Aloitin lukumaratonin tänään kello 11.35. Tähän postaukseen päivitän tämän vuorokauden aikana etenemistäni.
***
13.21
Ensimmäiseksi kirjaksi valitsin Jussi Valtosen romaanin Siipien kantamat. Hitaana lukijana olen kolmessa tunnissa päässyt sivulle 64. Tähän hitauteen voi tietysti vaikuttaa myös se, etten ole pitkään aikaan saanut luettua oikein mitään, alkukankeutta. Toivon, että tahti lähtisi päivän mittaa vähän paranemaan. Kirja on ehdottomasti temmannut mukaansa, mutta olen ollut fyysisesti vähän levoton. Nyt voisin keitellä vähän kahvia ja jatkaa sitten lukemista.
***
22.35
Sain Siipien kantamat luettua. Aikaa tämän kirjan lukemiseen meni 11 tuntia. Kirja oli todella mukaansatempaava ja hyvä, mutta ei mikään maailman helppo- tai nopealukuisin. Pidin kirjasta kovasti, kirjaan oli jotenkin helppo samaistua, hahmot olivat elävät eikä yhtään sanaa ollut kirjoitettu turhaan, kaikki liittyi oleennaisesti kaikkeen. Kirja piti otteessaan viimeiseen lauseeseen asti ja siinä vaiheessa olisi toivonut sen vielä jatkuvan, ei niinkään juonen kannalta vaan lukuelämyksen. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.
Seuraavaksi kirjakseni valitsin Kristiina Lähteen runokokoelman Bunsenliekki, joka on noin 50-sivuinen.
***
23.30
49-sivuiseen Bunsenliekkiin meni hieman vajaa tunti. Oli hieman hankala heittäytyä suoraan romaanin jälkeen runouden maailmaan. Ja vieläpä sellaisen, josta en edes ymmärtänyt kaikkia sanoja, joissain kohdin teksti alkoi vain lipua silmieni ohi enkä edes tajunnut mitä juuri luin. Runoissa oli kiva rytmi, mutta ei muuten oikein iskenyt tämä.
Seuraavaksi sivistän itseäni Pikku prinssillä, jota en vielä tähän päivään mennessä ole lukenut.
***
09.10
Huomenta! Illalla luin tosiaan Pikku prinssiä, jonka sain luettua loppuun aamulla kuuden tunnin yöunien jälkeen. Yllättäen näin unta kirjoista. Lukemiseen meni yhteensä vajaa kaksi tuntia. Pikku prinssi oli herttainen kertomus, pidin lapsenomaisesta kerronnasta. Nyt menossa Kirsi Poutasen esikoisrunokokoelma Café Kurskin naiset. Toivon saavani sen jälkeen luettua vielä ainakin yhden kirjan.
En ole väsynyt lukemiseen, vaikka takana on kahden kuukauden jakso, jolloin en lukenut yhtään kirjaa. Tai oikeastaan, en saanut edes avattua yhtään kirjaa. Olen pitänyt pienen tauon noin puolen tunnin välein tupakkariippuvuuden takia sekä aina, kun saan kirjan loppuun. Eilen jouduin myös käymään postissa Siipien kantamien aikana, jossa meni puoli tuntia. Tein saman kirjan aikana myös ruoan ja söin, tähän meni kaikkiaan noin tunti.
Haluaisin vielä vähän oikaista "Hiljaisuuden jälkeen" -postaustani, jossa mahdollisesti annoin ymmärtää, etten ole Sofi Oksasen Liian lyhyen hameen jälkeen (puoleen vuoteen) lukenut mitään. Olen lukenut, mutten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa arvioita tänne. Niistä joku toinen kerta, nyt palaan runojen ääreen.
***
09.55
Sain juuri Café Kurskin naiset luettua. En ole aivan varma ajasta, jonka sen lukemiseen käytin, mutta arvelisin, että noin tunnin. Pidin runoista, kokonaisuudesta, sanoista ja niiden käytöstä. Tunnelmasta ja voimasanoista myös. Välillä rivitys ärsytti, mutta ei se kuitenkaan paljon haitannut. Seuraavana Anna Maria Mäen Suljetun paikan lumo -novellikokoelma.
***
11.10
Puoli tuntia maratonia jäljellä, mutta enää en jaksa lukea. Sain novellikokoelmasta kolme novellia luettua ja pääsin sivulle 24. Aamiaisen söin siinä välissä ja vähän laiskottelin, noihin sivuihin käytin kai puolisen tuntia. Mäen tekstistä paljon ja aion lähipäivinä lukea kokoelman loppuun.
Vuorokauden aikana sain siis luettua neljä kirjaa ja viidettä aloitin. Tavoitteeni oli viisi kirjaa, mutta olen ihan tyytyväinen tulokseen. Hitaana lukijana ja hieman levottomana sain luettua yhteensä 436 sivua tekstiä. Kun aloitin maratonin, ajattelin aloittaa lyhyemmällä kirjalla, jotta pääsisin vauhtiin. Valitsin kuitenkin pisimmän valituista kirjoistani, joka tuntuu nyt oikealta ratkaisulta, sillä intoa on alussa aina kaikkein eniten. Levottomuus tuntui tunti tunnilta hieman enemmän.
Toivon, että tästä alkaa vähän aktiivisempi kausi lukemisen suhteen. Olen jo ehtinyt kaivata sitä tunnetta, kun saa vain uppoutua johonkin aivan toiseen maailmaan, toiseen aikaan ja paikkaan. Kaiken kaikkiaan tästä jäi hyvä maku suuhun.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotimainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotimainen. Näytä kaikki tekstit
tiistai 29. toukokuuta 2012
lauantai 31. joulukuuta 2011
Keittiön ja nyrkin välissä - laulellen!
Olen ollut pitkään telakalla lukemisen suhteen. Olen ollut jotenkin hirveän saamaton, monessakin asiassa. Olen ollut levoton ja samaan aikaan hirveän väsynyt. Nyt kuitenkin, kun sairastuin juuri vuodenvaihteeksi, sain tartuttua kirjaan ja sain sen jopa luettua loppuun (, joka on ollut vaikeaa viimeaikoina).
Kirjailija: Sofi Oksanen
Teos: Liian lyhyt hame - kertomuksia keittiöstä
Kustantaja: Bonnier
ISBN: 978-952-2-56060-5
Sivuja: 78
Genre: laululyriikka
Pisteet: 4/5
Sofi Oksasen uutuus, lauluntekijä Maija Kaunismaan kanssa tekemä projekti Liian lyhyt hame on ilmestynyt sekä kirjana, tupla-albumina ja musiikkiteatteriesityksinä Kansallisteatterissa. Ensi vuonna lisäksi tulossa kaksikon yhteinen valtakunnallinen kiertue projektin tiimoilta. Sain kirjan joululahjaksi ja luettuani sen tulin tulokseen, että haluan kuulla myös näiden laulujen sävellykset.
Sofi Oksanen valloitti minut teksteillään kuin kunnon isku suoraan kasvoihin ja on ollut yksi lempikirjailijoistani heti Baby Janen luettuani. Oksanen kirjoittaa asioista, joista moni ei kirjoita. Kipeistä ja vaietuista asioista.
Projektin ideana tosiaan oli "yrittää kuvailla suomalaisen naisen asemaa nykyajassa sekä sitä, mikä on sallittua naiselle ja mikä ei." Ja kuten Oksanen itsekin jälkikirjoituksessaan sanoo, keskeisiksi ja toistuviksi teemoiksi nousivat väkivalta, hyväksikäyttö, petos ja päihteet.
Lukiessani Liian lyhyttä hametta aloin miettiä, mihin on jäänyt miesten kokema lähisuhdeväkivalta, joka on vielä vaietumpaa kuin naisten ja lasten kokema. Teos kuitenkin päättyy pieneen faktaosioon, jossa valotetaan itse projektin ideaa, tarjotaan tilastollisia tietoja lähisuhdeväkivallasta, siihen liittyvistä tunteista, naisen asemasta ja pohditaan mikä tässä asiassa oikein mättää.
Yksi syy miksi tartuin juuri tähän teokseen on se, että olen itsekin viime aikoina keskittynyt kirjoittamisessani laululyriikkaan. Oikeastaan koko joulukuu on vierähtänyt lauluja kirjoittaessa, muuta kirjallista en ole saanut aikaiseksi. Toivoin löytäväni uusia aiheita lauluilleni ja ehkä löysinkin, pari päivää, kun kirjaa sulattelen ensin.
Sulattelua tämän kirjan jälkeen todellakin kaipaa. Niin paljon asiaa lyhyessä kirjassa. Näin juuri kirjan luettuani en voi vielä sanoa muuta kuin "suosittelen".
Kirjailija: Sofi Oksanen
Teos: Liian lyhyt hame - kertomuksia keittiöstä
Kustantaja: Bonnier
ISBN: 978-952-2-56060-5
Sivuja: 78
Genre: laululyriikka
Pisteet: 4/5
Sofi Oksasen uutuus, lauluntekijä Maija Kaunismaan kanssa tekemä projekti Liian lyhyt hame on ilmestynyt sekä kirjana, tupla-albumina ja musiikkiteatteriesityksinä Kansallisteatterissa. Ensi vuonna lisäksi tulossa kaksikon yhteinen valtakunnallinen kiertue projektin tiimoilta. Sain kirjan joululahjaksi ja luettuani sen tulin tulokseen, että haluan kuulla myös näiden laulujen sävellykset.
Sofi Oksanen valloitti minut teksteillään kuin kunnon isku suoraan kasvoihin ja on ollut yksi lempikirjailijoistani heti Baby Janen luettuani. Oksanen kirjoittaa asioista, joista moni ei kirjoita. Kipeistä ja vaietuista asioista.
Projektin ideana tosiaan oli "yrittää kuvailla suomalaisen naisen asemaa nykyajassa sekä sitä, mikä on sallittua naiselle ja mikä ei." Ja kuten Oksanen itsekin jälkikirjoituksessaan sanoo, keskeisiksi ja toistuviksi teemoiksi nousivat väkivalta, hyväksikäyttö, petos ja päihteet.
Lukiessani Liian lyhyttä hametta aloin miettiä, mihin on jäänyt miesten kokema lähisuhdeväkivalta, joka on vielä vaietumpaa kuin naisten ja lasten kokema. Teos kuitenkin päättyy pieneen faktaosioon, jossa valotetaan itse projektin ideaa, tarjotaan tilastollisia tietoja lähisuhdeväkivallasta, siihen liittyvistä tunteista, naisen asemasta ja pohditaan mikä tässä asiassa oikein mättää.
Yksi syy miksi tartuin juuri tähän teokseen on se, että olen itsekin viime aikoina keskittynyt kirjoittamisessani laululyriikkaan. Oikeastaan koko joulukuu on vierähtänyt lauluja kirjoittaessa, muuta kirjallista en ole saanut aikaiseksi. Toivoin löytäväni uusia aiheita lauluilleni ja ehkä löysinkin, pari päivää, kun kirjaa sulattelen ensin.
Sulattelua tämän kirjan jälkeen todellakin kaipaa. Niin paljon asiaa lyhyessä kirjassa. Näin juuri kirjan luettuani en voi vielä sanoa muuta kuin "suosittelen".
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Voi kurjuutta, että lyriikan aina pitääkin lentää ilmaan!
Kirjailija: Emma Juslin
Teos: Yksin yhdessä (2009)
Kustantaja: Teos & Söderströms
Suomentaja: Jaana Nikula
IBAN: 978-951-851-196-3
Sivuja: 210
Genre: kotimainen kauno
Pisteet: 4/5
Emma Juslinin toinen suomennettu romaani Yksin yhdessä on erittäin taitavasti kirjoitettu tarina kolmen suomenruotsalaisen naisen yksinäisyydestä. Juslin kirjoittaa oivaltavasti sanoilla leikitellen, kuvaa tavattoman kauniin arkisesti vesisateistaa tammikuuta tapahtunien ympärillä. Teoksen tunnelma kaappaa mukaansa, näet kauneuden hiljaisuudessa ja ennen kuin huomaatkaan, olet itsekin yksin yhdessä, eikä se ole huono asia.
Lukion ekaluokkalainen Olga on mustiinpukeutuva tyttö, jolla on periaate, hän ei tanssi. Hänen isänsä vaikenee naapurin Fredin kanssa (he ovat ymmärtäneet kielen puutteet) ja juo kahvia. Isän ja tyttären suhde on hiljaisen rakas ja äiti on häipynyt. Olga on lähes kaikkea vastaan, mutta loppua kohden alkaa periaatekin jo pettää.
Olgan äidinkielenopettaja, Tove, kirjoittaa runoja runokilpailuun ja yrittää kestää turhauttavaa työtään sijaisena lukiossa, jossa oppilaita ei kiinnosta oppiminen. Tovella on lämpimiä tunteita ystävänsä Stinan poikaystävään, Sebastianiin. Tämä kaikki ahdistaa Tovea, mutta tämä tyttöhän ei hajoa.
Stina taas on hajoamispisteessä; eläminen suhteessa, jossa ei rakasteta vaan toisiaan vihataan samalla tavalla, äidin itsemurha ja jäljen jättäminen (tai jättämättömyys). Stina käyttää lääkkeitään väärin ja polttaa salaa yksin kotona. Lopulta kaikki tuntuu toivottomalta ja Stina joutuu sairaalaan, sillä Jumala ei vastaa.
Naisten elämät kietoutuvat sulavasti toisiinsa ja kerronta on mukaansatempaavaa, lähes nerokasta. Kuten takakannessakin sanotaan: "Juslin on nerokas kirjoittaja, joka manaa arkisemmistakin huomioista esiin jotain peruuttamattoman koskettavaa tai kipeän hauskaa." Juslinin proosaa on helppo lukea. On vain laskettava silmänsä ensimmäiselle sanalle ja teksti hoitaa loput. Ennen kaikkea Yksin yhdessä saa tuntemaan ja ajattelemaan.
"Pako on tyypillistä lyriikalle, Tove ajattelee. Runous käyttäytyy kuin sanojen massa, johon päästetään pommi, ehkä itsemurhapommi. Kaikki roikkuu yhden sanan vatsan ympärillä.Räjähteet syttyvät ja sitten on vain kerättävä vaurioituneet verbit, adjektiivit ja typistyneet runojen minät jotka ovat jäljellä. Paranneltava niitä kuin sairaanhoitaja, laitettava laastarit ja sanottava voi kurjuutta että lyriikan aina pitääkin lentää ilmaan."
Teos: Yksin yhdessä (2009)
Kustantaja: Teos & Söderströms
Suomentaja: Jaana Nikula
IBAN: 978-951-851-196-3
Sivuja: 210
Genre: kotimainen kauno
Pisteet: 4/5
Emma Juslinin toinen suomennettu romaani Yksin yhdessä on erittäin taitavasti kirjoitettu tarina kolmen suomenruotsalaisen naisen yksinäisyydestä. Juslin kirjoittaa oivaltavasti sanoilla leikitellen, kuvaa tavattoman kauniin arkisesti vesisateistaa tammikuuta tapahtunien ympärillä. Teoksen tunnelma kaappaa mukaansa, näet kauneuden hiljaisuudessa ja ennen kuin huomaatkaan, olet itsekin yksin yhdessä, eikä se ole huono asia.
Lukion ekaluokkalainen Olga on mustiinpukeutuva tyttö, jolla on periaate, hän ei tanssi. Hänen isänsä vaikenee naapurin Fredin kanssa (he ovat ymmärtäneet kielen puutteet) ja juo kahvia. Isän ja tyttären suhde on hiljaisen rakas ja äiti on häipynyt. Olga on lähes kaikkea vastaan, mutta loppua kohden alkaa periaatekin jo pettää.
Olgan äidinkielenopettaja, Tove, kirjoittaa runoja runokilpailuun ja yrittää kestää turhauttavaa työtään sijaisena lukiossa, jossa oppilaita ei kiinnosta oppiminen. Tovella on lämpimiä tunteita ystävänsä Stinan poikaystävään, Sebastianiin. Tämä kaikki ahdistaa Tovea, mutta tämä tyttöhän ei hajoa.
Stina taas on hajoamispisteessä; eläminen suhteessa, jossa ei rakasteta vaan toisiaan vihataan samalla tavalla, äidin itsemurha ja jäljen jättäminen (tai jättämättömyys). Stina käyttää lääkkeitään väärin ja polttaa salaa yksin kotona. Lopulta kaikki tuntuu toivottomalta ja Stina joutuu sairaalaan, sillä Jumala ei vastaa.
Naisten elämät kietoutuvat sulavasti toisiinsa ja kerronta on mukaansatempaavaa, lähes nerokasta. Kuten takakannessakin sanotaan: "Juslin on nerokas kirjoittaja, joka manaa arkisemmistakin huomioista esiin jotain peruuttamattoman koskettavaa tai kipeän hauskaa." Juslinin proosaa on helppo lukea. On vain laskettava silmänsä ensimmäiselle sanalle ja teksti hoitaa loput. Ennen kaikkea Yksin yhdessä saa tuntemaan ja ajattelemaan.
"Pako on tyypillistä lyriikalle, Tove ajattelee. Runous käyttäytyy kuin sanojen massa, johon päästetään pommi, ehkä itsemurhapommi. Kaikki roikkuu yhden sanan vatsan ympärillä.Räjähteet syttyvät ja sitten on vain kerättävä vaurioituneet verbit, adjektiivit ja typistyneet runojen minät jotka ovat jäljellä. Paranneltava niitä kuin sairaanhoitaja, laitettava laastarit ja sanottava voi kurjuutta että lyriikan aina pitääkin lentää ilmaan."
maanantai 15. elokuuta 2011
Kaunishäntäinen orava ja muita tuttavuuksia
Kirjailija: Tove Jansson
Teos: Taikatalvi (1957)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
IBAN: 951-0-14444-4
Sivuja: 132
Genre: lastenkirjallisuus / sadut / kaiken ikäisille / muumit
Pisteet: 5/5
Muumit ovat olentoja, jotka nukkuvat talviunta. Mutta mitä tapahtuukaan, kun Muumipeikko herää keskellä talvea eikä saa enää unta? Tästä asetelmasta lähtee liikkeelle Tove Janssonin Taikatalvi. Kuinka Muumipeikko selviää pitkästä ja pelottavasta talvesta ilman äitiään?
Taikatalvi on ihana tarina siitä, kuinka kaikki uusi ja vieras usein aluksi pelottaa. Ajan kanssa kuitenkin, kun tähän uuteen ja vieraaseen tutustuu, siitä voi oppia pitämään.
Talven aikana Muumipeikko tutustuu moniin uusiin hahmoihin (otuksiin, jotka eivät sovi kevääseen, kesään eivätkä syksyyn), kuten Tuu-Tikkiin, Surku-koiraan, kaunishäntäiseen oravaan, reippailevaan Hemuliin sekä Esi-isäänsä. Mörkökin laahustaa ajoittain hangessa etsimässä lämpöä ja pelottava Jäärouva tuo suuren pakkasen (jonka jälkeen päivät alkavat yksi kerralaan pidentyä). Myös pikku Myy on herännyt talviuniltaan, joten Muumipeikko ei ole aivan yksin kaiken uuden, vieraan ja pelottavankin keskellä.
Janssonin tapa kirjoittaa on aina mukaansatempaava, herttainen ja oivaltava. Hahmot ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan syväluotaavia ja kaikessa helppolukuisuudessaan kirjat ovat syvällisiä, moniulotteisia ja uudella lukukerralla ammentaa tarinasta aina jotain lisää. Lisäksi: uutta lukukertaa odottaa innolla!
Taikatalvi on yksi suosikkimuumeistani. Se on luettava aina uudelleen ja uudelleen, eikä lukemista tahdo lopettaa ennen viimeistä pistettä. Kirjassa on lumoavan mystinen tunnelma ja sitä lukiessani alan aina odottaa innolla talvea, vaikken siitä niin kovasti pidäkään.
Teos: Taikatalvi (1957)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
IBAN: 951-0-14444-4
Sivuja: 132
Genre: lastenkirjallisuus / sadut / kaiken ikäisille / muumit
Pisteet: 5/5
Muumit ovat olentoja, jotka nukkuvat talviunta. Mutta mitä tapahtuukaan, kun Muumipeikko herää keskellä talvea eikä saa enää unta? Tästä asetelmasta lähtee liikkeelle Tove Janssonin Taikatalvi. Kuinka Muumipeikko selviää pitkästä ja pelottavasta talvesta ilman äitiään?
Taikatalvi on ihana tarina siitä, kuinka kaikki uusi ja vieras usein aluksi pelottaa. Ajan kanssa kuitenkin, kun tähän uuteen ja vieraaseen tutustuu, siitä voi oppia pitämään.
Talven aikana Muumipeikko tutustuu moniin uusiin hahmoihin (otuksiin, jotka eivät sovi kevääseen, kesään eivätkä syksyyn), kuten Tuu-Tikkiin, Surku-koiraan, kaunishäntäiseen oravaan, reippailevaan Hemuliin sekä Esi-isäänsä. Mörkökin laahustaa ajoittain hangessa etsimässä lämpöä ja pelottava Jäärouva tuo suuren pakkasen (jonka jälkeen päivät alkavat yksi kerralaan pidentyä). Myös pikku Myy on herännyt talviuniltaan, joten Muumipeikko ei ole aivan yksin kaiken uuden, vieraan ja pelottavankin keskellä.
Janssonin tapa kirjoittaa on aina mukaansatempaava, herttainen ja oivaltava. Hahmot ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan syväluotaavia ja kaikessa helppolukuisuudessaan kirjat ovat syvällisiä, moniulotteisia ja uudella lukukerralla ammentaa tarinasta aina jotain lisää. Lisäksi: uutta lukukertaa odottaa innolla!
Taikatalvi on yksi suosikkimuumeistani. Se on luettava aina uudelleen ja uudelleen, eikä lukemista tahdo lopettaa ennen viimeistä pistettä. Kirjassa on lumoavan mystinen tunnelma ja sitä lukiessani alan aina odottaa innolla talvea, vaikken siitä niin kovasti pidäkään.
Merta ei voi ymmärtää
Kirjailija: Tove Jansson
Teos: Muumipappa ja meri (1965)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
IBAN: 951-0-19577-4
Sivuja: 182
Genre: lastenromaanit / sadut / kaiken ikäisille / muumit
Pisteet: 5/5
Muumipappa ja meri on ensimmäinen lukemani Muumi-kirja ja myös yksi kirjoista, joita luen yhä uudestaan.
Kirja alkaa isästä, joka tuntee itsensä tarpeettomaksi, kaikki työt on tehty tai sitten joku toinen on jo siinä touhussa. Niinpä Muumipappa päättää viedä perheensä pienelle, yksinäiselle ja kaukaiselle saarelle. Vain siellä hän voisi olla perheensä oikea pää ja suojelija. Hänellä olisi myös toinen tehtävä: toimia majakanvartijana ja oppia ymmärtämään merta.
Tarina on hellyyttävä kertomus merestä, jota ei voi ymmärtää, itsekeskeisistä merihevosista, ystävää ja lämpöä kaipaavasta Möröstä, koti-ikävästä kärsivästä Mammasta ja salaperäisestä kalastajasta.
Kun luen kirjaa aina uudelleen, tuntuu kuin olisi kesä, sillä luin teoksen ensimmäisen kerran kesällä 2006. Istuin vanhempieni terassilla kahvia juoden lukemassa. Kirja tempaisee mukaansa ja lukemista on lähes mahdotonta lopettaa kesken.
Tove Janssonin tapa kirjoittaa on niin lämminhenkinen, että se sulattaa kylmimmänkin sydämen. Janssonin kirjoihin on helppo uppoutua, rakastua ja palata aina vain uudestaan. Rakastan Janssonin tapaa kertoa suuria asioita pienien kautta ja saada lukijansa rakastamaan jopa pelottavaa Mörköä. Hän kuvaa tapahtumia ja tapahtumattomuutta niin tarkasti, että lukijan on erittäin helppo visualisoida tarina mielessään.
Kirjaa lukiessaan voi melkein haistaa suolaisen merituulen, kuulla tyrskyt ja merihevosten naurun sekä tuntea öljylampun lämmön kylmässä yössä.
Kesällä 2006, kun istuin kirjaa lukemassa terassilla, jouduin lähes ahdistuksen valtaan joutuessani laskemaan kirjan kädestäni hetkeksikin (esim. hakeakseni lisää kahvia). Kerran olin kohdassa, jossa ikävässä rypevä Mamma oli maalannut majakan seinään puutarhan ja mennyt sisälle maalaukseen. Santsikuppi oli haettava tavatonta vauhtia, sillä pelkäsin Mamman jäävän seinämaalauksensa vangiksi ikuisiksi ajoiksi (ja muu perhe voisi kuolla nälkään!) ellen heti jatkaisi lukemistani.
Kuten Jansson kirjassa kertoo, kaikkea ei voi ymmärtää: ei sitä, kuinka voikaan joutua pelkotilojen valtaan vain, koska joutuu keskeyttämään lukemisen pieneksi hetkeksi, ei sitä, kuinka ihanasti joku voikaan osata kirjoittaa, eikä merta.
Teos: Muumipappa ja meri (1965)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
IBAN: 951-0-19577-4
Sivuja: 182
Genre: lastenromaanit / sadut / kaiken ikäisille / muumit
Pisteet: 5/5
Muumipappa ja meri on ensimmäinen lukemani Muumi-kirja ja myös yksi kirjoista, joita luen yhä uudestaan.
Kirja alkaa isästä, joka tuntee itsensä tarpeettomaksi, kaikki työt on tehty tai sitten joku toinen on jo siinä touhussa. Niinpä Muumipappa päättää viedä perheensä pienelle, yksinäiselle ja kaukaiselle saarelle. Vain siellä hän voisi olla perheensä oikea pää ja suojelija. Hänellä olisi myös toinen tehtävä: toimia majakanvartijana ja oppia ymmärtämään merta.
Tarina on hellyyttävä kertomus merestä, jota ei voi ymmärtää, itsekeskeisistä merihevosista, ystävää ja lämpöä kaipaavasta Möröstä, koti-ikävästä kärsivästä Mammasta ja salaperäisestä kalastajasta.
Kun luen kirjaa aina uudelleen, tuntuu kuin olisi kesä, sillä luin teoksen ensimmäisen kerran kesällä 2006. Istuin vanhempieni terassilla kahvia juoden lukemassa. Kirja tempaisee mukaansa ja lukemista on lähes mahdotonta lopettaa kesken.
Tove Janssonin tapa kirjoittaa on niin lämminhenkinen, että se sulattaa kylmimmänkin sydämen. Janssonin kirjoihin on helppo uppoutua, rakastua ja palata aina vain uudestaan. Rakastan Janssonin tapaa kertoa suuria asioita pienien kautta ja saada lukijansa rakastamaan jopa pelottavaa Mörköä. Hän kuvaa tapahtumia ja tapahtumattomuutta niin tarkasti, että lukijan on erittäin helppo visualisoida tarina mielessään.
Kirjaa lukiessaan voi melkein haistaa suolaisen merituulen, kuulla tyrskyt ja merihevosten naurun sekä tuntea öljylampun lämmön kylmässä yössä.
Kesällä 2006, kun istuin kirjaa lukemassa terassilla, jouduin lähes ahdistuksen valtaan joutuessani laskemaan kirjan kädestäni hetkeksikin (esim. hakeakseni lisää kahvia). Kerran olin kohdassa, jossa ikävässä rypevä Mamma oli maalannut majakan seinään puutarhan ja mennyt sisälle maalaukseen. Santsikuppi oli haettava tavatonta vauhtia, sillä pelkäsin Mamman jäävän seinämaalauksensa vangiksi ikuisiksi ajoiksi (ja muu perhe voisi kuolla nälkään!) ellen heti jatkaisi lukemistani.
Kuten Jansson kirjassa kertoo, kaikkea ei voi ymmärtää: ei sitä, kuinka voikaan joutua pelkotilojen valtaan vain, koska joutuu keskeyttämään lukemisen pieneksi hetkeksi, ei sitä, kuinka ihanasti joku voikaan osata kirjoittaa, eikä merta.
Rakkaus on rikkaruoho
Kirjailija: Joni Pyysalo
Teos: Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet (2006)
Kustantaja: WSOY
IBAN: 978-951-0-32094-5
Sivuja: 104
Genre: runokokoelma
Pisteet: 5/5
Löysin teoksen ensimmäisen kerran lukioni kirjastosta vuonna 2006 ja se tarttui käteeni nimen perusteella, kannet taas saivat minut lukemaan tämän kokoelman ja luettuani sen olin rakastunut - ja koukussa, teos oli luettava aina vain uudestaan ja uudestaan.
Kokoelma koostuu kolmesta osasta: Sinä vain kuljit ja etsit, Rakkaus on rikkaruoho sekä Pimeä kesä. Ensimmäisessä osiossa ollaan kaupungissa ja etsitään ihmiselle käyttöohjetta, havaintoja ja oivalluksia elämästä. Pyysalon kieli kaappaa mukaansa ja jokaisen rivin haluaa lukea aina yhä uudestaan ja saa miettimään 'niinhän se on' ja 'kuinka ihanasti sanottu'. Sinä vain kuljit ja etsit alkaa omalla henkilökohtaisella tämän osion lempirunollani ja päättyy ateistin iltarukoukseen, väliin mahtuu proosarunoa ja aforismisia runoja.
"Aamujen oltava lempeitä täällä missä nukutaan yksin,
missä käsi tapaa tyhjää, ääni havahduttaa,
ikkuna unohtuu auki, lapset rakentavat hiekasta,
kaikki mikä on kun kuolema ei ole mielikuvitusta,
eikä ihmiselle käyttöohjetta."
Toinen osa, Rakkaus on rikkaruoho, käsittelee nimensä mukaisesti rakkautta, sen eri puolia. Tämä keskimmäinen osa teosta on oma lempikohtani. Pidän aivan kamalasti Pyysalon tavasta ilmaista rakkauden monet eri vaiheet ja ilmenemistavat. Rakkaus on rikkaruoho -osiossa käsitellään niin omien tunteidensa epäilyä kuin ihan puhdasta rakastamistakin. Pyysalo antaa rakkaudesta realistisen kuvan, joka ei ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa vaan hän kuvaa myös hattaransyönnin vaikeuden ja tahmaiset kasvot.
"Mutta rakkaus on rikkaruoho: löytää jokaisen mahdollisuuden,
jokaisen halkeaman, jokaisen heikon kohdan."
Kokoelma päättyy Pimeään kesään, jossa oman tulkintani mukaan ollaan matkattu alun kaupungista maalle, sillä lähes kaikissa tämän osan runoissa on osana luonto ja maalaisromanttinen tunnelma ottaa valtaa. Pimeän kesän viimeinen runo koostuu 17 pienemmästä runosta ja tässä kolmen sivun mittaisessa runossa kuvataan Pyysalon äidin kuolemaa ja koko kokoelma onkin omistettu "Äidilleni". Pimeä kesä on tunnelmaltaan synkkä ja öinen, mutta silti niin kovin kaunis.
"Miten kevyt ja pieni
kun kannoin sinut ulos laitokselta, sinä kerroit.
Miten kevyt uurna,
miten pieni kivi."
Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet on mielestäni mitä sopivin ja kuvaavin nimi tälle kokoelmalle. Pidän Pyysalon tavasta käsitellä asioita toisinaan muurahaisperspektiivistä, jolloin pienimmätkin asiat huomataan ja toisinaan taas lintuperspektiivistä, jolloin suuretkin asiat näyttäytyvät niin kovin pieninä tai kuvataan pienien asioiden kautta. Kokonaisuutena teos on ehyt ja pitää hyvin otteessaan, kirjan haluaa ahmaista yhdeltä istumalta, jolloin ei teoksesta välttämättä saa niin paljon irti. Kokoelman runot ovat helposti lähestyttäviä ja ymmärrettäviä eikä runojen sanomaa tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa. Teokseen on siis helppo palata aina uudestaan ja uudestaan ja mielestäni jokaisella lukukerralla runoista ammentaa aina jotain uutta. Toisaalta runoihin tekee mieli paneutua kunnolla, maistella sanoja ja säkeitä yksi kerrallaan. Voin ehdottomasti suositella tätä kokoelmaa aivan kaikille.
"Lapsi herää. Mitä on syntymän jälkeen: pimeä riippuu pää alaspäin
vuoteen päällä, avaa lepakonsiipensä ja kirkuu. Ääni jota ei kuule."
Teos: Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet (2006)
Kustantaja: WSOY
IBAN: 978-951-0-32094-5
Sivuja: 104
Genre: runokokoelma
Pisteet: 5/5
Löysin teoksen ensimmäisen kerran lukioni kirjastosta vuonna 2006 ja se tarttui käteeni nimen perusteella, kannet taas saivat minut lukemaan tämän kokoelman ja luettuani sen olin rakastunut - ja koukussa, teos oli luettava aina vain uudestaan ja uudestaan.
Kokoelma koostuu kolmesta osasta: Sinä vain kuljit ja etsit, Rakkaus on rikkaruoho sekä Pimeä kesä. Ensimmäisessä osiossa ollaan kaupungissa ja etsitään ihmiselle käyttöohjetta, havaintoja ja oivalluksia elämästä. Pyysalon kieli kaappaa mukaansa ja jokaisen rivin haluaa lukea aina yhä uudestaan ja saa miettimään 'niinhän se on' ja 'kuinka ihanasti sanottu'. Sinä vain kuljit ja etsit alkaa omalla henkilökohtaisella tämän osion lempirunollani ja päättyy ateistin iltarukoukseen, väliin mahtuu proosarunoa ja aforismisia runoja.
"Aamujen oltava lempeitä täällä missä nukutaan yksin,
missä käsi tapaa tyhjää, ääni havahduttaa,
ikkuna unohtuu auki, lapset rakentavat hiekasta,
kaikki mikä on kun kuolema ei ole mielikuvitusta,
eikä ihmiselle käyttöohjetta."
Toinen osa, Rakkaus on rikkaruoho, käsittelee nimensä mukaisesti rakkautta, sen eri puolia. Tämä keskimmäinen osa teosta on oma lempikohtani. Pidän aivan kamalasti Pyysalon tavasta ilmaista rakkauden monet eri vaiheet ja ilmenemistavat. Rakkaus on rikkaruoho -osiossa käsitellään niin omien tunteidensa epäilyä kuin ihan puhdasta rakastamistakin. Pyysalo antaa rakkaudesta realistisen kuvan, joka ei ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa vaan hän kuvaa myös hattaransyönnin vaikeuden ja tahmaiset kasvot.
"Mutta rakkaus on rikkaruoho: löytää jokaisen mahdollisuuden,
jokaisen halkeaman, jokaisen heikon kohdan."
Kokoelma päättyy Pimeään kesään, jossa oman tulkintani mukaan ollaan matkattu alun kaupungista maalle, sillä lähes kaikissa tämän osan runoissa on osana luonto ja maalaisromanttinen tunnelma ottaa valtaa. Pimeän kesän viimeinen runo koostuu 17 pienemmästä runosta ja tässä kolmen sivun mittaisessa runossa kuvataan Pyysalon äidin kuolemaa ja koko kokoelma onkin omistettu "Äidilleni". Pimeä kesä on tunnelmaltaan synkkä ja öinen, mutta silti niin kovin kaunis.
"Miten kevyt ja pieni
kun kannoin sinut ulos laitokselta, sinä kerroit.
Miten kevyt uurna,
miten pieni kivi."
Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet on mielestäni mitä sopivin ja kuvaavin nimi tälle kokoelmalle. Pidän Pyysalon tavasta käsitellä asioita toisinaan muurahaisperspektiivistä, jolloin pienimmätkin asiat huomataan ja toisinaan taas lintuperspektiivistä, jolloin suuretkin asiat näyttäytyvät niin kovin pieninä tai kuvataan pienien asioiden kautta. Kokonaisuutena teos on ehyt ja pitää hyvin otteessaan, kirjan haluaa ahmaista yhdeltä istumalta, jolloin ei teoksesta välttämättä saa niin paljon irti. Kokoelman runot ovat helposti lähestyttäviä ja ymmärrettäviä eikä runojen sanomaa tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa. Teokseen on siis helppo palata aina uudestaan ja uudestaan ja mielestäni jokaisella lukukerralla runoista ammentaa aina jotain uutta. Toisaalta runoihin tekee mieli paneutua kunnolla, maistella sanoja ja säkeitä yksi kerrallaan. Voin ehdottomasti suositella tätä kokoelmaa aivan kaikille.
"Lapsi herää. Mitä on syntymän jälkeen: pimeä riippuu pää alaspäin
vuoteen päällä, avaa lepakonsiipensä ja kirkuu. Ääni jota ei kuule."
Teidän kuninkaallinen korkeutenne
Kirjailija: Ilkka Raitasuo, Terhi Siltala
Teos: Kellokosken prinsessa (2010)
Kustantaja: Like
IBAN: 952-0-10509-3
Sivuja: 252
Genre: elämäkerta / muistelma
Pisteet: 5/5
Kellokosken Prinsessa on sekä katsaus mielenterveyden historiaan ja kehitykseen että koskettava elämäkerta. Se antaa vastaukset moniin kysymyksiin: mitä lobotomia on käytännössä? Kuka Kellokosken Prinsessa oli? Ketkä saivat minäkin vuonna Nobelin palkinnon epäinhimillisistä keksinnöistään? Miksi prinsessa joutui sairaalaan? Kysymyksiä voisi kysyä satoja ja niihin kaikkiin kirja antaa vastauksen. Ainakaan minulle ei jäänyt paljon kysyttävää aiheesta kirjan luettuani. Kirja kuvaa kronologisessa järjestyksessä Prinsessan elämää aina syntymästä kuolemaan sukututkimuksen, sairauskertomusten ja kuullun perusteella käsikädessä mielenterveydenhoidon kehittymisen kanssa lähes koko 1900-luvun ajan. Teoksessa kuvataan myös niitä (hyvin epäinhimillisiäkin) hoitokeinoja, joita ei Prinsessaan kokeiltu.
Kellokosken Prinsessassa silmiinpistävää oli se, etteivät mitkään hoitokeinot saaneet Prinsessan omaa päänsisäistä kuninkaallista maailmaa palaamaan normaaliin, tuiki tavallisen suomalaisen naisen elämäksi. Prinsessa eli lähes koko elämänsä kuvitteellisessa harhassaan erilaisista shokkihoidoista ja lääkityksistä huolimatta. Vuosien hoitojen jälkeen Prinsessan lopulta annettiin elää harhassaan rauhassa ja hänet hyväksyttiin omana itsenään, Prinsessana. Toinen silmiinpistävä asia Prinsessassa oli, että hänen eri henkilöille antamansa arvonimet pysyivät muuttumattomina läpi hänen elämänsä.
Itse pidin Kellokosken prinsessasta hyvin paljon juuri historiallisuuden, koskettavuuden ja sujuvan kerronnan vuoksi. Olen itsekin ollut Kellokoskella hoidettavana ja siksi Kellokosken prinsessa oli myös tietyllä tapaa nostalginen ja avasi sairaalassa kuulemiani legendoja uuteen valoon. Henkilönä Prinsessa vaikutti hyvin sympaattiselta ja mielenkiintoiselta ja kirjan luettuani tuli sellainen tunne, että olisin halunnut tavata hänet, jos vain olisin ollut syntynyt hänen eläessään ja olisin ollut sen ikäinen, että olisin tapaamisesta ja prinsessasta jotain ymmärtänyt. Mielestäni kirja on ehdottoman lukemisen arvoinen olit sitten kiinnostunut historiasta, elämäntarinoista, mielenterveydestä tai ihan vain kiinnostavista henkilöistä. Kirjan kieli ja kerronta on sujuvaa ja se pitää hyvin otteessaan. Tarina oikein ahmaisee lukijan omaan maailmaansa ja kirjan luettuasi luulet hetken aikaa tunteneesi Prinsessan. Prinsessan tarina on hyvin lämminhenkinen ja koskettava, joissan kohdin jopa järkyttävä. Teoksessa on myös valokuvia prinsessasta ja sairaalasta sekä patsaasta, joka suunniteltiin ja toteutettiin Kellokosken potilaiden ja erityisesti Prinsessan kunniaksi. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva nimeltä Prinsessa.
Teos: Kellokosken prinsessa (2010)
Kustantaja: Like
IBAN: 952-0-10509-3
Sivuja: 252
Genre: elämäkerta / muistelma
Pisteet: 5/5
Kellokosken Prinsessa on sekä katsaus mielenterveyden historiaan ja kehitykseen että koskettava elämäkerta. Se antaa vastaukset moniin kysymyksiin: mitä lobotomia on käytännössä? Kuka Kellokosken Prinsessa oli? Ketkä saivat minäkin vuonna Nobelin palkinnon epäinhimillisistä keksinnöistään? Miksi prinsessa joutui sairaalaan? Kysymyksiä voisi kysyä satoja ja niihin kaikkiin kirja antaa vastauksen. Ainakaan minulle ei jäänyt paljon kysyttävää aiheesta kirjan luettuani. Kirja kuvaa kronologisessa järjestyksessä Prinsessan elämää aina syntymästä kuolemaan sukututkimuksen, sairauskertomusten ja kuullun perusteella käsikädessä mielenterveydenhoidon kehittymisen kanssa lähes koko 1900-luvun ajan. Teoksessa kuvataan myös niitä (hyvin epäinhimillisiäkin) hoitokeinoja, joita ei Prinsessaan kokeiltu.
Kellokosken Prinsessassa silmiinpistävää oli se, etteivät mitkään hoitokeinot saaneet Prinsessan omaa päänsisäistä kuninkaallista maailmaa palaamaan normaaliin, tuiki tavallisen suomalaisen naisen elämäksi. Prinsessa eli lähes koko elämänsä kuvitteellisessa harhassaan erilaisista shokkihoidoista ja lääkityksistä huolimatta. Vuosien hoitojen jälkeen Prinsessan lopulta annettiin elää harhassaan rauhassa ja hänet hyväksyttiin omana itsenään, Prinsessana. Toinen silmiinpistävä asia Prinsessassa oli, että hänen eri henkilöille antamansa arvonimet pysyivät muuttumattomina läpi hänen elämänsä.
Itse pidin Kellokosken prinsessasta hyvin paljon juuri historiallisuuden, koskettavuuden ja sujuvan kerronnan vuoksi. Olen itsekin ollut Kellokoskella hoidettavana ja siksi Kellokosken prinsessa oli myös tietyllä tapaa nostalginen ja avasi sairaalassa kuulemiani legendoja uuteen valoon. Henkilönä Prinsessa vaikutti hyvin sympaattiselta ja mielenkiintoiselta ja kirjan luettuani tuli sellainen tunne, että olisin halunnut tavata hänet, jos vain olisin ollut syntynyt hänen eläessään ja olisin ollut sen ikäinen, että olisin tapaamisesta ja prinsessasta jotain ymmärtänyt. Mielestäni kirja on ehdottoman lukemisen arvoinen olit sitten kiinnostunut historiasta, elämäntarinoista, mielenterveydestä tai ihan vain kiinnostavista henkilöistä. Kirjan kieli ja kerronta on sujuvaa ja se pitää hyvin otteessaan. Tarina oikein ahmaisee lukijan omaan maailmaansa ja kirjan luettuasi luulet hetken aikaa tunteneesi Prinsessan. Prinsessan tarina on hyvin lämminhenkinen ja koskettava, joissan kohdin jopa järkyttävä. Teoksessa on myös valokuvia prinsessasta ja sairaalasta sekä patsaasta, joka suunniteltiin ja toteutettiin Kellokosken potilaiden ja erityisesti Prinsessan kunniaksi. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva nimeltä Prinsessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)