ARGH!) ja joita voi sanoa omakseen. Tai kirjakaupan uunituoreita uutuuksia, joita kukaan ei ole vielä ennen minua avannut ja jotka voin laittaa hyllyyn omalle paikalleen. Oivoi. Mutta se tuoksu, se pyhä hiljaisuus, joka hyllyjen välissä vallitsi, se oli jotain ihanaa, kaikki se täsmällinen aakkosellinen järjestys ja kaikki. Ja siellä oli kahvio. Kahvin ja kirjojen tuoksu kietoutuneena ihanasti yhteen.
RÖNSYILEE! Perkele. No, eilen iltapäivällä myös kirjoitin kaksi uutta runoa kokoelmaan. Niistä tuli mielestäni ihan onnistuneita, kun olin niitä pitkään mielessäni haudutellut ja pyöritellyt enkä koko kesänä saanut niitä hyviksi. Nyt ne on valmiita. Ainakin toistaiseksi. Olen myös saanut kaksi elämäkertakirjoittamistilausta. Toisen hahmottelua olen jo aloittanut ja pohjatyötä tietysti myös. Elämäkerrat on mielenkiintoisia. Kun niitä lukee, vahvistuu se käsitys, joka minulla on aina ollut, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja erilainen, oma yksilönsä, jokaisella on erilainen tarina. Ja nämä elämäntarinat kiehtovat minua, jännittäviä ihmisiä, joista nyt saan kirjoittaa.
Huh. Ehkä tämä kilometriteksti on nyt tässä. En tiedä kiinnostaako kiviäkään tämä päivitys, jonka kohokohtana oli niinkin ihmeellinen asia kuin kirjastokortin hankkiminen... No, itsellenihän minä pääasiassa kirjoitan. Ja tietysti lukea saa, kaikin mokomin!
maanantai 3. syyskuuta 2012
Kesän luettuja ja kirjoitettuja
Tämä kesä meni kirjallisesti ihan mukavasti. Toukokuun lopussa tosiaan lukumaraton, joka sijoittui muuton loppumetreille mukavasti: sai ihan luvan kanssa vain olla kirjojen keskellä kokonaisen vuorokauden hyvällä omallatunnolla, vaikka uusi koti vielä keskeneräinen. Hitaana lukijana sain silloin luettua neljä kirjaa ja risat ja väsyinkin loppumetreillä, mutta kokemus oli hieno ja aion toteuttaa maratonin vielä uudestaan.
En ole pahemmin jaksanut postailla lukemisiani tänne ja Goodreadsiinkin olen vain antanut tähtiä, en sinnekään ole saanut aikaan yhtään arviota. Kesän aikana tosiaan luin Anna Maria Mäen Suljetun paikan lumon, jonka aloitin lukumaratonin viimeisenä kirjana, loppuun. Luin myös uudestaan Kira Poutasen Ihanan meren, jonka luin ensimmäisen kerran 14-vuotiaana ja se iski edelleen, vaikkakin hieman - mutta vain hieman - laimeampana kuin silloin murrosiässä.
Elokuussa sitten luin neljä kirjaa: Ian McEwanin Sementtipuutarhan, Helmi Kekkosen novellikokoelman Kotiin, Hugleikur Dagssonin Huumorin mustan kirjan sekä Anja Snellmanin Rakkauden maanosat. Sementtipuutarha oli jotain aivan sanoinkuvaamatonta! Niin elävät mielikuvat, oikein elokuvana tarina vilisi silmissä. Kirjan luettuani jäin moneksi hetkeksi istumaan kirja kädessäni, pää aivan tyhjänä (ja silmien takana elokuva pyöri vieläkin). Kekkosen Kotiin oli myös uskomattoman hieno kokoelma, kaikki novellit kietoutuivat hienosti toisiinsa jollain tapaa ja siitä minä pidän. Huumorin musta kirja oli nopea, mutta silti niin hauska. Dagssonin strippejä ei voi oikein lukea yksin, pitää aina olla joku vieressä, kenelle näyttää joku kuva. Tai no. Jokatoinen strippi. Rakkauden maanosat taas oli omaan makuuni laimea ja ehkä vähän siirappinen. Jotenkin liian tavallinen. Idea oli kiva, mutta toteutus ontui. Ihan kiva tarina kuitenkin ja kielikuvista pidin myös, niitä vain oli liikaa.
Näiden kirjojen välissä luin aina silloin tällöin Johanna Sinisalon Kädettömiä kuninkaita, jota en ole vieläkään saanut loppuun. Pidän mahdottomasti Sinisalon tekstistä, mutta jotenkin on vaikea, ainakin tässä vaiheessa, keskittyä niin pitkiin novelleihin. Ja vaikka olen tätä kirjaa lukenut jo ties kuinka kauan, en ole kertaakaan joutunut kertaamaan mihinköhän sitä taas viime kerralla jäätiin, sillä Sinisalon teksti jää päähän ja vaikka jättää kesken novellin kesken esim. pariksi viikoksi, muistaa kyllä mitä on juuri tapahtunut.
---
Kirjoittamisen suhteen menee hyvin. Nyt olen ollut pari viikkoa vähän jäässä, kun olimme reilun viikon Tampereella auttamassa puolisoni sukulaista lonkkaleikkauksen jälkeen kotihommissa. Mutta kyllä se tästä taas. Gummeruksen Suureen runokilpailuun ehdin nipin napin osallistua, vaikka melkein unohdin sen ja kokoelma näyttää koko ajan vain paremmalta. Viilausta ja vähän lisää sisältöä, se ei ole vielä kokonainen. Ja sitten viilataan lisää. Ja sitten taas vähän. Romaania en ole työstänyt paljonkaan viime aikoina. Tai no, runojen keskellä en ollenkaan. Mutta kaikki oleellinen kuitenkin on pään sisässä, se tulee sieltä ulos ajallaan ja vielä ei sen aika ole.
Kaiken kaikkiaan sellainen rento, lunkisti otettu kirjallinen kesä.
En ole pahemmin jaksanut postailla lukemisiani tänne ja Goodreadsiinkin olen vain antanut tähtiä, en sinnekään ole saanut aikaan yhtään arviota. Kesän aikana tosiaan luin Anna Maria Mäen Suljetun paikan lumon, jonka aloitin lukumaratonin viimeisenä kirjana, loppuun. Luin myös uudestaan Kira Poutasen Ihanan meren, jonka luin ensimmäisen kerran 14-vuotiaana ja se iski edelleen, vaikkakin hieman - mutta vain hieman - laimeampana kuin silloin murrosiässä.
Elokuussa sitten luin neljä kirjaa: Ian McEwanin Sementtipuutarhan, Helmi Kekkosen novellikokoelman Kotiin, Hugleikur Dagssonin Huumorin mustan kirjan sekä Anja Snellmanin Rakkauden maanosat. Sementtipuutarha oli jotain aivan sanoinkuvaamatonta! Niin elävät mielikuvat, oikein elokuvana tarina vilisi silmissä. Kirjan luettuani jäin moneksi hetkeksi istumaan kirja kädessäni, pää aivan tyhjänä (ja silmien takana elokuva pyöri vieläkin). Kekkosen Kotiin oli myös uskomattoman hieno kokoelma, kaikki novellit kietoutuivat hienosti toisiinsa jollain tapaa ja siitä minä pidän. Huumorin musta kirja oli nopea, mutta silti niin hauska. Dagssonin strippejä ei voi oikein lukea yksin, pitää aina olla joku vieressä, kenelle näyttää joku kuva. Tai no. Jokatoinen strippi. Rakkauden maanosat taas oli omaan makuuni laimea ja ehkä vähän siirappinen. Jotenkin liian tavallinen. Idea oli kiva, mutta toteutus ontui. Ihan kiva tarina kuitenkin ja kielikuvista pidin myös, niitä vain oli liikaa.
Näiden kirjojen välissä luin aina silloin tällöin Johanna Sinisalon Kädettömiä kuninkaita, jota en ole vieläkään saanut loppuun. Pidän mahdottomasti Sinisalon tekstistä, mutta jotenkin on vaikea, ainakin tässä vaiheessa, keskittyä niin pitkiin novelleihin. Ja vaikka olen tätä kirjaa lukenut jo ties kuinka kauan, en ole kertaakaan joutunut kertaamaan mihinköhän sitä taas viime kerralla jäätiin, sillä Sinisalon teksti jää päähän ja vaikka jättää kesken novellin kesken esim. pariksi viikoksi, muistaa kyllä mitä on juuri tapahtunut.
---
Kirjoittamisen suhteen menee hyvin. Nyt olen ollut pari viikkoa vähän jäässä, kun olimme reilun viikon Tampereella auttamassa puolisoni sukulaista lonkkaleikkauksen jälkeen kotihommissa. Mutta kyllä se tästä taas. Gummeruksen Suureen runokilpailuun ehdin nipin napin osallistua, vaikka melkein unohdin sen ja kokoelma näyttää koko ajan vain paremmalta. Viilausta ja vähän lisää sisältöä, se ei ole vielä kokonainen. Ja sitten viilataan lisää. Ja sitten taas vähän. Romaania en ole työstänyt paljonkaan viime aikoina. Tai no, runojen keskellä en ollenkaan. Mutta kaikki oleellinen kuitenkin on pään sisässä, se tulee sieltä ulos ajallaan ja vielä ei sen aika ole.
Kaiken kaikkiaan sellainen rento, lunkisti otettu kirjallinen kesä.
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Kirjasyksy 2012
Syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani. En osaa sanoa, onko se lukemisen kannalta paras vuodenaika, kun on niin ihana olla ulkona syksyllä ja silloin kynä luistaa parhaiten. Rakkaudestani syksyyn kertoo myös se, että alan yleensä jo elokuussa pukeutua syysvaatteisiin, jotta syksy tulisi nopeammin (ihan kuin se siihen vaikuttaisi, mutta kun ei malta odottaa!) Syksy on ihanaa aikaa ja sitä odotan innolla joka vuosi.
Tänä syksynä ei ole tulossa montaa uutuuskirjaa, jotka kiinnostavat, mitä olen noita katalogeja katsellut. Likeltä löysin Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, joka kiinnostaa minua ihan jo siksi, että se on Oksasen kirjoittama. Helsinkikirjat julkaisee Jera ja Jyri Hynnisen Haluatko todella kirjailijaksi? -kirjan, joka kiinnostaa, sillä kyllä, haluan todella kirjailijaksi. Helsinkikirjoilta tulee myös Sirke Happosen Muumiopas, jonka suurena muumifanina ehdottomasti haluan. Tammen katalogista löysin myös kaksi kiinnostavaa teosta. Kirjavan kammarin Karoliina Timosen esikoisen Aika mennyt palaa sekä Annie Riggin Kasvisruokamaanantain.
EDIT: Löysin Kirjavasta Kammarista tälle syksylle vielä Linn Ullmannin Aarteemme kallis!
EDIT NRO 2: Kaivelin hieman netin ihmeellisiä syövereitä, josta löysin lisää katalogeja. Minerva julkaisee tänä syksynä Cynthia M. Bulikin teoksen Nainen peilissä - Ulkonäköpaineet ja itsetunto, joka kiinnostaa minua hyvin paljon. Minerva julkaisee myös Visa Kuusikallion ja Katri Kuusikallion kirjan Hyväksikäytetyt - Selviytyjät kertovat, jonka myöskin haluan käsiini! Lisäksi samainen kustantamo julkaisee syksyllä teoksen, Martine & Louise Fokkens: Punaisten lyhtyjen tarinoita, joka kuulostaa mielenkiintoiselta.
Tänä syksynä ei ole tulossa montaa uutuuskirjaa, jotka kiinnostavat, mitä olen noita katalogeja katsellut. Likeltä löysin Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, joka kiinnostaa minua ihan jo siksi, että se on Oksasen kirjoittama. Helsinkikirjat julkaisee Jera ja Jyri Hynnisen Haluatko todella kirjailijaksi? -kirjan, joka kiinnostaa, sillä kyllä, haluan todella kirjailijaksi. Helsinkikirjoilta tulee myös Sirke Happosen Muumiopas, jonka suurena muumifanina ehdottomasti haluan. Tammen katalogista löysin myös kaksi kiinnostavaa teosta. Kirjavan kammarin Karoliina Timosen esikoisen Aika mennyt palaa sekä Annie Riggin Kasvisruokamaanantain.
EDIT: Löysin Kirjavasta Kammarista tälle syksylle vielä Linn Ullmannin Aarteemme kallis!
EDIT NRO 2: Kaivelin hieman netin ihmeellisiä syövereitä, josta löysin lisää katalogeja. Minerva julkaisee tänä syksynä Cynthia M. Bulikin teoksen Nainen peilissä - Ulkonäköpaineet ja itsetunto, joka kiinnostaa minua hyvin paljon. Minerva julkaisee myös Visa Kuusikallion ja Katri Kuusikallion kirjan Hyväksikäytetyt - Selviytyjät kertovat, jonka myöskin haluan käsiini! Lisäksi samainen kustantamo julkaisee syksyllä teoksen, Martine & Louise Fokkens: Punaisten lyhtyjen tarinoita, joka kuulostaa mielenkiintoiselta.
lauantai 16. kesäkuuta 2012
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se meni?
Ajattelin tehdä postauksen kirjoista, jotka luin blogin hiljaiselon aikana alkuvuodesta 2012. Kyllä, luin silloinkin, tosin melko vähän, en vain saanut aikaiseksi raportoida tänne.
7.3. luin Mervi Marttilan kokoaman kirjan Parantunut hoidosta huolimatta, joka koostuu lääkäreiden pieleen menneistä saneluista. Tämän lyhyen kirjan luin puolentoista tunnin junamatkan aikana. Kirjasta jäi hyvä mieli, naurahdin muutaman kerran ääneen (, jonka jälkeen vilkuilin ympärilleni kuuliko kukaan). Hulvattomia lipsahduksia, mutten kuitenkaan usko lukevani toista kertaa.
8.3. luin toiseen kertaan tänä vuonna Heini Lehväslaihon runokokoelman Varpusen luita, jonka olen lukenut tämän jälkeen vielä kolmannen kerran. Varpusen luita on aivan ihastuttava teos, rakastuin siihen! Ihanan lyyrisiä, hentoäänisiä runoja. Inspiroi kirjoittamaan runoja pitkästä aikaa.
9.3. jatkoin Saila Susiluodon runokokoelmalla Siivekkäät ja hännäkkäät, johon rakastuin myös. Tämä oli ensimmäinen Susiluoto, jonka hankin ja luin ja aion ehdottomasti hankkia ja lukea lisää! Inspiroiva oli tämäkin. Tämä oli hyvin eheä kokonaisuus, jonka halusi ahmaista yhdeltä istumalta, kuten teinkin. Jokainen sana liittyi johonkin, mikään ei ollut turhaa sivujentäytettä.
Samana päivänä luin myös entisen sanataideopettajani Kristiina Wallinin neljännen runokokoelman Kaikki metrit ja puut, joka myöskin oli hyvin ispiroiva ja kaunis, muttei kuitenkaan kahden ensimmäisen kokoelman veroinen minun makuuni.
29.3. sain luettua Peter Franzénin Tumman veden päällä -esikoisen, joka oli hieno lukukokemus kaiken kaikkiaan. Pidin viattomasta ja yksinkertaisesta kerronnasta sekä pienen pojan näkökulmasta. Tarina oli erittäin koskettava.
Lisäksi luin Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman, mutten muista koska sen sain loppuun, sillä en ollut muistanut kirjata sitä fyysiseen lukupäiväkirjaani. Teos oli kuitenkin loistava. Niin pieneen määrään sivuja oli saatu mahtumaan hurjasti asiaa. Hienoa kerrontaa ja hieno tarina.
7.3. luin Mervi Marttilan kokoaman kirjan Parantunut hoidosta huolimatta, joka koostuu lääkäreiden pieleen menneistä saneluista. Tämän lyhyen kirjan luin puolentoista tunnin junamatkan aikana. Kirjasta jäi hyvä mieli, naurahdin muutaman kerran ääneen (, jonka jälkeen vilkuilin ympärilleni kuuliko kukaan). Hulvattomia lipsahduksia, mutten kuitenkaan usko lukevani toista kertaa.
8.3. luin toiseen kertaan tänä vuonna Heini Lehväslaihon runokokoelman Varpusen luita, jonka olen lukenut tämän jälkeen vielä kolmannen kerran. Varpusen luita on aivan ihastuttava teos, rakastuin siihen! Ihanan lyyrisiä, hentoäänisiä runoja. Inspiroi kirjoittamaan runoja pitkästä aikaa.
9.3. jatkoin Saila Susiluodon runokokoelmalla Siivekkäät ja hännäkkäät, johon rakastuin myös. Tämä oli ensimmäinen Susiluoto, jonka hankin ja luin ja aion ehdottomasti hankkia ja lukea lisää! Inspiroiva oli tämäkin. Tämä oli hyvin eheä kokonaisuus, jonka halusi ahmaista yhdeltä istumalta, kuten teinkin. Jokainen sana liittyi johonkin, mikään ei ollut turhaa sivujentäytettä.
Samana päivänä luin myös entisen sanataideopettajani Kristiina Wallinin neljännen runokokoelman Kaikki metrit ja puut, joka myöskin oli hyvin ispiroiva ja kaunis, muttei kuitenkaan kahden ensimmäisen kokoelman veroinen minun makuuni.
29.3. sain luettua Peter Franzénin Tumman veden päällä -esikoisen, joka oli hieno lukukokemus kaiken kaikkiaan. Pidin viattomasta ja yksinkertaisesta kerronnasta sekä pienen pojan näkökulmasta. Tarina oli erittäin koskettava.
Lisäksi luin Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman, mutten muista koska sen sain loppuun, sillä en ollut muistanut kirjata sitä fyysiseen lukupäiväkirjaani. Teos oli kuitenkin loistava. Niin pieneen määrään sivuja oli saatu mahtumaan hurjasti asiaa. Hienoa kerrontaa ja hieno tarina.
tiistai 29. toukokuuta 2012
Lukumaraton
Aloitin lukumaratonin tänään kello 11.35. Tähän postaukseen päivitän tämän vuorokauden aikana etenemistäni.
***
13.21
Ensimmäiseksi kirjaksi valitsin Jussi Valtosen romaanin Siipien kantamat. Hitaana lukijana olen kolmessa tunnissa päässyt sivulle 64. Tähän hitauteen voi tietysti vaikuttaa myös se, etten ole pitkään aikaan saanut luettua oikein mitään, alkukankeutta. Toivon, että tahti lähtisi päivän mittaa vähän paranemaan. Kirja on ehdottomasti temmannut mukaansa, mutta olen ollut fyysisesti vähän levoton. Nyt voisin keitellä vähän kahvia ja jatkaa sitten lukemista.
***
22.35
Sain Siipien kantamat luettua. Aikaa tämän kirjan lukemiseen meni 11 tuntia. Kirja oli todella mukaansatempaava ja hyvä, mutta ei mikään maailman helppo- tai nopealukuisin. Pidin kirjasta kovasti, kirjaan oli jotenkin helppo samaistua, hahmot olivat elävät eikä yhtään sanaa ollut kirjoitettu turhaan, kaikki liittyi oleennaisesti kaikkeen. Kirja piti otteessaan viimeiseen lauseeseen asti ja siinä vaiheessa olisi toivonut sen vielä jatkuvan, ei niinkään juonen kannalta vaan lukuelämyksen. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.
Seuraavaksi kirjakseni valitsin Kristiina Lähteen runokokoelman Bunsenliekki, joka on noin 50-sivuinen.
***
23.30
49-sivuiseen Bunsenliekkiin meni hieman vajaa tunti. Oli hieman hankala heittäytyä suoraan romaanin jälkeen runouden maailmaan. Ja vieläpä sellaisen, josta en edes ymmärtänyt kaikkia sanoja, joissain kohdin teksti alkoi vain lipua silmieni ohi enkä edes tajunnut mitä juuri luin. Runoissa oli kiva rytmi, mutta ei muuten oikein iskenyt tämä.
Seuraavaksi sivistän itseäni Pikku prinssillä, jota en vielä tähän päivään mennessä ole lukenut.
***
09.10
Huomenta! Illalla luin tosiaan Pikku prinssiä, jonka sain luettua loppuun aamulla kuuden tunnin yöunien jälkeen. Yllättäen näin unta kirjoista. Lukemiseen meni yhteensä vajaa kaksi tuntia. Pikku prinssi oli herttainen kertomus, pidin lapsenomaisesta kerronnasta. Nyt menossa Kirsi Poutasen esikoisrunokokoelma Café Kurskin naiset. Toivon saavani sen jälkeen luettua vielä ainakin yhden kirjan.
En ole väsynyt lukemiseen, vaikka takana on kahden kuukauden jakso, jolloin en lukenut yhtään kirjaa. Tai oikeastaan, en saanut edes avattua yhtään kirjaa. Olen pitänyt pienen tauon noin puolen tunnin välein tupakkariippuvuuden takia sekä aina, kun saan kirjan loppuun. Eilen jouduin myös käymään postissa Siipien kantamien aikana, jossa meni puoli tuntia. Tein saman kirjan aikana myös ruoan ja söin, tähän meni kaikkiaan noin tunti.
Haluaisin vielä vähän oikaista "Hiljaisuuden jälkeen" -postaustani, jossa mahdollisesti annoin ymmärtää, etten ole Sofi Oksasen Liian lyhyen hameen jälkeen (puoleen vuoteen) lukenut mitään. Olen lukenut, mutten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa arvioita tänne. Niistä joku toinen kerta, nyt palaan runojen ääreen.
***
09.55
Sain juuri Café Kurskin naiset luettua. En ole aivan varma ajasta, jonka sen lukemiseen käytin, mutta arvelisin, että noin tunnin. Pidin runoista, kokonaisuudesta, sanoista ja niiden käytöstä. Tunnelmasta ja voimasanoista myös. Välillä rivitys ärsytti, mutta ei se kuitenkaan paljon haitannut. Seuraavana Anna Maria Mäen Suljetun paikan lumo -novellikokoelma.
***
11.10
Puoli tuntia maratonia jäljellä, mutta enää en jaksa lukea. Sain novellikokoelmasta kolme novellia luettua ja pääsin sivulle 24. Aamiaisen söin siinä välissä ja vähän laiskottelin, noihin sivuihin käytin kai puolisen tuntia. Mäen tekstistä paljon ja aion lähipäivinä lukea kokoelman loppuun.
Vuorokauden aikana sain siis luettua neljä kirjaa ja viidettä aloitin. Tavoitteeni oli viisi kirjaa, mutta olen ihan tyytyväinen tulokseen. Hitaana lukijana ja hieman levottomana sain luettua yhteensä 436 sivua tekstiä. Kun aloitin maratonin, ajattelin aloittaa lyhyemmällä kirjalla, jotta pääsisin vauhtiin. Valitsin kuitenkin pisimmän valituista kirjoistani, joka tuntuu nyt oikealta ratkaisulta, sillä intoa on alussa aina kaikkein eniten. Levottomuus tuntui tunti tunnilta hieman enemmän.
Toivon, että tästä alkaa vähän aktiivisempi kausi lukemisen suhteen. Olen jo ehtinyt kaivata sitä tunnetta, kun saa vain uppoutua johonkin aivan toiseen maailmaan, toiseen aikaan ja paikkaan. Kaiken kaikkiaan tästä jäi hyvä maku suuhun.
***
13.21
Ensimmäiseksi kirjaksi valitsin Jussi Valtosen romaanin Siipien kantamat. Hitaana lukijana olen kolmessa tunnissa päässyt sivulle 64. Tähän hitauteen voi tietysti vaikuttaa myös se, etten ole pitkään aikaan saanut luettua oikein mitään, alkukankeutta. Toivon, että tahti lähtisi päivän mittaa vähän paranemaan. Kirja on ehdottomasti temmannut mukaansa, mutta olen ollut fyysisesti vähän levoton. Nyt voisin keitellä vähän kahvia ja jatkaa sitten lukemista.
***
22.35
Sain Siipien kantamat luettua. Aikaa tämän kirjan lukemiseen meni 11 tuntia. Kirja oli todella mukaansatempaava ja hyvä, mutta ei mikään maailman helppo- tai nopealukuisin. Pidin kirjasta kovasti, kirjaan oli jotenkin helppo samaistua, hahmot olivat elävät eikä yhtään sanaa ollut kirjoitettu turhaan, kaikki liittyi oleennaisesti kaikkeen. Kirja piti otteessaan viimeiseen lauseeseen asti ja siinä vaiheessa olisi toivonut sen vielä jatkuvan, ei niinkään juonen kannalta vaan lukuelämyksen. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.
Seuraavaksi kirjakseni valitsin Kristiina Lähteen runokokoelman Bunsenliekki, joka on noin 50-sivuinen.
***
23.30
49-sivuiseen Bunsenliekkiin meni hieman vajaa tunti. Oli hieman hankala heittäytyä suoraan romaanin jälkeen runouden maailmaan. Ja vieläpä sellaisen, josta en edes ymmärtänyt kaikkia sanoja, joissain kohdin teksti alkoi vain lipua silmieni ohi enkä edes tajunnut mitä juuri luin. Runoissa oli kiva rytmi, mutta ei muuten oikein iskenyt tämä.
Seuraavaksi sivistän itseäni Pikku prinssillä, jota en vielä tähän päivään mennessä ole lukenut.
***
09.10
Huomenta! Illalla luin tosiaan Pikku prinssiä, jonka sain luettua loppuun aamulla kuuden tunnin yöunien jälkeen. Yllättäen näin unta kirjoista. Lukemiseen meni yhteensä vajaa kaksi tuntia. Pikku prinssi oli herttainen kertomus, pidin lapsenomaisesta kerronnasta. Nyt menossa Kirsi Poutasen esikoisrunokokoelma Café Kurskin naiset. Toivon saavani sen jälkeen luettua vielä ainakin yhden kirjan.
En ole väsynyt lukemiseen, vaikka takana on kahden kuukauden jakso, jolloin en lukenut yhtään kirjaa. Tai oikeastaan, en saanut edes avattua yhtään kirjaa. Olen pitänyt pienen tauon noin puolen tunnin välein tupakkariippuvuuden takia sekä aina, kun saan kirjan loppuun. Eilen jouduin myös käymään postissa Siipien kantamien aikana, jossa meni puoli tuntia. Tein saman kirjan aikana myös ruoan ja söin, tähän meni kaikkiaan noin tunti.
Haluaisin vielä vähän oikaista "Hiljaisuuden jälkeen" -postaustani, jossa mahdollisesti annoin ymmärtää, etten ole Sofi Oksasen Liian lyhyen hameen jälkeen (puoleen vuoteen) lukenut mitään. Olen lukenut, mutten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa arvioita tänne. Niistä joku toinen kerta, nyt palaan runojen ääreen.
***
09.55
Sain juuri Café Kurskin naiset luettua. En ole aivan varma ajasta, jonka sen lukemiseen käytin, mutta arvelisin, että noin tunnin. Pidin runoista, kokonaisuudesta, sanoista ja niiden käytöstä. Tunnelmasta ja voimasanoista myös. Välillä rivitys ärsytti, mutta ei se kuitenkaan paljon haitannut. Seuraavana Anna Maria Mäen Suljetun paikan lumo -novellikokoelma.
***
11.10
Puoli tuntia maratonia jäljellä, mutta enää en jaksa lukea. Sain novellikokoelmasta kolme novellia luettua ja pääsin sivulle 24. Aamiaisen söin siinä välissä ja vähän laiskottelin, noihin sivuihin käytin kai puolisen tuntia. Mäen tekstistä paljon ja aion lähipäivinä lukea kokoelman loppuun.
Vuorokauden aikana sain siis luettua neljä kirjaa ja viidettä aloitin. Tavoitteeni oli viisi kirjaa, mutta olen ihan tyytyväinen tulokseen. Hitaana lukijana ja hieman levottomana sain luettua yhteensä 436 sivua tekstiä. Kun aloitin maratonin, ajattelin aloittaa lyhyemmällä kirjalla, jotta pääsisin vauhtiin. Valitsin kuitenkin pisimmän valituista kirjoistani, joka tuntuu nyt oikealta ratkaisulta, sillä intoa on alussa aina kaikkein eniten. Levottomuus tuntui tunti tunnilta hieman enemmän.
Toivon, että tästä alkaa vähän aktiivisempi kausi lukemisen suhteen. Olen jo ehtinyt kaivata sitä tunnetta, kun saa vain uppoutua johonkin aivan toiseen maailmaan, toiseen aikaan ja paikkaan. Kaiken kaikkiaan tästä jäi hyvä maku suuhun.
lauantai 26. toukokuuta 2012
Lukumaraton ja TBR-haaste
Kirjavasta Kammarista luin lukumaratonista ja innostuin asiasta niin, että aion itsekin toteutaa vuorokauden mittaisen maratonin ensi tiistaina 29.5.2012. Samaisessa blogissa törmäsin myös TBR-haasteeseen (TBR = to be read), jossa listataan sata kirjaa, jotka haastaa itsensä lukemaan tietyn ajan sisällä.
Molempiin haasteisiin tartuin ihan siitä syystä, että olen viime aikoina ollut niin kovin saamaton lukemisen suhteen. Jospa nämä haasteet vaikka herättäisivät lukuintoni taas kukkaan. Tein pienen rajoituksen kumpaankin haasteeseen itselleni: luettavat kirjat on löydyttävä omasta kirjahyllystäni. Tämähän on kyllä kohdallani ihan itsestäänselvää, sillä en käy kirjastoissa. Lukumaratoniin asetin myös saman rajoituksen, kuin Kirjavassa Kammarissa: kirjojen on oltava enintään 200-sivuisia. Tämä siksi, että minun on helpompi nykyään tarttua ohuempaan kirjaan kuin tiiliskiveen. Lisäksi saan maratonista varmasti enemmän tyydytystä, jos saan esimerkiksi neljä kirjaa luettua (hidas lukija kun olen) kuin, että saisin tiiliskivestä puolet luettua. Tein valmiiksi listan maratonin kirjoista, sillä minulla on tapana uutta kirjaa etsiessäni miettiä jopa puoli tuntia mihin kirjaan tartun seuraavaksi. Valitsemani kirjat ovat toisistaan täysin erilaisia: on runoutta, romaania, novellia, sarjakuvaa, lastenkirjaa, faktaa, yksi aloitettu, mutta kesken jäänyt, kaksi kauan sitten luettua jne.
Lukumaraton-listalleni pääsivät seuraavat kirjani:
Molempiin haasteisiin tartuin ihan siitä syystä, että olen viime aikoina ollut niin kovin saamaton lukemisen suhteen. Jospa nämä haasteet vaikka herättäisivät lukuintoni taas kukkaan. Tein pienen rajoituksen kumpaankin haasteeseen itselleni: luettavat kirjat on löydyttävä omasta kirjahyllystäni. Tämähän on kyllä kohdallani ihan itsestäänselvää, sillä en käy kirjastoissa. Lukumaratoniin asetin myös saman rajoituksen, kuin Kirjavassa Kammarissa: kirjojen on oltava enintään 200-sivuisia. Tämä siksi, että minun on helpompi nykyään tarttua ohuempaan kirjaan kuin tiiliskiveen. Lisäksi saan maratonista varmasti enemmän tyydytystä, jos saan esimerkiksi neljä kirjaa luettua (hidas lukija kun olen) kuin, että saisin tiiliskivestä puolet luettua. Tein valmiiksi listan maratonin kirjoista, sillä minulla on tapana uutta kirjaa etsiessäni miettiä jopa puoli tuntia mihin kirjaan tartun seuraavaksi. Valitsemani kirjat ovat toisistaan täysin erilaisia: on runoutta, romaania, novellia, sarjakuvaa, lastenkirjaa, faktaa, yksi aloitettu, mutta kesken jäänyt, kaksi kauan sitten luettua jne.
Lukumaraton-listalleni pääsivät seuraavat kirjani:
- Jansson, Tove: Muumipeikko 13 (sarjakuva)
- Haahtela, Joel: lumipäiväkirja
- McEwan, Ian: Sementtipuutarha
- Mäki, Anna Maria: Suljetun paikan lumo (novellikokoelma)
- Oksanen, Atte: Äärimmäistä kulttuuria (tietokirja)
- Poutanen, Kirsi: Café Kurskin naiset (runokokoelma)
- de Saint-Exupéry, Antoine: Pikku prinssi (jäänyt kesken 2011)
- Suuren runokilpailun antologia 2007 (runoja)
- Valtonen, Jussi: Siipien kantama
- Lähde, Kristiina: Bunsenliekki (runokokoelma)
- Leduc, Violette: Thérése ja Isabelle
- Muumi ja Nipsu löytöretkellä (lastenkirja)
- Lindgren, Astrid: Lotta on iloinen (lastenkirja)
- Poutanen, Kira: Ihana meri (luettu 2004)
- Jacobi, Peter: Elämäni kirjana
- Jansson, Tove: Muumit ja suuri tuhotulva (luettu 2008)
Näistä 16 kirjasta toivon ehtiväni vuorokaudessa lukemaan 5. Odotan innolla tiistaita. TBR-listan löytää välilehdestä.
torstai 24. toukokuuta 2012
Hiljaisuuden jälkeen
Elämässä on tapahtunut ja tämä on näkynyt myös blogissani. Eli siis en ole kirjoittanut tänne moneen kuukauteen. Sen huomaa myös seuraajalistalla, kaikki (kaksi) seuraajaani lopettivat blogini lukemisen tämän hiljaiselon aikana. Nyt kuitenkin elämä blogin ulkopuolisessa maailmassa on rauhoittunut sen verran, että voin jatkaa blogiani.
Tämän hiljaiselon jälkeen blogin luonne kuitenkin muuttuu aavistuksen. Olen ollut viimeisen puolen vuoden aikana hyvin saamaton lukemisen suhteen ja olen edelleenkin. Kirja-arvostelut siis jäävät taka-alalle, mutta tyhjää en toki aio toimittaa, olen hiljaiseloni aikana kirjoittanut paljon ja siitä aion tänne kirjoittaa. Ja toki julkaista joitain tekstejäni täällä.
Tämän hiljaiselon jälkeen blogin luonne kuitenkin muuttuu aavistuksen. Olen ollut viimeisen puolen vuoden aikana hyvin saamaton lukemisen suhteen ja olen edelleenkin. Kirja-arvostelut siis jäävät taka-alalle, mutta tyhjää en toki aio toimittaa, olen hiljaiseloni aikana kirjoittanut paljon ja siitä aion tänne kirjoittaa. Ja toki julkaista joitain tekstejäni täällä.
lauantai 31. joulukuuta 2011
Keittiön ja nyrkin välissä - laulellen!
Olen ollut pitkään telakalla lukemisen suhteen. Olen ollut jotenkin hirveän saamaton, monessakin asiassa. Olen ollut levoton ja samaan aikaan hirveän väsynyt. Nyt kuitenkin, kun sairastuin juuri vuodenvaihteeksi, sain tartuttua kirjaan ja sain sen jopa luettua loppuun (, joka on ollut vaikeaa viimeaikoina).
Kirjailija: Sofi Oksanen
Teos: Liian lyhyt hame - kertomuksia keittiöstä
Kustantaja: Bonnier
ISBN: 978-952-2-56060-5
Sivuja: 78
Genre: laululyriikka
Pisteet: 4/5
Sofi Oksasen uutuus, lauluntekijä Maija Kaunismaan kanssa tekemä projekti Liian lyhyt hame on ilmestynyt sekä kirjana, tupla-albumina ja musiikkiteatteriesityksinä Kansallisteatterissa. Ensi vuonna lisäksi tulossa kaksikon yhteinen valtakunnallinen kiertue projektin tiimoilta. Sain kirjan joululahjaksi ja luettuani sen tulin tulokseen, että haluan kuulla myös näiden laulujen sävellykset.
Sofi Oksanen valloitti minut teksteillään kuin kunnon isku suoraan kasvoihin ja on ollut yksi lempikirjailijoistani heti Baby Janen luettuani. Oksanen kirjoittaa asioista, joista moni ei kirjoita. Kipeistä ja vaietuista asioista.
Projektin ideana tosiaan oli "yrittää kuvailla suomalaisen naisen asemaa nykyajassa sekä sitä, mikä on sallittua naiselle ja mikä ei." Ja kuten Oksanen itsekin jälkikirjoituksessaan sanoo, keskeisiksi ja toistuviksi teemoiksi nousivat väkivalta, hyväksikäyttö, petos ja päihteet.
Lukiessani Liian lyhyttä hametta aloin miettiä, mihin on jäänyt miesten kokema lähisuhdeväkivalta, joka on vielä vaietumpaa kuin naisten ja lasten kokema. Teos kuitenkin päättyy pieneen faktaosioon, jossa valotetaan itse projektin ideaa, tarjotaan tilastollisia tietoja lähisuhdeväkivallasta, siihen liittyvistä tunteista, naisen asemasta ja pohditaan mikä tässä asiassa oikein mättää.
Yksi syy miksi tartuin juuri tähän teokseen on se, että olen itsekin viime aikoina keskittynyt kirjoittamisessani laululyriikkaan. Oikeastaan koko joulukuu on vierähtänyt lauluja kirjoittaessa, muuta kirjallista en ole saanut aikaiseksi. Toivoin löytäväni uusia aiheita lauluilleni ja ehkä löysinkin, pari päivää, kun kirjaa sulattelen ensin.
Sulattelua tämän kirjan jälkeen todellakin kaipaa. Niin paljon asiaa lyhyessä kirjassa. Näin juuri kirjan luettuani en voi vielä sanoa muuta kuin "suosittelen".
Kirjailija: Sofi Oksanen
Teos: Liian lyhyt hame - kertomuksia keittiöstä
Kustantaja: Bonnier
ISBN: 978-952-2-56060-5
Sivuja: 78
Genre: laululyriikka
Pisteet: 4/5
Sofi Oksasen uutuus, lauluntekijä Maija Kaunismaan kanssa tekemä projekti Liian lyhyt hame on ilmestynyt sekä kirjana, tupla-albumina ja musiikkiteatteriesityksinä Kansallisteatterissa. Ensi vuonna lisäksi tulossa kaksikon yhteinen valtakunnallinen kiertue projektin tiimoilta. Sain kirjan joululahjaksi ja luettuani sen tulin tulokseen, että haluan kuulla myös näiden laulujen sävellykset.
Sofi Oksanen valloitti minut teksteillään kuin kunnon isku suoraan kasvoihin ja on ollut yksi lempikirjailijoistani heti Baby Janen luettuani. Oksanen kirjoittaa asioista, joista moni ei kirjoita. Kipeistä ja vaietuista asioista.
Projektin ideana tosiaan oli "yrittää kuvailla suomalaisen naisen asemaa nykyajassa sekä sitä, mikä on sallittua naiselle ja mikä ei." Ja kuten Oksanen itsekin jälkikirjoituksessaan sanoo, keskeisiksi ja toistuviksi teemoiksi nousivat väkivalta, hyväksikäyttö, petos ja päihteet.
Lukiessani Liian lyhyttä hametta aloin miettiä, mihin on jäänyt miesten kokema lähisuhdeväkivalta, joka on vielä vaietumpaa kuin naisten ja lasten kokema. Teos kuitenkin päättyy pieneen faktaosioon, jossa valotetaan itse projektin ideaa, tarjotaan tilastollisia tietoja lähisuhdeväkivallasta, siihen liittyvistä tunteista, naisen asemasta ja pohditaan mikä tässä asiassa oikein mättää.
Yksi syy miksi tartuin juuri tähän teokseen on se, että olen itsekin viime aikoina keskittynyt kirjoittamisessani laululyriikkaan. Oikeastaan koko joulukuu on vierähtänyt lauluja kirjoittaessa, muuta kirjallista en ole saanut aikaiseksi. Toivoin löytäväni uusia aiheita lauluilleni ja ehkä löysinkin, pari päivää, kun kirjaa sulattelen ensin.
Sulattelua tämän kirjan jälkeen todellakin kaipaa. Niin paljon asiaa lyhyessä kirjassa. Näin juuri kirjan luettuani en voi vielä sanoa muuta kuin "suosittelen".
perjantai 28. lokakuuta 2011
Saamattomuudesta
Olen viime aikoina ollut ihan lukossa lukemisen suhteen. Aloitin Emma Juslinin Fridan ja Fridan uudelleenlukemisen varmaan kuukausi sitten, aluksi meni hyvin, mutta nyt en ole pariin viikkoon pystynyt lukemaan mitään. En tiedä missä vika. Olen muutenkin ollut jotenkin todella saamaton viime aikoina. Tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Turhauttaa.
Kahden viikon päästä olisi taas kirjoitusryhmäkin, enkä ole uhrannut sille ajatustakaan. Kolmannen kerran sisällön tiedän jo läpikotaisin, mutta tälle toiselle kerralle en ole saanut kehiteltyä mitään. Tämäkin turhauttaa.
Yleisesti ottaen tuntuu, että on niin paljon tekemistä, ettei ehdi lukea tai kirjoittaa tai suunnitella ryhmää ja toisaalta tuntuu, ettei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä ja olen vaan ja mietin mitä tekisin saamatta kuitenkaan mitään aikaiseksi.
Voisin ihan piruuttani nyt virallisesti asettaa itselleni tavoitteeksi tälle päivälle aikaansaamista. Lukemista tai kirjoittamista tai suunnittelua. Ja nyt peukut pystyyn, että tällaisen pienen paineen alla saisin itseni pakotettua johonkin!
Ps. Olen löytänyt kaksi uutta sivustoa. Toinen näistä sivuista on Lievo, joka on hieman aukean tapainen julkaisukanava, mutta myös sivusto, joka tarjoaa työkaluja kirjoittamiseen, muistiinpanoja, tajunnanvirtaa ja muuta. Toinen löytämistäni sivuista on Vuosikerta, joka on elämäkertakirjoittajille suunnattu sivusto, joka niinikään tarjoaa työkaluja kirjoittamisen tueksi.
Kahden viikon päästä olisi taas kirjoitusryhmäkin, enkä ole uhrannut sille ajatustakaan. Kolmannen kerran sisällön tiedän jo läpikotaisin, mutta tälle toiselle kerralle en ole saanut kehiteltyä mitään. Tämäkin turhauttaa.
Yleisesti ottaen tuntuu, että on niin paljon tekemistä, ettei ehdi lukea tai kirjoittaa tai suunnitella ryhmää ja toisaalta tuntuu, ettei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä ja olen vaan ja mietin mitä tekisin saamatta kuitenkaan mitään aikaiseksi.
Voisin ihan piruuttani nyt virallisesti asettaa itselleni tavoitteeksi tälle päivälle aikaansaamista. Lukemista tai kirjoittamista tai suunnittelua. Ja nyt peukut pystyyn, että tällaisen pienen paineen alla saisin itseni pakotettua johonkin!
Ps. Olen löytänyt kaksi uutta sivustoa. Toinen näistä sivuista on Lievo, joka on hieman aukean tapainen julkaisukanava, mutta myös sivusto, joka tarjoaa työkaluja kirjoittamiseen, muistiinpanoja, tajunnanvirtaa ja muuta. Toinen löytämistäni sivuista on Vuosikerta, joka on elämäkertakirjoittajille suunnattu sivusto, joka niinikään tarjoaa työkaluja kirjoittamisen tueksi.
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Makeaa mahan täydeltä
Kirjailija: Joanne Harris
Teos: Pieni suklaapuoti (1999)
Kustantaja: Otava
Suomentaja: Arja Gothoni
ISBN: 951-1-17278-6
Genre: Ulkomainen kauno
Pisteet: 4/5
"Sydämiä, konvehteja, Venuksen nännejä, tryffeleitä, suklaasimpukoita, sokeroituja orvokkeja. Ne hohtavat tummina kuin vedenalainen aarre, kuin Aladdinin luolan makeat kalleudet..."
Jo kaksi ensimmäistä lausetta kirjan takakannesta saa veden herahtamaan kielelle (makealle kun olen perso). Takakannen mukaan kirja on aistinautintojen, elämänilon, ystävyyden ja rakkauden ylistys ja niinhän se onkin. Teoksen päähenkilöiden, Vianne Rocherin ja hänen tyttärensä Anoukin, tarina alkaa laskiaistiistaina, kun he saapuvat pieneen ranskalaiseen Lansquenetin kylään juuri sopivasti karnevaalien aikaan. He päättävät jäädä kylään joksikin aikaa, sillä Vianne ja Anouk ovat kiertelijöitä, matkaavat aina paikasta toiseen kuten Vianne oli omankin äitinsä kanssa tehnyt. Vianne vuokraa itselleen ja tyttärelleen vanhan leipomon ja alkaa pitää siinä suklaapuotia. Tästä seuraa ongelmia pienessä kirkon hallitsemassa kylässä ja tilanne vain pahenee mitä lähemmäksi tullaan paastoa ja pääsiäistä.
Joanne Harrisin kieli on mukaansa tempaavaa ja herkullista. Oivaltavat ilmaisut, tarkkanäköisyys sekä taitavasti rakennettu rakenne tekee kirjasta loistavan. Mielipiteitä on tietysti monia, toisille kirja on liian makea, kun joka välissä juodaan kaakaota ja syödään milloin mitäkin suklaata. Itse pidin kirjasta hyvin paljon. Elokuvan olen nähnyt monet kerrat, mutta elokuva, vaikka kirjaan pohjautuukin, on täysin erilainen kuin kirja. Elokuvan nähtyäsi et voi sanoa tietäväsi kirjasta paljonkaan. Monia asioita on elokuvasta jätetty pois ja hirveän paljon lisätty tilalle. Luulin tietäväni tarinan kokonaisuudessaan ja ajattelin, että tämä olisi nopea luku, sama kuin elokuva, vain vähän syväluotaavampi. Olin väärässä, tästä tuli hyvin hidas luku (johtuen suureksi osaksi mielialasta ja sairastamisesta ja muutenkin ollut jotenkin levoton olo), jonka aikana yllätyin monet, monet kerrat ja havahduin, että eihän se niin ollutkaan ja missäs se kohtaus on ja niin edelleen.
Kaiken kaikkiaan Pieni suklaapuoti on mielestäni erittäin hyvä kirja. Taidokasta kielenkäyttöä, makeaa kuvailua, joka saa aika ajoin syljen kertymään suuhun. Harrisin tapaan kirjoittaa on helppo rakastua, tätä teosta lukiessani pystyin jo lähes haistamaan kuuman suklaan makean täyteläisen tuoksun, maistamaan ihanan pehmeät tryffelit, kuulemaan korkeiden korkojen kopinan mukulakiviä vasten, kun kylän väki poistuu kirkosta. Aistinautintojen ylistys, todellakin. Harrisia aion ehdottomasti lukea jatkossa lisää ja kirjahyllyssäni onkin jo kolme odottamassa. Kuuman kaakaon himoon kannattaa lukiessa varautua, sillä sitä juodaan kirjassa hyvin paljon.
Teos: Pieni suklaapuoti (1999)
Kustantaja: Otava
Suomentaja: Arja Gothoni
ISBN: 951-1-17278-6
Genre: Ulkomainen kauno
Pisteet: 4/5
"Sydämiä, konvehteja, Venuksen nännejä, tryffeleitä, suklaasimpukoita, sokeroituja orvokkeja. Ne hohtavat tummina kuin vedenalainen aarre, kuin Aladdinin luolan makeat kalleudet..."
Jo kaksi ensimmäistä lausetta kirjan takakannesta saa veden herahtamaan kielelle (makealle kun olen perso). Takakannen mukaan kirja on aistinautintojen, elämänilon, ystävyyden ja rakkauden ylistys ja niinhän se onkin. Teoksen päähenkilöiden, Vianne Rocherin ja hänen tyttärensä Anoukin, tarina alkaa laskiaistiistaina, kun he saapuvat pieneen ranskalaiseen Lansquenetin kylään juuri sopivasti karnevaalien aikaan. He päättävät jäädä kylään joksikin aikaa, sillä Vianne ja Anouk ovat kiertelijöitä, matkaavat aina paikasta toiseen kuten Vianne oli omankin äitinsä kanssa tehnyt. Vianne vuokraa itselleen ja tyttärelleen vanhan leipomon ja alkaa pitää siinä suklaapuotia. Tästä seuraa ongelmia pienessä kirkon hallitsemassa kylässä ja tilanne vain pahenee mitä lähemmäksi tullaan paastoa ja pääsiäistä.
Joanne Harrisin kieli on mukaansa tempaavaa ja herkullista. Oivaltavat ilmaisut, tarkkanäköisyys sekä taitavasti rakennettu rakenne tekee kirjasta loistavan. Mielipiteitä on tietysti monia, toisille kirja on liian makea, kun joka välissä juodaan kaakaota ja syödään milloin mitäkin suklaata. Itse pidin kirjasta hyvin paljon. Elokuvan olen nähnyt monet kerrat, mutta elokuva, vaikka kirjaan pohjautuukin, on täysin erilainen kuin kirja. Elokuvan nähtyäsi et voi sanoa tietäväsi kirjasta paljonkaan. Monia asioita on elokuvasta jätetty pois ja hirveän paljon lisätty tilalle. Luulin tietäväni tarinan kokonaisuudessaan ja ajattelin, että tämä olisi nopea luku, sama kuin elokuva, vain vähän syväluotaavampi. Olin väärässä, tästä tuli hyvin hidas luku (johtuen suureksi osaksi mielialasta ja sairastamisesta ja muutenkin ollut jotenkin levoton olo), jonka aikana yllätyin monet, monet kerrat ja havahduin, että eihän se niin ollutkaan ja missäs se kohtaus on ja niin edelleen.
Kaiken kaikkiaan Pieni suklaapuoti on mielestäni erittäin hyvä kirja. Taidokasta kielenkäyttöä, makeaa kuvailua, joka saa aika ajoin syljen kertymään suuhun. Harrisin tapaan kirjoittaa on helppo rakastua, tätä teosta lukiessani pystyin jo lähes haistamaan kuuman suklaan makean täyteläisen tuoksun, maistamaan ihanan pehmeät tryffelit, kuulemaan korkeiden korkojen kopinan mukulakiviä vasten, kun kylän väki poistuu kirkosta. Aistinautintojen ylistys, todellakin. Harrisia aion ehdottomasti lukea jatkossa lisää ja kirjahyllyssäni onkin jo kolme odottamassa. Kuuman kaakaon himoon kannattaa lukiessa varautua, sillä sitä juodaan kirjassa hyvin paljon.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Voi kurjuutta, että lyriikan aina pitääkin lentää ilmaan!
Kirjailija: Emma Juslin
Teos: Yksin yhdessä (2009)
Kustantaja: Teos & Söderströms
Suomentaja: Jaana Nikula
IBAN: 978-951-851-196-3
Sivuja: 210
Genre: kotimainen kauno
Pisteet: 4/5
Emma Juslinin toinen suomennettu romaani Yksin yhdessä on erittäin taitavasti kirjoitettu tarina kolmen suomenruotsalaisen naisen yksinäisyydestä. Juslin kirjoittaa oivaltavasti sanoilla leikitellen, kuvaa tavattoman kauniin arkisesti vesisateistaa tammikuuta tapahtunien ympärillä. Teoksen tunnelma kaappaa mukaansa, näet kauneuden hiljaisuudessa ja ennen kuin huomaatkaan, olet itsekin yksin yhdessä, eikä se ole huono asia.
Lukion ekaluokkalainen Olga on mustiinpukeutuva tyttö, jolla on periaate, hän ei tanssi. Hänen isänsä vaikenee naapurin Fredin kanssa (he ovat ymmärtäneet kielen puutteet) ja juo kahvia. Isän ja tyttären suhde on hiljaisen rakas ja äiti on häipynyt. Olga on lähes kaikkea vastaan, mutta loppua kohden alkaa periaatekin jo pettää.
Olgan äidinkielenopettaja, Tove, kirjoittaa runoja runokilpailuun ja yrittää kestää turhauttavaa työtään sijaisena lukiossa, jossa oppilaita ei kiinnosta oppiminen. Tovella on lämpimiä tunteita ystävänsä Stinan poikaystävään, Sebastianiin. Tämä kaikki ahdistaa Tovea, mutta tämä tyttöhän ei hajoa.
Stina taas on hajoamispisteessä; eläminen suhteessa, jossa ei rakasteta vaan toisiaan vihataan samalla tavalla, äidin itsemurha ja jäljen jättäminen (tai jättämättömyys). Stina käyttää lääkkeitään väärin ja polttaa salaa yksin kotona. Lopulta kaikki tuntuu toivottomalta ja Stina joutuu sairaalaan, sillä Jumala ei vastaa.
Naisten elämät kietoutuvat sulavasti toisiinsa ja kerronta on mukaansatempaavaa, lähes nerokasta. Kuten takakannessakin sanotaan: "Juslin on nerokas kirjoittaja, joka manaa arkisemmistakin huomioista esiin jotain peruuttamattoman koskettavaa tai kipeän hauskaa." Juslinin proosaa on helppo lukea. On vain laskettava silmänsä ensimmäiselle sanalle ja teksti hoitaa loput. Ennen kaikkea Yksin yhdessä saa tuntemaan ja ajattelemaan.
"Pako on tyypillistä lyriikalle, Tove ajattelee. Runous käyttäytyy kuin sanojen massa, johon päästetään pommi, ehkä itsemurhapommi. Kaikki roikkuu yhden sanan vatsan ympärillä.Räjähteet syttyvät ja sitten on vain kerättävä vaurioituneet verbit, adjektiivit ja typistyneet runojen minät jotka ovat jäljellä. Paranneltava niitä kuin sairaanhoitaja, laitettava laastarit ja sanottava voi kurjuutta että lyriikan aina pitääkin lentää ilmaan."
Teos: Yksin yhdessä (2009)
Kustantaja: Teos & Söderströms
Suomentaja: Jaana Nikula
IBAN: 978-951-851-196-3
Sivuja: 210
Genre: kotimainen kauno
Pisteet: 4/5
Emma Juslinin toinen suomennettu romaani Yksin yhdessä on erittäin taitavasti kirjoitettu tarina kolmen suomenruotsalaisen naisen yksinäisyydestä. Juslin kirjoittaa oivaltavasti sanoilla leikitellen, kuvaa tavattoman kauniin arkisesti vesisateistaa tammikuuta tapahtunien ympärillä. Teoksen tunnelma kaappaa mukaansa, näet kauneuden hiljaisuudessa ja ennen kuin huomaatkaan, olet itsekin yksin yhdessä, eikä se ole huono asia.
Lukion ekaluokkalainen Olga on mustiinpukeutuva tyttö, jolla on periaate, hän ei tanssi. Hänen isänsä vaikenee naapurin Fredin kanssa (he ovat ymmärtäneet kielen puutteet) ja juo kahvia. Isän ja tyttären suhde on hiljaisen rakas ja äiti on häipynyt. Olga on lähes kaikkea vastaan, mutta loppua kohden alkaa periaatekin jo pettää.
Olgan äidinkielenopettaja, Tove, kirjoittaa runoja runokilpailuun ja yrittää kestää turhauttavaa työtään sijaisena lukiossa, jossa oppilaita ei kiinnosta oppiminen. Tovella on lämpimiä tunteita ystävänsä Stinan poikaystävään, Sebastianiin. Tämä kaikki ahdistaa Tovea, mutta tämä tyttöhän ei hajoa.
Stina taas on hajoamispisteessä; eläminen suhteessa, jossa ei rakasteta vaan toisiaan vihataan samalla tavalla, äidin itsemurha ja jäljen jättäminen (tai jättämättömyys). Stina käyttää lääkkeitään väärin ja polttaa salaa yksin kotona. Lopulta kaikki tuntuu toivottomalta ja Stina joutuu sairaalaan, sillä Jumala ei vastaa.
Naisten elämät kietoutuvat sulavasti toisiinsa ja kerronta on mukaansatempaavaa, lähes nerokasta. Kuten takakannessakin sanotaan: "Juslin on nerokas kirjoittaja, joka manaa arkisemmistakin huomioista esiin jotain peruuttamattoman koskettavaa tai kipeän hauskaa." Juslinin proosaa on helppo lukea. On vain laskettava silmänsä ensimmäiselle sanalle ja teksti hoitaa loput. Ennen kaikkea Yksin yhdessä saa tuntemaan ja ajattelemaan.
"Pako on tyypillistä lyriikalle, Tove ajattelee. Runous käyttäytyy kuin sanojen massa, johon päästetään pommi, ehkä itsemurhapommi. Kaikki roikkuu yhden sanan vatsan ympärillä.Räjähteet syttyvät ja sitten on vain kerättävä vaurioituneet verbit, adjektiivit ja typistyneet runojen minät jotka ovat jäljellä. Paranneltava niitä kuin sairaanhoitaja, laitettava laastarit ja sanottava voi kurjuutta että lyriikan aina pitääkin lentää ilmaan."
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Näytetekstiä, kirjoituskilpailua, messua...
Viime aikoina kynä on suhissut ahkerasti. Toissa viikolla kirjoitin kolme novellia: Viita-akatemiaa varten kolmisivuisen näytetekstin, isä-kirjoituskilpailuun viisisivuisen tarinan isästäni ja näiden jälkeen kirjoitin ihan muutenn vain kolme-neljäsivuisen novellin. Lisäksi olen harrastanut jääkaappirunoilua eli istunut jääkaapin edessä ikuisuudet ja muodostanut magneeteista runoja. Härskejä, mutta hauskoja. Pari herkkääkin olen onnistunut niistä sanoista väsäämään.
En malta odottaa, että Viita-akatemiasta kuuluu jotain, samoin on kirjoituskilpailun kanssa. Kilpailutuloksia saan kyllä odottaa vielä ensi vuoden alkuun, mutta akatemiaan päässeiden nimet pitäisi tulla syksyn aikana julki. Odotan innolla, että pääsen taas kunnolla työstämään tekstejä eikä aina vain silloin, kun on inspiraatio päällä.
Olen myös alkanut pitää suuripiirteistä lukujärjestystä. Uskon tämän helpottavan vähän lukemistani, viime aikoina kun on ollut vähän keskittymisvaikeuksia ja muuta. Kun valitsen itselleni jo etukäteen luettavia kirjoja, säästän aikaa seuraavan kirjan valitsemisessa (, joka saattaa kestää päiviä) ja kun tiedän, mihin kirjaan uppoudun seuraavaksi, ehdin jo etukäteen valmistautua siihen. Lisäksi, luen keskeneräisen kirjan nopeammin (eli käytän enemmän aikaa lukemiseen, kuin näinä lähiaikoina olen käyttänyt) loppuun, kun odotan innolla seuraavaa kirjaa.
Lokakuussa tahtoisin mennä Helsingin kirjamessuille, koska en viime vuonna sinne päässyt. Pitänee alkaa säästää rahaa sinne jo nyt.
Helsingin sanomissa oli lista tänä syksynä julkaistavista kirjoista ja ehdin jo laittaa haluamani ostoslistalleni. Paljon oli tuttuja nimiä ja kiinnostavalta kuulostavia kirjoja. Sormet ihan jo syyhyää tuota listaa selatessa.
Parin viikon sisällä saisi tulla porukoilta kirjahylly, sillä meillä ei ole nyt kirjahyllyä lainkaan. Kaikki kirjat ovat joten kuten aakkosittain neljässä pahvilaatikossa. Tulee ihan hiki pintaan, kun yhtä kirjaa etsii ja se onkin väärässä laatikossa; siinä, jonka katsoo viimeisenä. Toivottavasti siis saataisiin kohta se hylly (pääsen aakkostamaan!).
En malta odottaa, että Viita-akatemiasta kuuluu jotain, samoin on kirjoituskilpailun kanssa. Kilpailutuloksia saan kyllä odottaa vielä ensi vuoden alkuun, mutta akatemiaan päässeiden nimet pitäisi tulla syksyn aikana julki. Odotan innolla, että pääsen taas kunnolla työstämään tekstejä eikä aina vain silloin, kun on inspiraatio päällä.
Olen myös alkanut pitää suuripiirteistä lukujärjestystä. Uskon tämän helpottavan vähän lukemistani, viime aikoina kun on ollut vähän keskittymisvaikeuksia ja muuta. Kun valitsen itselleni jo etukäteen luettavia kirjoja, säästän aikaa seuraavan kirjan valitsemisessa (, joka saattaa kestää päiviä) ja kun tiedän, mihin kirjaan uppoudun seuraavaksi, ehdin jo etukäteen valmistautua siihen. Lisäksi, luen keskeneräisen kirjan nopeammin (eli käytän enemmän aikaa lukemiseen, kuin näinä lähiaikoina olen käyttänyt) loppuun, kun odotan innolla seuraavaa kirjaa.
Lokakuussa tahtoisin mennä Helsingin kirjamessuille, koska en viime vuonna sinne päässyt. Pitänee alkaa säästää rahaa sinne jo nyt.
Helsingin sanomissa oli lista tänä syksynä julkaistavista kirjoista ja ehdin jo laittaa haluamani ostoslistalleni. Paljon oli tuttuja nimiä ja kiinnostavalta kuulostavia kirjoja. Sormet ihan jo syyhyää tuota listaa selatessa.
Parin viikon sisällä saisi tulla porukoilta kirjahylly, sillä meillä ei ole nyt kirjahyllyä lainkaan. Kaikki kirjat ovat joten kuten aakkosittain neljässä pahvilaatikossa. Tulee ihan hiki pintaan, kun yhtä kirjaa etsii ja se onkin väärässä laatikossa; siinä, jonka katsoo viimeisenä. Toivottavasti siis saataisiin kohta se hylly (pääsen aakkostamaan!).
maanantai 15. elokuuta 2011
Kaunishäntäinen orava ja muita tuttavuuksia
Kirjailija: Tove Jansson
Teos: Taikatalvi (1957)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
IBAN: 951-0-14444-4
Sivuja: 132
Genre: lastenkirjallisuus / sadut / kaiken ikäisille / muumit
Pisteet: 5/5
Muumit ovat olentoja, jotka nukkuvat talviunta. Mutta mitä tapahtuukaan, kun Muumipeikko herää keskellä talvea eikä saa enää unta? Tästä asetelmasta lähtee liikkeelle Tove Janssonin Taikatalvi. Kuinka Muumipeikko selviää pitkästä ja pelottavasta talvesta ilman äitiään?
Taikatalvi on ihana tarina siitä, kuinka kaikki uusi ja vieras usein aluksi pelottaa. Ajan kanssa kuitenkin, kun tähän uuteen ja vieraaseen tutustuu, siitä voi oppia pitämään.
Talven aikana Muumipeikko tutustuu moniin uusiin hahmoihin (otuksiin, jotka eivät sovi kevääseen, kesään eivätkä syksyyn), kuten Tuu-Tikkiin, Surku-koiraan, kaunishäntäiseen oravaan, reippailevaan Hemuliin sekä Esi-isäänsä. Mörkökin laahustaa ajoittain hangessa etsimässä lämpöä ja pelottava Jäärouva tuo suuren pakkasen (jonka jälkeen päivät alkavat yksi kerralaan pidentyä). Myös pikku Myy on herännyt talviuniltaan, joten Muumipeikko ei ole aivan yksin kaiken uuden, vieraan ja pelottavankin keskellä.
Janssonin tapa kirjoittaa on aina mukaansatempaava, herttainen ja oivaltava. Hahmot ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan syväluotaavia ja kaikessa helppolukuisuudessaan kirjat ovat syvällisiä, moniulotteisia ja uudella lukukerralla ammentaa tarinasta aina jotain lisää. Lisäksi: uutta lukukertaa odottaa innolla!
Taikatalvi on yksi suosikkimuumeistani. Se on luettava aina uudelleen ja uudelleen, eikä lukemista tahdo lopettaa ennen viimeistä pistettä. Kirjassa on lumoavan mystinen tunnelma ja sitä lukiessani alan aina odottaa innolla talvea, vaikken siitä niin kovasti pidäkään.
Teos: Taikatalvi (1957)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
IBAN: 951-0-14444-4
Sivuja: 132
Genre: lastenkirjallisuus / sadut / kaiken ikäisille / muumit
Pisteet: 5/5
Muumit ovat olentoja, jotka nukkuvat talviunta. Mutta mitä tapahtuukaan, kun Muumipeikko herää keskellä talvea eikä saa enää unta? Tästä asetelmasta lähtee liikkeelle Tove Janssonin Taikatalvi. Kuinka Muumipeikko selviää pitkästä ja pelottavasta talvesta ilman äitiään?
Taikatalvi on ihana tarina siitä, kuinka kaikki uusi ja vieras usein aluksi pelottaa. Ajan kanssa kuitenkin, kun tähän uuteen ja vieraaseen tutustuu, siitä voi oppia pitämään.
Talven aikana Muumipeikko tutustuu moniin uusiin hahmoihin (otuksiin, jotka eivät sovi kevääseen, kesään eivätkä syksyyn), kuten Tuu-Tikkiin, Surku-koiraan, kaunishäntäiseen oravaan, reippailevaan Hemuliin sekä Esi-isäänsä. Mörkökin laahustaa ajoittain hangessa etsimässä lämpöä ja pelottava Jäärouva tuo suuren pakkasen (jonka jälkeen päivät alkavat yksi kerralaan pidentyä). Myös pikku Myy on herännyt talviuniltaan, joten Muumipeikko ei ole aivan yksin kaiken uuden, vieraan ja pelottavankin keskellä.
Janssonin tapa kirjoittaa on aina mukaansatempaava, herttainen ja oivaltava. Hahmot ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan syväluotaavia ja kaikessa helppolukuisuudessaan kirjat ovat syvällisiä, moniulotteisia ja uudella lukukerralla ammentaa tarinasta aina jotain lisää. Lisäksi: uutta lukukertaa odottaa innolla!
Taikatalvi on yksi suosikkimuumeistani. Se on luettava aina uudelleen ja uudelleen, eikä lukemista tahdo lopettaa ennen viimeistä pistettä. Kirjassa on lumoavan mystinen tunnelma ja sitä lukiessani alan aina odottaa innolla talvea, vaikken siitä niin kovasti pidäkään.
Merta ei voi ymmärtää
Kirjailija: Tove Jansson
Teos: Muumipappa ja meri (1965)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
IBAN: 951-0-19577-4
Sivuja: 182
Genre: lastenromaanit / sadut / kaiken ikäisille / muumit
Pisteet: 5/5
Muumipappa ja meri on ensimmäinen lukemani Muumi-kirja ja myös yksi kirjoista, joita luen yhä uudestaan.
Kirja alkaa isästä, joka tuntee itsensä tarpeettomaksi, kaikki työt on tehty tai sitten joku toinen on jo siinä touhussa. Niinpä Muumipappa päättää viedä perheensä pienelle, yksinäiselle ja kaukaiselle saarelle. Vain siellä hän voisi olla perheensä oikea pää ja suojelija. Hänellä olisi myös toinen tehtävä: toimia majakanvartijana ja oppia ymmärtämään merta.
Tarina on hellyyttävä kertomus merestä, jota ei voi ymmärtää, itsekeskeisistä merihevosista, ystävää ja lämpöä kaipaavasta Möröstä, koti-ikävästä kärsivästä Mammasta ja salaperäisestä kalastajasta.
Kun luen kirjaa aina uudelleen, tuntuu kuin olisi kesä, sillä luin teoksen ensimmäisen kerran kesällä 2006. Istuin vanhempieni terassilla kahvia juoden lukemassa. Kirja tempaisee mukaansa ja lukemista on lähes mahdotonta lopettaa kesken.
Tove Janssonin tapa kirjoittaa on niin lämminhenkinen, että se sulattaa kylmimmänkin sydämen. Janssonin kirjoihin on helppo uppoutua, rakastua ja palata aina vain uudestaan. Rakastan Janssonin tapaa kertoa suuria asioita pienien kautta ja saada lukijansa rakastamaan jopa pelottavaa Mörköä. Hän kuvaa tapahtumia ja tapahtumattomuutta niin tarkasti, että lukijan on erittäin helppo visualisoida tarina mielessään.
Kirjaa lukiessaan voi melkein haistaa suolaisen merituulen, kuulla tyrskyt ja merihevosten naurun sekä tuntea öljylampun lämmön kylmässä yössä.
Kesällä 2006, kun istuin kirjaa lukemassa terassilla, jouduin lähes ahdistuksen valtaan joutuessani laskemaan kirjan kädestäni hetkeksikin (esim. hakeakseni lisää kahvia). Kerran olin kohdassa, jossa ikävässä rypevä Mamma oli maalannut majakan seinään puutarhan ja mennyt sisälle maalaukseen. Santsikuppi oli haettava tavatonta vauhtia, sillä pelkäsin Mamman jäävän seinämaalauksensa vangiksi ikuisiksi ajoiksi (ja muu perhe voisi kuolla nälkään!) ellen heti jatkaisi lukemistani.
Kuten Jansson kirjassa kertoo, kaikkea ei voi ymmärtää: ei sitä, kuinka voikaan joutua pelkotilojen valtaan vain, koska joutuu keskeyttämään lukemisen pieneksi hetkeksi, ei sitä, kuinka ihanasti joku voikaan osata kirjoittaa, eikä merta.
Teos: Muumipappa ja meri (1965)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
IBAN: 951-0-19577-4
Sivuja: 182
Genre: lastenromaanit / sadut / kaiken ikäisille / muumit
Pisteet: 5/5
Muumipappa ja meri on ensimmäinen lukemani Muumi-kirja ja myös yksi kirjoista, joita luen yhä uudestaan.
Kirja alkaa isästä, joka tuntee itsensä tarpeettomaksi, kaikki työt on tehty tai sitten joku toinen on jo siinä touhussa. Niinpä Muumipappa päättää viedä perheensä pienelle, yksinäiselle ja kaukaiselle saarelle. Vain siellä hän voisi olla perheensä oikea pää ja suojelija. Hänellä olisi myös toinen tehtävä: toimia majakanvartijana ja oppia ymmärtämään merta.
Tarina on hellyyttävä kertomus merestä, jota ei voi ymmärtää, itsekeskeisistä merihevosista, ystävää ja lämpöä kaipaavasta Möröstä, koti-ikävästä kärsivästä Mammasta ja salaperäisestä kalastajasta.
Kun luen kirjaa aina uudelleen, tuntuu kuin olisi kesä, sillä luin teoksen ensimmäisen kerran kesällä 2006. Istuin vanhempieni terassilla kahvia juoden lukemassa. Kirja tempaisee mukaansa ja lukemista on lähes mahdotonta lopettaa kesken.
Tove Janssonin tapa kirjoittaa on niin lämminhenkinen, että se sulattaa kylmimmänkin sydämen. Janssonin kirjoihin on helppo uppoutua, rakastua ja palata aina vain uudestaan. Rakastan Janssonin tapaa kertoa suuria asioita pienien kautta ja saada lukijansa rakastamaan jopa pelottavaa Mörköä. Hän kuvaa tapahtumia ja tapahtumattomuutta niin tarkasti, että lukijan on erittäin helppo visualisoida tarina mielessään.
Kirjaa lukiessaan voi melkein haistaa suolaisen merituulen, kuulla tyrskyt ja merihevosten naurun sekä tuntea öljylampun lämmön kylmässä yössä.
Kesällä 2006, kun istuin kirjaa lukemassa terassilla, jouduin lähes ahdistuksen valtaan joutuessani laskemaan kirjan kädestäni hetkeksikin (esim. hakeakseni lisää kahvia). Kerran olin kohdassa, jossa ikävässä rypevä Mamma oli maalannut majakan seinään puutarhan ja mennyt sisälle maalaukseen. Santsikuppi oli haettava tavatonta vauhtia, sillä pelkäsin Mamman jäävän seinämaalauksensa vangiksi ikuisiksi ajoiksi (ja muu perhe voisi kuolla nälkään!) ellen heti jatkaisi lukemistani.
Kuten Jansson kirjassa kertoo, kaikkea ei voi ymmärtää: ei sitä, kuinka voikaan joutua pelkotilojen valtaan vain, koska joutuu keskeyttämään lukemisen pieneksi hetkeksi, ei sitä, kuinka ihanasti joku voikaan osata kirjoittaa, eikä merta.
Rakkaus on rikkaruoho
Kirjailija: Joni Pyysalo
Teos: Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet (2006)
Kustantaja: WSOY
IBAN: 978-951-0-32094-5
Sivuja: 104
Genre: runokokoelma
Pisteet: 5/5
Löysin teoksen ensimmäisen kerran lukioni kirjastosta vuonna 2006 ja se tarttui käteeni nimen perusteella, kannet taas saivat minut lukemaan tämän kokoelman ja luettuani sen olin rakastunut - ja koukussa, teos oli luettava aina vain uudestaan ja uudestaan.
Kokoelma koostuu kolmesta osasta: Sinä vain kuljit ja etsit, Rakkaus on rikkaruoho sekä Pimeä kesä. Ensimmäisessä osiossa ollaan kaupungissa ja etsitään ihmiselle käyttöohjetta, havaintoja ja oivalluksia elämästä. Pyysalon kieli kaappaa mukaansa ja jokaisen rivin haluaa lukea aina yhä uudestaan ja saa miettimään 'niinhän se on' ja 'kuinka ihanasti sanottu'. Sinä vain kuljit ja etsit alkaa omalla henkilökohtaisella tämän osion lempirunollani ja päättyy ateistin iltarukoukseen, väliin mahtuu proosarunoa ja aforismisia runoja.
"Aamujen oltava lempeitä täällä missä nukutaan yksin,
missä käsi tapaa tyhjää, ääni havahduttaa,
ikkuna unohtuu auki, lapset rakentavat hiekasta,
kaikki mikä on kun kuolema ei ole mielikuvitusta,
eikä ihmiselle käyttöohjetta."
Toinen osa, Rakkaus on rikkaruoho, käsittelee nimensä mukaisesti rakkautta, sen eri puolia. Tämä keskimmäinen osa teosta on oma lempikohtani. Pidän aivan kamalasti Pyysalon tavasta ilmaista rakkauden monet eri vaiheet ja ilmenemistavat. Rakkaus on rikkaruoho -osiossa käsitellään niin omien tunteidensa epäilyä kuin ihan puhdasta rakastamistakin. Pyysalo antaa rakkaudesta realistisen kuvan, joka ei ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa vaan hän kuvaa myös hattaransyönnin vaikeuden ja tahmaiset kasvot.
"Mutta rakkaus on rikkaruoho: löytää jokaisen mahdollisuuden,
jokaisen halkeaman, jokaisen heikon kohdan."
Kokoelma päättyy Pimeään kesään, jossa oman tulkintani mukaan ollaan matkattu alun kaupungista maalle, sillä lähes kaikissa tämän osan runoissa on osana luonto ja maalaisromanttinen tunnelma ottaa valtaa. Pimeän kesän viimeinen runo koostuu 17 pienemmästä runosta ja tässä kolmen sivun mittaisessa runossa kuvataan Pyysalon äidin kuolemaa ja koko kokoelma onkin omistettu "Äidilleni". Pimeä kesä on tunnelmaltaan synkkä ja öinen, mutta silti niin kovin kaunis.
"Miten kevyt ja pieni
kun kannoin sinut ulos laitokselta, sinä kerroit.
Miten kevyt uurna,
miten pieni kivi."
Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet on mielestäni mitä sopivin ja kuvaavin nimi tälle kokoelmalle. Pidän Pyysalon tavasta käsitellä asioita toisinaan muurahaisperspektiivistä, jolloin pienimmätkin asiat huomataan ja toisinaan taas lintuperspektiivistä, jolloin suuretkin asiat näyttäytyvät niin kovin pieninä tai kuvataan pienien asioiden kautta. Kokonaisuutena teos on ehyt ja pitää hyvin otteessaan, kirjan haluaa ahmaista yhdeltä istumalta, jolloin ei teoksesta välttämättä saa niin paljon irti. Kokoelman runot ovat helposti lähestyttäviä ja ymmärrettäviä eikä runojen sanomaa tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa. Teokseen on siis helppo palata aina uudestaan ja uudestaan ja mielestäni jokaisella lukukerralla runoista ammentaa aina jotain uutta. Toisaalta runoihin tekee mieli paneutua kunnolla, maistella sanoja ja säkeitä yksi kerrallaan. Voin ehdottomasti suositella tätä kokoelmaa aivan kaikille.
"Lapsi herää. Mitä on syntymän jälkeen: pimeä riippuu pää alaspäin
vuoteen päällä, avaa lepakonsiipensä ja kirkuu. Ääni jota ei kuule."
Teos: Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet (2006)
Kustantaja: WSOY
IBAN: 978-951-0-32094-5
Sivuja: 104
Genre: runokokoelma
Pisteet: 5/5
Löysin teoksen ensimmäisen kerran lukioni kirjastosta vuonna 2006 ja se tarttui käteeni nimen perusteella, kannet taas saivat minut lukemaan tämän kokoelman ja luettuani sen olin rakastunut - ja koukussa, teos oli luettava aina vain uudestaan ja uudestaan.
Kokoelma koostuu kolmesta osasta: Sinä vain kuljit ja etsit, Rakkaus on rikkaruoho sekä Pimeä kesä. Ensimmäisessä osiossa ollaan kaupungissa ja etsitään ihmiselle käyttöohjetta, havaintoja ja oivalluksia elämästä. Pyysalon kieli kaappaa mukaansa ja jokaisen rivin haluaa lukea aina yhä uudestaan ja saa miettimään 'niinhän se on' ja 'kuinka ihanasti sanottu'. Sinä vain kuljit ja etsit alkaa omalla henkilökohtaisella tämän osion lempirunollani ja päättyy ateistin iltarukoukseen, väliin mahtuu proosarunoa ja aforismisia runoja.
"Aamujen oltava lempeitä täällä missä nukutaan yksin,
missä käsi tapaa tyhjää, ääni havahduttaa,
ikkuna unohtuu auki, lapset rakentavat hiekasta,
kaikki mikä on kun kuolema ei ole mielikuvitusta,
eikä ihmiselle käyttöohjetta."
Toinen osa, Rakkaus on rikkaruoho, käsittelee nimensä mukaisesti rakkautta, sen eri puolia. Tämä keskimmäinen osa teosta on oma lempikohtani. Pidän aivan kamalasti Pyysalon tavasta ilmaista rakkauden monet eri vaiheet ja ilmenemistavat. Rakkaus on rikkaruoho -osiossa käsitellään niin omien tunteidensa epäilyä kuin ihan puhdasta rakastamistakin. Pyysalo antaa rakkaudesta realistisen kuvan, joka ei ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa vaan hän kuvaa myös hattaransyönnin vaikeuden ja tahmaiset kasvot.
"Mutta rakkaus on rikkaruoho: löytää jokaisen mahdollisuuden,
jokaisen halkeaman, jokaisen heikon kohdan."
Kokoelma päättyy Pimeään kesään, jossa oman tulkintani mukaan ollaan matkattu alun kaupungista maalle, sillä lähes kaikissa tämän osan runoissa on osana luonto ja maalaisromanttinen tunnelma ottaa valtaa. Pimeän kesän viimeinen runo koostuu 17 pienemmästä runosta ja tässä kolmen sivun mittaisessa runossa kuvataan Pyysalon äidin kuolemaa ja koko kokoelma onkin omistettu "Äidilleni". Pimeä kesä on tunnelmaltaan synkkä ja öinen, mutta silti niin kovin kaunis.
"Miten kevyt ja pieni
kun kannoin sinut ulos laitokselta, sinä kerroit.
Miten kevyt uurna,
miten pieni kivi."
Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet on mielestäni mitä sopivin ja kuvaavin nimi tälle kokoelmalle. Pidän Pyysalon tavasta käsitellä asioita toisinaan muurahaisperspektiivistä, jolloin pienimmätkin asiat huomataan ja toisinaan taas lintuperspektiivistä, jolloin suuretkin asiat näyttäytyvät niin kovin pieninä tai kuvataan pienien asioiden kautta. Kokonaisuutena teos on ehyt ja pitää hyvin otteessaan, kirjan haluaa ahmaista yhdeltä istumalta, jolloin ei teoksesta välttämättä saa niin paljon irti. Kokoelman runot ovat helposti lähestyttäviä ja ymmärrettäviä eikä runojen sanomaa tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa. Teokseen on siis helppo palata aina uudestaan ja uudestaan ja mielestäni jokaisella lukukerralla runoista ammentaa aina jotain uutta. Toisaalta runoihin tekee mieli paneutua kunnolla, maistella sanoja ja säkeitä yksi kerrallaan. Voin ehdottomasti suositella tätä kokoelmaa aivan kaikille.
"Lapsi herää. Mitä on syntymän jälkeen: pimeä riippuu pää alaspäin
vuoteen päällä, avaa lepakonsiipensä ja kirkuu. Ääni jota ei kuule."
Valheella on lyhyet jäljet - vai onko?
Kirjailija: Emmanuel Carrére
Teos: Valhe (2001)
Kustantaja: Like
Suomentaja: Marja Haapio
IBAN: 951-578-767-X
Sivuja: 155
Genre: non-fiction
Pisteet: 5/5
Kirja on tositapahtumiin perustuva ja kertoo ranskalaisen Jean-Claude Romandin tarinan. Kirjailija Emmanuel Carrére kävi kirjeenvaihtoa vangitun Romandin kanssa kirjan kirjoittaakseen. Kertomus alkaa 9.1.1993, kun palokunta saapuu Jean-Clauden ja hänen perheensä talolle, joka on ilmiliekeissä. Palomiehet löytävät talosta Romandin vaimon ja kaksi lasta - kuolleina, sekä itse Jean-Clauden, joka on palanut lähes hengiltä ja hänet kiidätetään sairaalaan.
Tapausta tutkittaessa käy ilmi, että myös Jean-Clauden vanhemmat toisaalla on tapettu ja, että hän on itse tappanut perheensä ja yrittänyt päästä myös omasta hengestään sytyttäessään talon tuleen. Tapaus ihmetyttää ja kauhistuttaa naapurustoa ja perheen tuttavia, sillä Jean-Claude tunnetaan menestyvänä lääkärinä sekä hyvänä ystävänä ja ihmisenä. Myöhemmin tulee kuitenkin ilmi, että tämä on työtön, vailla tuloja ja koulutusta. Hän on valehdellut kaikille ihmisille ympärillään 18 vuoden ajan ja valhe on kasvanut pienestä valkoisesta valheesta koko hänen elämänsä käsittäväksi petokseksi. Lopulta Jean-Claudella ei ole muuta pakoreittiä valheestaan kuin surmata perheensä ja itsensä, viimeksi mainitussa kuitenkaan onnistumatta.
Teos on erittäin koskettava ja järkyttävä. Jo itse tapahtunut on järkyttävää ja käänteet mielenkiintoisia, mutta Carréren sujuva kieli vangitsee lukijan otteeseensa. Kirjassa on sekä tapahtuneen kuvausta, Carréren omaa pohdintaa että suoria otteita Romandin Carrérelle lähettämistä kirjeistä. Vaikka Romandin järkyttävää tekoa ei varmasti kukaan voi hyväksyä, kirja auttaa lukijaa ymmärtämään teon tekijää, taustoja ja tapahtunutta paremmin. Mielestäni on hyvä kuulla myös teon tekijän näkemys asiaan kuin tuomita hänet suoralta kädeltä tietämättä muuta kuin muilta ihmisiltä, poliisilta tai uutisista kuullun.
Vaikka tapahtunut on suuri tragedia, Romand ei ole kylmäverinen murhaaja vaan rakastava poika, aviomies ja isä, jonka läheisten suuret odotukset ajoivat hänet valehtelemaan koulumenestyksestään ja lopulta koko urastaan ja elämästään. Kirjassa pohditaan kuinka pieni valkea valhe voikaan lumipallon lailla kasvaa niin suuriin mittoihin ja kuinka itse valehtelija ei jäänyt valheestaan kiinni ennen kuin pani sille verisen lopun. Jean-Claude Romandin on määrä päästä vapaaksi vuonna 2015, jolloin hän on 61-vuotias. Kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva.
Teidän kuninkaallinen korkeutenne
Kirjailija: Ilkka Raitasuo, Terhi Siltala
Teos: Kellokosken prinsessa (2010)
Kustantaja: Like
IBAN: 952-0-10509-3
Sivuja: 252
Genre: elämäkerta / muistelma
Pisteet: 5/5
Kellokosken Prinsessa on sekä katsaus mielenterveyden historiaan ja kehitykseen että koskettava elämäkerta. Se antaa vastaukset moniin kysymyksiin: mitä lobotomia on käytännössä? Kuka Kellokosken Prinsessa oli? Ketkä saivat minäkin vuonna Nobelin palkinnon epäinhimillisistä keksinnöistään? Miksi prinsessa joutui sairaalaan? Kysymyksiä voisi kysyä satoja ja niihin kaikkiin kirja antaa vastauksen. Ainakaan minulle ei jäänyt paljon kysyttävää aiheesta kirjan luettuani. Kirja kuvaa kronologisessa järjestyksessä Prinsessan elämää aina syntymästä kuolemaan sukututkimuksen, sairauskertomusten ja kuullun perusteella käsikädessä mielenterveydenhoidon kehittymisen kanssa lähes koko 1900-luvun ajan. Teoksessa kuvataan myös niitä (hyvin epäinhimillisiäkin) hoitokeinoja, joita ei Prinsessaan kokeiltu.
Kellokosken Prinsessassa silmiinpistävää oli se, etteivät mitkään hoitokeinot saaneet Prinsessan omaa päänsisäistä kuninkaallista maailmaa palaamaan normaaliin, tuiki tavallisen suomalaisen naisen elämäksi. Prinsessa eli lähes koko elämänsä kuvitteellisessa harhassaan erilaisista shokkihoidoista ja lääkityksistä huolimatta. Vuosien hoitojen jälkeen Prinsessan lopulta annettiin elää harhassaan rauhassa ja hänet hyväksyttiin omana itsenään, Prinsessana. Toinen silmiinpistävä asia Prinsessassa oli, että hänen eri henkilöille antamansa arvonimet pysyivät muuttumattomina läpi hänen elämänsä.
Itse pidin Kellokosken prinsessasta hyvin paljon juuri historiallisuuden, koskettavuuden ja sujuvan kerronnan vuoksi. Olen itsekin ollut Kellokoskella hoidettavana ja siksi Kellokosken prinsessa oli myös tietyllä tapaa nostalginen ja avasi sairaalassa kuulemiani legendoja uuteen valoon. Henkilönä Prinsessa vaikutti hyvin sympaattiselta ja mielenkiintoiselta ja kirjan luettuani tuli sellainen tunne, että olisin halunnut tavata hänet, jos vain olisin ollut syntynyt hänen eläessään ja olisin ollut sen ikäinen, että olisin tapaamisesta ja prinsessasta jotain ymmärtänyt. Mielestäni kirja on ehdottoman lukemisen arvoinen olit sitten kiinnostunut historiasta, elämäntarinoista, mielenterveydestä tai ihan vain kiinnostavista henkilöistä. Kirjan kieli ja kerronta on sujuvaa ja se pitää hyvin otteessaan. Tarina oikein ahmaisee lukijan omaan maailmaansa ja kirjan luettuasi luulet hetken aikaa tunteneesi Prinsessan. Prinsessan tarina on hyvin lämminhenkinen ja koskettava, joissan kohdin jopa järkyttävä. Teoksessa on myös valokuvia prinsessasta ja sairaalasta sekä patsaasta, joka suunniteltiin ja toteutettiin Kellokosken potilaiden ja erityisesti Prinsessan kunniaksi. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva nimeltä Prinsessa.
Teos: Kellokosken prinsessa (2010)
Kustantaja: Like
IBAN: 952-0-10509-3
Sivuja: 252
Genre: elämäkerta / muistelma
Pisteet: 5/5
Kellokosken Prinsessa on sekä katsaus mielenterveyden historiaan ja kehitykseen että koskettava elämäkerta. Se antaa vastaukset moniin kysymyksiin: mitä lobotomia on käytännössä? Kuka Kellokosken Prinsessa oli? Ketkä saivat minäkin vuonna Nobelin palkinnon epäinhimillisistä keksinnöistään? Miksi prinsessa joutui sairaalaan? Kysymyksiä voisi kysyä satoja ja niihin kaikkiin kirja antaa vastauksen. Ainakaan minulle ei jäänyt paljon kysyttävää aiheesta kirjan luettuani. Kirja kuvaa kronologisessa järjestyksessä Prinsessan elämää aina syntymästä kuolemaan sukututkimuksen, sairauskertomusten ja kuullun perusteella käsikädessä mielenterveydenhoidon kehittymisen kanssa lähes koko 1900-luvun ajan. Teoksessa kuvataan myös niitä (hyvin epäinhimillisiäkin) hoitokeinoja, joita ei Prinsessaan kokeiltu.
Kellokosken Prinsessassa silmiinpistävää oli se, etteivät mitkään hoitokeinot saaneet Prinsessan omaa päänsisäistä kuninkaallista maailmaa palaamaan normaaliin, tuiki tavallisen suomalaisen naisen elämäksi. Prinsessa eli lähes koko elämänsä kuvitteellisessa harhassaan erilaisista shokkihoidoista ja lääkityksistä huolimatta. Vuosien hoitojen jälkeen Prinsessan lopulta annettiin elää harhassaan rauhassa ja hänet hyväksyttiin omana itsenään, Prinsessana. Toinen silmiinpistävä asia Prinsessassa oli, että hänen eri henkilöille antamansa arvonimet pysyivät muuttumattomina läpi hänen elämänsä.
Itse pidin Kellokosken prinsessasta hyvin paljon juuri historiallisuuden, koskettavuuden ja sujuvan kerronnan vuoksi. Olen itsekin ollut Kellokoskella hoidettavana ja siksi Kellokosken prinsessa oli myös tietyllä tapaa nostalginen ja avasi sairaalassa kuulemiani legendoja uuteen valoon. Henkilönä Prinsessa vaikutti hyvin sympaattiselta ja mielenkiintoiselta ja kirjan luettuani tuli sellainen tunne, että olisin halunnut tavata hänet, jos vain olisin ollut syntynyt hänen eläessään ja olisin ollut sen ikäinen, että olisin tapaamisesta ja prinsessasta jotain ymmärtänyt. Mielestäni kirja on ehdottoman lukemisen arvoinen olit sitten kiinnostunut historiasta, elämäntarinoista, mielenterveydestä tai ihan vain kiinnostavista henkilöistä. Kirjan kieli ja kerronta on sujuvaa ja se pitää hyvin otteessaan. Tarina oikein ahmaisee lukijan omaan maailmaansa ja kirjan luettuasi luulet hetken aikaa tunteneesi Prinsessan. Prinsessan tarina on hyvin lämminhenkinen ja koskettava, joissan kohdin jopa järkyttävä. Teoksessa on myös valokuvia prinsessasta ja sairaalasta sekä patsaasta, joka suunniteltiin ja toteutettiin Kellokosken potilaiden ja erityisesti Prinsessan kunniaksi. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva nimeltä Prinsessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)