keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Kirjoittajaryhmä alkaa!

Sain sunnuntaina tietää, että aloitankin kirjoittajaryhmän vetämisen jo tämän viikon torstaina (HUOMENNA!) Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry:n kansalaistoiminnan keskus Puistossa! Alunperinhän minun piti aloittaa vasta parin viikon päästä. Jännittää aivan älyttömästi, mutta kai se hyvin menee, kun on kuitenkin tuttu aihe. Pitää tässä vielä tämän päivän aikana väsätä jotain ohjelmaa kolmeksi tunniksi. Olen vähän jo ehtinyt pohtia mitä tämä ensimmäinen tapaaminen sisältäisi ja ajattelin ainakin kertoa vähän kirjoittamisen teoriaa, keskustella ryhmäläisten kanssa mitkä ovat heidän tapansa kirjoittaa, antaa vinkkejä miten pääsee kirjoittamisen alkuun, kun on lukossa ja tehdä vaikka tajunnanvirtaharjoituksen. Seuraavillekin kerroille minulla on jo jotain mietittynä. Jonkin kerran esimerkiksi ajattelin pyhittää kokonaan runoudelle ja kutsua ystäväni Jani Salmisen runoilijavieraaksi ja tehdä yhden kuvaharjoituksen.

Tämän illan aion siis omistaa kirjoittajaryhmän ensimmäisen kokoontumiskerran suunnittelulle, kun olen koko tämän viikon vain meinannut suunnitella sitä. Huh, tuntuu jotenkin vähän epätodelliselta, minä opettamassa kirjoittamista. No, onhan siitä kirjoittamisesta paljon kokemusta, mutta jotenkin hassu ajatus. Mutta kai siihen ajatukseen tottuu, kun ryhmäläiset ovat todella innoissaan ryhmästä. Toisaalta se innostus laittaa kyllä jännittämään vähän lisää. Tulee sellainen pieni pelko, että entä jos en olekaan niin hyvä vetäjä kuin mitä he ehkä ovat kuvitelleet ja sitten koko innostus laantuu. Toivotaan kuitenkin, että menee hyvin.

Jännityksestä huolimatta olen todella innoissani, että minulle on suotu tällainen tilaisuus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti