tiistai 25. syyskuuta 2012

Kirjastokortti ja muita ihmetyksiä

Syksy on viimein saapunut Lahteen koko ihanuudessaan! Viikon on satanut lähes lakkaamatta ja on ihanaa vain käpertyä kodin lämpöön kirjojen, vihkojen ja kynien keskelle. Unohtamatta aina silloin tällöin käydä nuuhkimassa ihanan raikasta ja märkää syysilmaa.

Eilen olin ensimmäistä kertaa Wellamo-opiston Tarinankertoja-kurssilla. Opettajamme (vai miksi sitä aikuisopistossa ja tällaisella kurssilla, joka perustuu ennen kaikkea vapaaehtoisuuteen, sanotaan...) oli ihanan rempseä ja kannustava. Kenenkään teksteistä ei sanonut pahaa sanaa, edes kritiikkiä väärään sävyyn. Tai oikeastaan kritiikkiä emme saaneet ollenkaan, ainakaan näin alkuun. Senkin aika varmasti tulee ja sitä odotan, ei pelkkä tekstin kehuminen vie kirjoittajaa saati tekstiä mihinkään. Kurssilaiset olivat myös mukavia, kaikki tosin minua vanhempia, tietysti. Normaalistihan 22-vuotiaat ovat toisen asteen kouluissa, töissä tai jossain, mutta eivät yleensä kansanopistoissa. Kuopuksena on kuitenkin jotenkin mukava olla. Lukion keskeyttämisen jälkeen olen ollut vähän joka paikassa ryhmän nuorin ja se on ihan hauskaa, kun on tottunut olemaan toisiksi vanhin perheen lapsista.

Saimme kurssilta kotitehtävänkin, josta olen aivan innoissani! En ole saanut kotitehtäviä moneen vuoteen. Viimeksi lukiossa -07, sellaisia joita teinkin seuraavaa tuntia varten. Kotitehtävämme oli kirjoittaa yksi liuska 1,5-rivivälillä (niin vähän!!) aiheena muisto musiikista ja aistihavaintoja käyttäen. Aloin tehdä sitä jo illalla, kun olin niin innoissani, mutta minulle iski valinnan vaikeus! Niin monia muistoja musiikista, kun on yli sadalla keikallakin ollut, monet hetket, joina vain olen maannut ja antanut musiikin virrata minuun, musiikkiterapia ja omien biisien väsääminen (soittaa en vielä osaa mitään, mutta visioita on kiva työstää päässään). Niin, ja Sininen sydän -musiikkivideo. Valitsin kuitenkin Nightwishin viimeisen konsertin Tarja Turusen kanssa, sillä se oli koskettava keikka, niin suuri musiikki, kaikki se adrenaliini ja olihan se kaiken kukkuraksi vieläpä ensimmäinen oikea konserttini.

Rönsyilee nyt pahasti tämä päivitykseni... Ja huomasin käyttäväni ehkä vähän liian paljon ihana-sanaa... Joka tapauksessa. Ihmeellistä eilisessä oli se, että matkalla Wellamoon tein jotain, jota en olisi uskonut itseni enää tekevän. Hankin kirjastokortin! Minä! Minä, joka olen niin vannoutunut kirjakaupan vakioasiakas ja oman pienen 200 kirjan kirjastoni palvelija! Minä nipsumainen otus, joka haluan omistaa kirjoja voidakseni kosketella, haistella ja järjestellä niitä mieleni mukaan! Ei kirjastoon voi mennä laittamaan kirjoja mieleiseensä järjestykseen. Mutta kun siellä oli niin paljon kirjoja! Rahattomana sorruin sen kirjojen paljouden edessä ja lainasin heti 7 runokirjaa. Mutta kyllä tuntui hyvältä tulla illalla kotiin mukanaan seitsemän kirjaa, joita ei ollut vielä lukenut, vaikkeivät ne olleetkaan antikvariaatin pölyttyneitä ensipainosaarteita, joiden kansia voi hyväillä kädellään (päällystysmuovi! ARGH!) ja joita voi sanoa omakseen. Tai kirjakaupan uunituoreita uutuuksia, joita kukaan ei ole vielä ennen minua avannut ja jotka voin laittaa hyllyyn omalle paikalleen. Oivoi. Mutta se tuoksu, se pyhä hiljaisuus, joka hyllyjen välissä vallitsi, se oli jotain ihanaa, kaikki se täsmällinen aakkosellinen järjestys ja kaikki. Ja siellä oli kahvio. Kahvin ja kirjojen tuoksu kietoutuneena ihanasti yhteen.

RÖNSYILEE! Perkele. No, eilen iltapäivällä myös kirjoitin kaksi uutta runoa kokoelmaan. Niistä tuli mielestäni ihan onnistuneita, kun olin niitä pitkään mielessäni haudutellut ja pyöritellyt enkä koko kesänä saanut niitä hyviksi. Nyt ne on valmiita. Ainakin toistaiseksi. Olen myös saanut kaksi elämäkertakirjoittamistilausta. Toisen hahmottelua olen jo aloittanut ja pohjatyötä tietysti myös. Elämäkerrat on mielenkiintoisia. Kun niitä lukee, vahvistuu se käsitys, joka minulla on aina ollut, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja erilainen, oma yksilönsä, jokaisella on erilainen tarina. Ja nämä elämäntarinat kiehtovat minua, jännittäviä ihmisiä, joista nyt saan kirjoittaa.

Huh. Ehkä tämä kilometriteksti on nyt tässä. En tiedä kiinnostaako kiviäkään tämä päivitys, jonka kohokohtana oli niinkin ihmeellinen asia kuin kirjastokortin hankkiminen... No, itsellenihän minä pääasiassa kirjoitan. Ja tietysti lukea saa, kaikin mokomin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti