Runoja, runoja, runoja

Olen viime aikoina kirjoittanut paljon. Todella paljon. Runoja ja niiden aihioita vain tupsahtelee päähäni. Kirjoitan ne ylös ja haudon niitä vaihtelevan mittaisia aikoja. Kun on kirjoituksensa unohtanut, sen näkee taas uudessa valossa eikä ole enää niin sokea uudelle runolle, joka on maailman paras! Silloin näkee paremmin mitkä kohdat tarvitsevat hiontaa, mitkä ovat täysin turhia ja mikä on hyvää.

Kirjoittamisen ja varsinaisen luomisen lisäksi olen hionut vanhoja tekstejäni todella paljon. Luin myös 209-sivuisen raakatekstipinkan läpi ja tein parannuksia siihen. Vielä en ole niin hyvin ehtinyt siihen kasaan pureutua, että olisin innostunut kirjoittamaan enempää. Se saa luvan odottaa hetken vielä.

Olen myös miettinyt kokoelman kuvittamista. Mahdolliselta kuvittajalta jo kyselin, olisiko aikaa ja kiinnostusta lähteä tällaiseen projektiin, mutten ole saanut vielä vastausta. Sitä odotellessa.

Julkaisin myös viiden runon kokoelman aukea.netissä, se pisteytyi melko hyvin, yliodotuksieni, mutta kirjallista palautetta jäin kaipaamaan enemmän. Viimeksi julkaisin Aukeassa maaliskuussa. Oli jo aikakin julkaista vähän jotain uutta.


Kaukoputki

Jätän oven avaamatta hänelle, joka yöllä koputtaa. Piiloudun kaukoputken sisään enkä kuule enää mitään. Kaukoputkessa on mukulakivikatu ja minulta jäi kengät kotiin. Kadun päässä on Saturnus, lintu ja sen rata. Lintu istuu radanvarressa ja syö sisäelimiä, suljen silmät, mutta silmäluomien läpi näkee aivan liian helposti. Tanssin mukulakivillä, jalka katkeaa, tanssijan ohuiksi käyneet luut.

Seuraavana iltana olen taas sängyssäni, kaukoputki ikkunan edessä ja jalka paketissa. Pako päättyy aina liian aikaisin ja hän palaa takaisin ovelle, ei pysy poissa, vaikka lupaa niin.

Hiljaisuuden jälkeen

Hei vaan! En ole kirjoittanut blogiin mitään ihan luvattoman pitkään aikaan. Olen kyllä kirjoittanut paljon. Siis muuten kuin blogiin. Lukenut myös. Alkuvuodesta rohkaistuin julkaisemaan taas Aukeassa muutaman runon, en muista kerroinko siitä jo silloin. Sain paljon hyvää palautetta. Kokoelma, jota olen työstänyt nyt reilun vuoden alkaa olla jo aika hyvällä mallilla, mutta vielä on työtä.

Viime aikoina olen huomannut muutosta runoäänessäni. En osaa selittää mihin suuntaan se on muuttunut. Enkä tiedä onko se hyvä asia. Uudempiin runoihini olen toisaalta todella tyytyväinen, mutta toisaalta ne kuulostavat todella teennäisiltä, vaikka tunteesta ne ovatkin syntyneet. Pitäisi kai saada uusi pari silmiä lukemaan runojani ja kertomaan mielipiteensä. Siis ihan uusi. Sellainen, joka ei varmasi kaunistelisi sanojaan. Pelkään kaunisteltua palautetta ihan yli kaiken, kun annan ystävien lukea ja arvioida runojani. Tarvitsisin jonkun... hmm... anonyymin. Tai siis sellaisen ihmisen, joka ei tunne minua henkilökohtaisesti. Ja tästä johtuen kykenisi antamaan täysin rehellistä palautetta. En siis ajattele, että ystäväni valehtelisivat minulle runoistani, mutta se kaunistelu. Se pelottaa ja olen siitä todella vainoharhainen. Tai jotain.

Tämä voi olla vähän hakuammuntaa, mutta jos Sinua kiinnostaa tämä pesti, ota yhteyttä.

Enkelit ja Kotilot

Enkelit

Kerran kävelin äitini kanssa kaupungilla ohi liikkeen, joka myi koristetavaraa: enkelipatsaita ja puutarhatonttuja. Äitini sanoi: monet uskovat, että ihmisestä tulee enkeli, kun se kuolee. Hyi saatana, kuka haluaa pihalleen kuolleita lapsia! Kun olin pieni, sain mummoltani kultaiseksi maalatun enkelikoristeen seinälle. Ei ihme, että huoneeni oli aina kylmä, kesät talvet ja patteri huusi läpi vuoden, kun roikkui kaksi lapsen päätä seinällä kuin täytetyt eläimet metsästysmajassa.

Kotilot

Syyskuussa kuuden viikon ikäinen alkio repii kohtuni riekaleiksi. Makaan lukioasuntolan sängyllä ja huudan, suusta putoaa kotiloita. Kohdusta valuvat veriset kotilot kuukautissuojaan, turvaan maailmalta. Makaan lukioasuntolan sängyllä ja huudan. Silmän takaa karkaa kotilo, navasta niitä tupsahtelee solkenaan. Makaan kotiloiden keskellä ja huudan, mutta suusta kuuluu enää yninää. Lasken kotilot: niitä on 17. Pian yksi niistä kuoriutuu, sitruunaperhonen avaa siipensä, lentää ympäri huonetta, avaan ikkunan ja kuiskaan: olisin voinut rakastaa sinua, Aliisa. Perhonen lentää ikkunasta, katoaa Pohjolan ruskaan.

Vähän kuulumisia, pari runoa, perussettiä...

Olen taas viettänyt hiljaiseloa viimeiset kolme kuukautta blogini suhteen. Elokuussa osallistuin Suureen Runokilpailuun ja olin hieman yllättynyt, kun en ollut pettynyt siitä, etten sitten päässytkään antologiaan. Huomasin, että runoni ontuivat pahasti ja tässä tuloksia odotellessa ne ehtivät jo muuttua sen verran paljon, että olisi varmasti hävettänyt, jos joku niistä olisi julkaistu, huh huh. Aukeassa julkaisin piiitkästä aikaa taas. Putsasin ensin vain sivuni kaikesta sinne joskus laitetusta paskasta.

Aukeassa tosiaan on minulla tällä hetkellä yksi neljän runon kimara, joka on saanut hurjan paljon palautetta ja ylläpitokin poimi sen kirjallisuuden etusivulle. Eräs runojani kommentoinut pohti sopisiko runoihini paremmin proosarunollinen muoto ja minähän kokeilin! Ja kyllä kannatti. Olen nimittäin tuotoksiini nyt ehkä tyytyväisin ikinä. Tai siis tähän asti.

Tähän loppuun vielä pari proosarunoa:



Yöperhosen kuva

Tämä on satu tytöstä, joka repi yöperhosilta siivet. Neula ja lankaa, äiti parsii siivet niskaan kaikella sillä äidinrakkaudella, joka rintaa puristaa. Täytyyhän tytön voida lentää. Villasiipinen tyttö ohuessa tuulessa (yöperhosen kuva). Sukkahousut purkaantuu, vanhat virkatut sanat nostetaan pöytään: päivällinen on katettu. Tyttö painaa kaksi grammaa, syö ohuita, hauraita sanoja, sanat lepattaa tuulessa. Tyttö kutoo katulampun valossa satua hyönteisprinsessasta ja tanssii ohuessa tuulessa.



Tästä pelistä pois

Jos annat sydämeni takaisin, Enkelisiipinen tyttöni, se kuihtuu kädelleni ja tyhjyys muuttaa rintaani asumaan, se huutaa irti kielensä ja hammasrihmaston ja kitansa nurinkurin. Ostan runokirjan, mutta se ei tee minua onnelliseksi. Mietin illan juhlia, sitä kuinka hymyilen vain huulillani, maailman värit valuvat minusta.

Jos menet pois, Enkelisiipinen tyttöni, aika roikkuu ristillä pää alaspäin, unieni olennot syövät itseään ja taas itken itseni hereille. Ilman sinua, Enkelisiipinen tyttöni, yöt kestävät vuorokausia, vuosia eivätkä lopu sittenkään. Naakka tekee pesää silmäkuoppaan, repii paperisiipeni palan kerrallaan (hauraat siivet hajoaa helposti).

Hullu nainen käveli kadulla vastaan, mietti itsensä auki ja sanoi: entten tentten, piun paun, nyt mä lähden. Tästä. Pelistä. Pois.

Kirja-aarteitani, osa 2

Syntymäpäivälahjaksi saamieni Muumi-kirjojen lisäksi tunnearvoa on paljon tällä seuraavalla kirjalla:

Jani Salmisen esikoisrunokokoelma, Urbaani bohemia. Kuten olen jo aiemmissa postauksissani maininnut, on Jani Salminen hyvä ystäväni. Hänen esikoisensa kävi viimein toteen pitkän haaveilun ja jatkuvan kirjoittamisen jälkeen vuonna 2010. Esikoinen on Mediapinta OY:n palvelukustanne ja lähes loppuunmyyty. Tällä hetkellä Jani työstää toista kokoelmaansa.

Sain teoksen tosiaan uunituoreena ja omistuskirjoituksella, tietenkin. Tässä vielä yksi suosikkirunoistani kokoelmassa:

Kirja-aarteitani, osa 1 (ja vielä pari kirjankansirunoa)

Mietin tuossa noita tärkeimpiä kirjojani. Kävin kirjahyllyäni läpi, otin kirjan hyllystä sitten toisen ja taas toisen. Niitä löytyi aika monta. Aion kertoa niistä kaikista, mutta ei makeaa mahan täydeltä :) Tässä siis ensimmäiset:

Tove Janssonin Muumi-kirjat. Vietin 18-vuotissyntymäpäiväni Kellokosken sairaalassa ja olin todella huonossa kunnossa. Reilun puolen vuoden osastojaksoani piristi hirmuisesti, kun vanhempani eräänä kesäpäivänä toivat minulle myöhästyneenä syntymäpäivälahjana paperikassin, joka sisälsi kaikki Muumi-kirjat sekä Muumien sarjakuvaklassikot 1 (, jonka unohdin ottaa kuvaan mukaan). Niillä sain osastolla mukavasti kulutettua aikaa ja vähän paettua pahaa oloa.

Nämä kirjat, joita tänne tämän haasteen merkeissä muuten kirjaan, eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä. En mitenkään voi näistä päättää mikä on tärkein. Ja tähän lopuksi vielä pari kirjankansirunoa:


Viesti murtuneista luista

kadonneet kyyneleet
kun olen luonasi
sano että haluat
pieniä maanjäristyksiä

enkelit kanssasi
siipien kantamat
olen koskettanut taivasta
missä kuljimme kerran

anna mulle
kuun kirkkaus
kivun kauneus
ihana meri
sydänfilmi
appelsiinin tuoksu

pidä minusta kiinni
hymyilevä mies
ilman sinun rakkauttasi
saatana saapuu Moskovaan

muista runoilla
kauniita asioita
että hän muistaisi saman


Café Kurskin naiset

pilven reunalla
yhdessä paljain jaloin
Thérése ja Isabelle:
lemmikkikaupan tytöt

kirje naisen käsialalla:
tämä yö on taikayö
ihana meri, suolaista hiekkaa
sateeseen unohdettu saari
kaikki metrit ja puut

mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja

Kirjankansirunoja

Muutamassa lukemassani blogissa on harrastettu kirjankansirunoutta, joten ajattelin itsekkin kokeilla! Idea on siis muodostaa runo kirjojen nimistä, nimien ollessa perusmuodossaan eikä (ymmärtääkseni) yhtään lisättyä sanaa.

Kuvan runo kuuluu näin:

Talviuni Berliinissä

naisen talloma
hymyilevä mies
naisen orgasmi

anna mulle
Sodoman 120 päivää
Raamattu
viinakortti
kadonneet kyyneleet
tammikuun kahdet kasvot

olen koskettanut taivasta
parantunut hoidosta huolimatta

sano että haluat
pieniä maanjäristyksiä
alastonkuvia
akvaariorakkautta
Kennedyn aivot
ei kiitos


Sementtipuutarha

isä sanoi
ei banaaninkuoria paperikoriin,
tolppa-apina!

kaikki mitä rakastin:
-Stalinin lehmät
-kengitetyn eläimen jäljet
-nainen jonka minulle annoit

enkelit kanssasi
siivekkäät ja hännäkkäät
nyt on vitsit vähissä!

miten peiliin kirjoitetaan?
kuin surmaisi satakielen


Haarautuvan rakkauden talo

supernaiivi, rauhaton mies
viriili vesipeto
nälkätaiteilija
kirjailija joka ei koskaan
julkaissut mitään

nainen autossa
hepokatti
pianonsoittaja
näkymätön lapsi
jäätynyt enkeli

murtuneista luista
Harry Harlow'n rakkauselämät
kivun kauneus
siipien kantamat

jätän tämän pimeän kalustamatta
että hän muistaisi saman


Teurastamo 5

pane mua
jäähyvästien jälkeen
lutka

ennen routaa
pimpit
ulos kaapista
liian lyhyt hame
rakkautta al dente

jumala saalistaa öisin
vettä elefanteille
joutavuuksien jumala

halu
viesti
puute
pilluparvi
mania
sydänfilmi
lasisilmä

Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet
24,99€


(Nimeä vaille jäänyt kirjankansiruno)

pidä minusta kiinni
kuvanveistäjän tytär
kirjava satama
ihana meri

minä rakastan sinua
minä sanon sen kaikille

Lisää lapsuusaiheista runoutta

Kun pilvitehtaat katosivat

muistan kuinka lapsena

kirjoitettiin peiliin salaisia viestejä

ja pilvet valmistettiin tehtaissa

joissa oli korkea savupiippu

tarpeeksi suuri

pilvien tulla ulos

muistan kuinka iltaisin

autossa matkalla kotiin

yritin aina laskea tähtiä

mutta menin aina laskuissa sekaisin

otava näkyi huoneeni ikkunasta

siinä on seitsemän tähteä

silloin lumikinokset olivat korkeampia

järvien vedet lämpimämpiä

mielikuvitus todempaa

ja kaikki jotenkin

niin paljon yksinkertaisempaa

nykyään kuoleman on aina läsnä

eikä edes yksinäisyys tule yksin

maailman huolista on tullut

myös minun huoliani

eikä politiikka ole enää vain sana

jonka merkitystä en ymmärrä

sormenpääni eivät enää

mahdu vadelmien sisään

tähtiä ei voi laskea

pilvet eivät tule tehtaista

eivätkä peiliin kirjoitetut viestit

ole enää salaisia

Runokimara

Lapsuuden kesät

Kirsikkapuu

eräänä kesänä

siirsimme kirsikkapuun

kuopassa makasi mato

joka oli kai kaksi metriä

tai sitten olin itse

vain niin kertakaikkisen pikkuruinen

eikä se kirsikkapuu

kuki enää yhtä kauniisti

lapsuuden kesät maistuivat

kuumalta hiekalta ja asfaltti-ihottumalta polvissa

makeilta herneiltä ja toukilta niiden sisässä

sadepäiviltä ja sateenkaarilta joiden päitä

ei koskaan ehditty löytää

paljaat jalkapohjat aina

niin mustat ja silkkiset

kotivideolla isä istuu pihakeinussa

pukee pikkusiskoa sylissään

sanoo siskolla on liian iso pää

kun ei mahdu paita pään yli

sisko nauraa ja isästä näkee

hän on onnellinen

Hauki joka pääsi karkuun

kesälomalla matkustimme aina

Pohjois-Karjalaan mummolaan

lammen vesi oli lämmintä

eikä vedenalainen pelottanut

Outokummussa maistettiin suolakiveä

kiivettiin Kolille ja Liperissä nukuttiin aitassa

mummo poltti tupakkaa keinussa

ja tuoksui turvalliselta

soudin lammen ympäri monesti

ihan itse

narrasin ämpärin täyteen ahvenia

jotka mummo paistoi voissa pannulla

kerran sain hauen

joka oli kai kymmenen kiloa

mutta se karkasi rannasta

eikä kukaan uskonut

setä soitti kitaraa ja lauloi

itikat pistivät ja iho kutisi koko kesän

silti olin onnellinen

nyt on kitara myyty

mummon tuvasta tullut opiskelija-asunto

ja vedenalainen aiheuttaa hyperventilaation

eikä kukaan enää muista

tarinaa hauesta joka pääsi karkuun

Mies jolla oli lasisilmä

kesäisin teimme metsämansikoista helminauhoja

poimimme ne tienpientareelta

matkustimme isoukin luo

vaniljajäätelöä ja lakkahilloa

suuret vaahterat pihassa

kai yhtä vanhoja kuin isoukki

joka ei koskaan tarvinnut rollaattoria

käveli itse kolmanteen kerrokseen

hän oli mies joka sai kainot lapset laulamaan

mies joka astui maamiinaan

mies joka eli lähes sata vuotta

mies jolla oli seitsemän poikaa

ja lastenlastenlapset

enää eivät metsämansikat kasva

ja tienpientareesta tehty moottoritie

Lukumaraton

Aloitin lukumaratonin tänään kello 11.35. Tähän postaukseen päivitän tämän vuorokauden aikana etenemistäni.

***

13.21
Ensimmäiseksi kirjaksi valitsin Jussi Valtosen romaanin Siipien kantamat. Hitaana lukijana olen kolmessa tunnissa päässyt sivulle 64. Tähän hitauteen voi tietysti vaikuttaa myös se, etten ole pitkään aikaan saanut luettua oikein mitään, alkukankeutta. Toivon, että tahti lähtisi päivän mittaa vähän paranemaan. Kirja on ehdottomasti temmannut mukaansa, mutta olen ollut fyysisesti vähän levoton. Nyt voisin keitellä vähän kahvia ja jatkaa sitten lukemista.


***

22.35
Sain Siipien kantamat luettua. Aikaa tämän kirjan lukemiseen meni 11 tuntia. Kirja oli todella mukaansatempaava ja hyvä, mutta ei mikään maailman helppo- tai nopealukuisin. Pidin kirjasta kovasti, kirjaan oli jotenkin helppo samaistua, hahmot olivat elävät eikä yhtään sanaa ollut kirjoitettu turhaan, kaikki liittyi oleennaisesti kaikkeen. Kirja piti otteessaan viimeiseen lauseeseen asti ja siinä vaiheessa olisi toivonut sen vielä jatkuvan, ei niinkään juonen kannalta vaan lukuelämyksen. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

Seuraavaksi kirjakseni valitsin Kristiina Lähteen runokokoelman Bunsenliekki, joka on noin 50-sivuinen.


***

23.30
49-sivuiseen Bunsenliekkiin meni hieman vajaa tunti. Oli hieman hankala heittäytyä suoraan romaanin jälkeen runouden maailmaan. Ja vieläpä sellaisen, josta en edes ymmärtänyt kaikkia sanoja, joissain kohdin teksti alkoi vain lipua silmieni ohi enkä edes tajunnut mitä juuri luin. Runoissa oli kiva rytmi, mutta ei muuten oikein iskenyt tämä.

Seuraavaksi sivistän itseäni Pikku prinssillä, jota en vielä tähän päivään mennessä ole lukenut.


***

09.10
Huomenta! Illalla luin tosiaan Pikku prinssiä, jonka sain luettua loppuun aamulla kuuden tunnin yöunien jälkeen. Yllättäen näin unta kirjoista. Lukemiseen meni yhteensä vajaa kaksi tuntia. Pikku prinssi oli herttainen kertomus, pidin lapsenomaisesta kerronnasta. Nyt menossa Kirsi Poutasen esikoisrunokokoelma Café Kurskin naiset. Toivon saavani sen jälkeen luettua vielä ainakin yhden kirjan.

En ole väsynyt lukemiseen, vaikka takana on kahden kuukauden jakso, jolloin en lukenut yhtään kirjaa. Tai oikeastaan, en saanut edes avattua yhtään kirjaa. Olen pitänyt pienen tauon noin puolen tunnin välein tupakkariippuvuuden takia sekä aina, kun saan kirjan loppuun. Eilen jouduin myös käymään postissa Siipien kantamien aikana, jossa meni puoli tuntia. Tein saman kirjan aikana myös ruoan ja söin, tähän meni kaikkiaan noin tunti.

Haluaisin vielä vähän oikaista "Hiljaisuuden jälkeen" -postaustani, jossa mahdollisesti annoin ymmärtää, etten ole Sofi Oksasen Liian lyhyen hameen jälkeen (puoleen vuoteen) lukenut mitään. Olen lukenut, mutten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa arvioita tänne. Niistä joku toinen kerta, nyt palaan runojen ääreen.


***

09.55
Sain juuri Café Kurskin naiset luettua. En ole aivan varma ajasta, jonka sen lukemiseen käytin, mutta arvelisin, että noin tunnin. Pidin runoista, kokonaisuudesta, sanoista ja niiden käytöstä. Tunnelmasta ja voimasanoista myös. Välillä rivitys ärsytti, mutta ei se kuitenkaan paljon haitannut. Seuraavana Anna Maria Mäen Suljetun paikan lumo -novellikokoelma.


***

11.10
Puoli tuntia maratonia jäljellä, mutta enää en jaksa lukea. Sain novellikokoelmasta kolme novellia luettua ja pääsin sivulle 24. Aamiaisen söin siinä välissä ja vähän laiskottelin, noihin sivuihin käytin kai puolisen tuntia. Mäen tekstistä paljon ja aion lähipäivinä lukea kokoelman loppuun.

Vuorokauden aikana sain siis luettua neljä kirjaa ja viidettä aloitin. Tavoitteeni oli viisi kirjaa, mutta olen ihan tyytyväinen tulokseen. Hitaana lukijana ja hieman levottomana sain luettua yhteensä 436 sivua tekstiä. Kun aloitin maratonin, ajattelin aloittaa lyhyemmällä kirjalla, jotta pääsisin vauhtiin. Valitsin kuitenkin pisimmän valituista kirjoistani, joka tuntuu nyt oikealta ratkaisulta, sillä intoa on alussa aina kaikkein eniten. Levottomuus tuntui tunti tunnilta hieman enemmän.

Toivon, että tästä alkaa vähän aktiivisempi kausi lukemisen suhteen. Olen jo ehtinyt kaivata sitä tunnetta, kun saa vain uppoutua johonkin aivan toiseen maailmaan, toiseen aikaan ja paikkaan. Kaiken kaikkiaan tästä jäi hyvä maku suuhun.

Yön ratoksi

 Rakkauslaulu


öisin juoksen liskoja pakoon
selvin päin ja aamulla
lakana löytyy taas lattialta
vaikka sen viimeksi illalla
petasin alleni

paikka jota kutsun kodiksi
mätänee käsiini ja silti
hän sanoo ettei voisi
enää hengittää ilman minua

pölypallot kirmaavat
kuin villihevoset
viemäri ei vedä
eilinen ruoka jo kelvotonta

maksan laskut eräpäivänä
tai vähän myöhässä
banaanikärpäset tekevät
pyhiinvaellusta hengitysteihin

home alkaa tuoksua kotoisalta
tiskivuori seikkailulta ja
etsimänsä löytää vain vahingossa
jälkikäteen mutta sinun kanssasi
viihdyn täällä


Yöni ratoksi toteutan runohaastetta ja lisään tänne kirjoittamani runon. En osaa tästä runosta oikein mitään sanoa, muuta kuin: olkaatte hyvät!

Runohaaste

Koko lailla kirjallisesti -blogissa oli hetki sitten runohaaste, johon minäkin aion ilomielin osallistua. Runohaasteen idea on etsiä edes yksi kiinnostava runo ja julkaista se blogissaan. Runoa saa esitellä ja analysoida tarkemmin, mutta pääpontti on, että tutustuu runouteen sen verran, että löytää edes yhden sen verran kauniin ja kiinnostavan runon, että haluaa jakaa sen muiden kanssa. Runohaasteeseen voi osallistua kerran tai vaikka säännöllisesti kerran viikossa tai kuussa. 

  

Itse aion osallistua tähän haasteeseen viikottain, aion lukea enemmän runoutta ja kokeilla taas runojen kirjoittamista. Haluaisin myös useammin osallistua runotapahtumiin. Tällä hetkellä  kirjahyllyssäni on nelisenkymmentä runoteosta, joista aion lukea ainakin yhden viikossa.

Sannin ja Jennyn runo

Elokuvissa, kirjallisuudessa
rakastavaiset tapaavat syksyn värittämissä
puistoissa

Tosielämässä se voi tapahtua mielisairaalan tupakkahuoneessa
jossa toinen valvoo öitä
polttaen ketjussa
odottaen
koska sydän on löytänyt kohteen johon tarttua

Rakastuneen hymy
krooninen virnistys
ihminen joka ei kuule
kuin ajatuksensa
mieleen mahtuu tasan yksi ihminen
on valmis kirjoittamaan nimensä vekseliin
jos älyää pyytää
mustiin pukeutuneet ovat pinkeissä vaatteissa silmissään

Päivät käyvät arjeksi
rakkaus ei vähene
mutta tulee osaksi elämää
ei ole väärin nauraa eri aikaa
kuin toinen
eikä ole väärin toisen kysyä miksi naurat
minä haluan itkeä
lopulta kaikki sekoittuu
itkun, nauran
säveliksi

On päiviä jolloin toinen jaksaa kääntää vain kylkeään
ei halua nähdä ketään
ei edes sinua
vaikka rakastaa enemmän kuin
vielä eilen
silloin voi kömpiä viereen
tuntea se lämpö joka ihmisestä huokuu

Vääjämättä on aikoja jolloin
epätoivo peittää kaiken alleen
silloin pitää uskaltaa heittäytyä
elämän kantamaksi
muistaa

Teitäkin rakastetaan
Teihin rakastutaan


Tämän runon on kirjoittanut Jani Salminen tilaustyönä minun ja Jennyn häihin vuosi sitten. Tämä runo on yksi henkilökohtaisista suosikeistani jo sen itsensä vuoksi, mutta tietysti myös tunnesiteen vuoksi. 

 

Rakkaus on rikkaruoho

Kirjailija: Joni Pyysalo
Teos: Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet (2006)
Kustantaja: WSOY 
IBAN: 978-951-0-32094-5
Sivuja: 104
Genre: runokokoelma
Pisteet: 5/5



Löysin teoksen ensimmäisen kerran lukioni kirjastosta vuonna 2006 ja se tarttui käteeni nimen perusteella, kannet taas saivat minut lukemaan tämän kokoelman ja luettuani sen olin rakastunut - ja koukussa, teos oli luettava aina vain uudestaan ja uudestaan.

Kokoelma koostuu kolmesta osasta: Sinä vain kuljit ja etsit, Rakkaus on rikkaruoho sekä Pimeä kesä. Ensimmäisessä osiossa ollaan kaupungissa ja etsitään ihmiselle käyttöohjetta, havaintoja ja oivalluksia elämästä. Pyysalon kieli kaappaa mukaansa ja jokaisen rivin haluaa lukea aina yhä uudestaan ja saa miettimään 'niinhän se on' ja 'kuinka ihanasti sanottu'. Sinä vain kuljit ja etsit alkaa omalla henkilökohtaisella tämän osion lempirunollani ja päättyy ateistin iltarukoukseen, väliin mahtuu proosarunoa ja aforismisia runoja.

"Aamujen oltava lempeitä täällä missä nukutaan yksin,
missä käsi tapaa tyhjää, ääni havahduttaa,
ikkuna unohtuu auki, lapset rakentavat hiekasta,
kaikki mikä on kun kuolema ei ole mielikuvitusta,
eikä ihmiselle käyttöohjetta."

Toinen osa, Rakkaus on rikkaruoho, käsittelee nimensä mukaisesti rakkautta, sen eri puolia. Tämä keskimmäinen osa teosta on oma lempikohtani. Pidän aivan kamalasti Pyysalon tavasta ilmaista rakkauden monet eri vaiheet ja ilmenemistavat. Rakkaus on rikkaruoho -osiossa käsitellään niin omien tunteidensa epäilyä kuin ihan puhdasta rakastamistakin. Pyysalo antaa rakkaudesta realistisen kuvan, joka ei ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa vaan hän kuvaa myös hattaransyönnin vaikeuden ja tahmaiset kasvot.

"Mutta rakkaus on rikkaruoho: löytää jokaisen mahdollisuuden,
jokaisen halkeaman, jokaisen heikon kohdan."

Kokoelma päättyy Pimeään kesään, jossa oman tulkintani mukaan ollaan matkattu alun kaupungista maalle, sillä lähes kaikissa tämän osan runoissa on osana luonto ja maalaisromanttinen tunnelma ottaa valtaa. Pimeän kesän viimeinen runo koostuu 17 pienemmästä runosta ja tässä kolmen sivun mittaisessa runossa kuvataan Pyysalon äidin kuolemaa ja koko kokoelma onkin omistettu "Äidilleni". Pimeä kesä on tunnelmaltaan synkkä ja öinen, mutta silti niin kovin kaunis.

"Miten kevyt ja pieni
kun kannoin sinut ulos laitokselta, sinä kerroit.
Miten kevyt uurna,
miten pieni kivi."


Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet on mielestäni mitä sopivin ja kuvaavin nimi tälle kokoelmalle. Pidän Pyysalon tavasta käsitellä asioita toisinaan muurahaisperspektiivistä, jolloin pienimmätkin asiat huomataan ja toisinaan taas lintuperspektiivistä, jolloin suuretkin asiat näyttäytyvät niin kovin pieninä tai kuvataan pienien asioiden kautta. Kokonaisuutena teos on ehyt ja pitää hyvin otteessaan, kirjan haluaa ahmaista yhdeltä istumalta, jolloin ei teoksesta välttämättä saa niin paljon irti. Kokoelman runot ovat helposti lähestyttäviä ja ymmärrettäviä eikä runojen sanomaa tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa. Teokseen on siis helppo palata aina uudestaan ja uudestaan ja mielestäni jokaisella lukukerralla runoista ammentaa aina jotain uutta. Toisaalta runoihin tekee mieli paneutua kunnolla, maistella sanoja ja säkeitä yksi kerrallaan. Voin ehdottomasti suositella tätä kokoelmaa aivan kaikille.

"Lapsi herää. Mitä on syntymän jälkeen: pimeä riippuu pää alaspäin
vuoteen päällä, avaa lepakonsiipensä ja kirkuu. Ääni jota ei kuule."